Tanskan kisojen metsämatkojen kilpailukeskukset olivat sitten taas mukavampaa virikeympäristöä myös lapsille. Hellettä piisasi, mutta hippa- ja keppileikit toimivat serkusten kesken mainiosti.
Omat hippa- ja keppileikit metsän puolella olivat sen sijaan hikisempää uurastusta. Pari kertaa maaliin tultuani kuulin iloista lasten leikkimistä leirimme lähistöltä, mutta kuultuani sieltä aakkoslaulun sävelellä laulettua pippeli- ja pimppiluritusta, kiersin vaivihkaa pölynaamaisen joukon kauempaa. Eipä silti, eiköhän kaikki sanat ymmärtäneet tienneet, kenelle moinen jälkikasvu kuuluu.
Kisat menivät koko porukalla vaihtelevasti. Tuli onnistumisia, mutta myös pienempiä ja reilusti suurempiakin epäonnistumisia. Itse kampesin keskimatkalla neljänneksi, vaikka toiseksiviimeiselle rastille tehty virhe kaivertaa edelleenkin mieltä, sillä siinä lipui pronssi ja ehkä hopeakin sivu suun. Omat virheeni olivat varsin pieniä, siitä kiitos aktiiviselle asiakaskunnalle, joka on pitänyt omankin suunnistustaitoni yllä.
Isäni koottuja selityksiä odotin maalissa aina kiinnostuneena, mutta hänen kisansa menivät lopulta yllättävän ”pienillä” virheillä. Viikon suurimmasta pummista taisi kunnian napata tätini, joka yli 50 minuutin virheensä jälkeen mietti, voisiko hän jotenkin muuttaa nimensä tuloslistalle häpäisyä pienentääkseen. Onneksi uusia koitoksia tulee meille kaikille, joten turha on yksiä epäonnistumisia jäädä surkuttelemaan. Sitä tämä laji on – pahimmillaan ja parhaimmillaan, joten kohti uusia seikkailuja vaan 🙂
Kuten maanantaina, ekassa mallisuunnistuksessa, myös toisena mallisuunnistuspäivänä torstaina tytöt pääsivät kartan kanssa metsään – odotettu hetki meidän perheessä. Isompi neiti paineli vaarin kanssa kahdeksan rastin radan. Pienempi pukeutui tyylilleen uskollisena hamoseen ja kävi isänsä kanssa parilla rastilla samalla, kun odottelivat muita maaliin. Tyllihameprinssessan treenin huipennus oli loppukirikisa mummin kanssa, jonka neiti nappasi nimiinsä mummin suosiollisella avustuksella. Maalissa odottikin yllärinä sitten toinen mummi ja ukki, hekin kun olivat tällä samaisella viikolla kisaamassa. Siinä olikin sitten hyvä käydä ukin kanssa vielä reitinvalinnat läpi.
Pienet typykät tulivat kyllä muutenkin aina mielellään kisapaikoille, samoin 12-vuotias kisaamaan itsekin päässyt isoveljensä. Viimeisenä kisapäivänä jäbällä oli rouhea retki: 1km autolta kisapaikalle, 2,5km leiristämme lähtöpaikalle, yli 4km kisarata ja 1km maalista takaisin kilpailukeskukseen, josta tietysti vielä paluu parkkiin. Sinne lähtivät yhtä matkaa lähtöpaikalle 11-vuotiaan serkkupojan kanssa, kumpikin kisasi yksin ratansa ja odottelivat sitten maalissa toisiaan ja tulla tallustelivat takaisin kisapaikalle. Pääsin nappaamaan leimantarkistuksesta salakuvan kaveruksista, kun olivat tulleet maaliin 🙂
15-vuotiaan, juoksukiellossa olevan teinin kanssa ei aina ollut yhtä helppoa. Kahdesti jätimme herran kämpille tekemään oman pyörälenkin sieltä, mutta muina päivinä hän tuli mukaan. Onneksi kisapaikalla oli kavereita, vaikka ymmärränkin, että näiden odottelu maaliin suunnistuksesta, jota itse ei päässyt tekemään, otti varmasti koville. Vaikka näin äitinä voin tietysti huokailla, kuinka kauniisti muotoutuneet sormet hänellä on, olisin kuitenkin pärjännyt vähän vähemmälläkin keskimmäisen sellaisen katselulla. Hama-helmi-askartelu siskojen kanssa oli tietysti aina hirveän herttaista.
Pitkä matka oli itselläni 8,2km ja vaikka oma lähtö oli aamukympiltä, oli ilmassa jo +25 astetta ja työmaa metsässä enemmän kuin tarpeeksi. Kahlasin reissun maaliin, mutta pari lepopäivää lienevät nyt tarpeen. Maastossa oli keppiä rivissä ja vähän epäjärjestyksessäkin edessä, ja illan meripolskimisessa huomasi uudestaan jalkojen nokkosenpistokset. Silti päällimmäinen fiilis kisaviikon jälkeen oli tyytyväinen. Uusia suunnistushaasteita saatu eteen, kuntoa kohotettu motivoivalla tavalla, ulkoilua saatu +10h/päivässä ja laatuaikaa vietetty perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa.
Nyt siirrymme viikoksi touhuilemaan Ruotsin puolelle ilman suunnistuskarttoja. Herätellään nälkää viikon päästä alkavaan seuraavaan rastiviikkoon… Kuusikkomme on kutistunut nelikoksi poikien lennettyä takaisin kotiin viettämään kesälomaa hetkeksi myös isänsä kanssa. Me pistämme teltan pystyyn ja jäämme jännityksellä odottamaan, millainen sanoitus aakkoslaulun säveleen telttaöissä kehkeytyy.
