Ylös ja alas ja ympäri

Kun sen ensimmäisen päivän olin ryssinyt oikein perusteellisemman kaavan mukaan, oli Oocupin jatkopäiviin asteltava nöyrääkin nöyremmin.

Sain koottua itseni, erityisesti kahteen seuraavaan päivään. Pudotin vauhtia – hah, eipä sitä juuri vauhdiksi voinut kyllä kutsuakaan. Puhuin itselleni ääneen metsässä ja tarvittaessa etenin pikkutarkasti näpräten rastin läheisyydessä. Liput löytyivät ja 6 minuutin tappioasema kokonaiskilpailussa kääntyi lähemmäs puolen tunnin johtoa. Jos sillä nyt oli mitään merkitystä.

Neljännessä kisassa pyöräytin nilkkani alkumatkasta, jonka jälkeen löin nilkan sisäosan kiveen. En halunnut keskeyttää, kun sillä kuitenkin pystyi jotenkuten hölkkäämään. Rastit sen sijaan eivät ihan puhtaasti löytyneet, sillä varoin askeliani ja keskityin liikaa jalkaan. Selvisin kuitenkin maaliin.

Kisakeskuksen ambulanssisedältä sain elämäni koomisimman ensiapukokemuksen. Ensinnäkään en päässyt missään kohti istumaan, vaan seisoin yhdellä jalalla ambulanssin vieressä sedän hoitaessa ilmassa pitämääni jalkaa. Kovakourainen putsaus ja antibioottivoidetta. Samaan syssyyn käskettiin irrottamaan myös kantapään compeedit, jotka olin vielä ajatellut pitäväni vikan kisan yli. Mutta sekään ei riittänyt! Olin ilmeisesti tullut kokovartalohoitoon – yhdellä jalalla edelleen seisten – sillä setä rupesi tutkimaan luomiani ja ehdotti kasvojeni luomien poistamista. Ei juuri siinä ja nyt, mutta kuulemma kannattaisi. Selitti eri vaihtoehtoja ja lopulta myös kynämenetelmän, jonka tunnistin jossain kohtaa syylänpoistoehdotukseksi. Hän ei niellyt luomi-selitystäni,vaan vakuutti niiden olevan syyliä. Olen siis tietämättäni kulkenut naama syylillä koko ikäni! Nauruun tikahtumaisillani kiitin hoidosta ja ohjeista ja nilkutin Joonan ja tavaroidemme luokse. Nyrjähtänyt ja turvonnut nilkkani ei ollut saanut apua, mutta onneksi kasvokirurgiasta sain paljon lisätietoa.

Vikana päivänä meitä piristettiin kunnon metsärallilla. Koukin rasteja aivan hervottomasti, mittakaavan muutos ja äkillinen mikrosprinttailu eivät jotenkin ehtineet ajatuksiini mukaan. Sain kuitenkin oikeat leimat si-tikkuuni ja rastiviikon voitosta oliiviöljyä kotiinviemisiksi. Mitali päätyi tyttären kaulaan, sillä hänkin voitti sarjansa. Saattajasarjassa ei kuitenkaan annettu palkintoja, joten kiva kun näin pystyin toista ilahduttamaan. Esikoinen tempaisi itsensä tasaisella työllä pronssille kovatasoisessa sarjassaan, vielä viimeisenä päivänäkin pääsi nousemaan pykälän sijoituksissa. 13-vuotiaani ja mieheni selvittivät hekin viikkonsa hyväksytysti, vaikka aivan kärkosijoja eivät tällä kertaa hätyytelleetkään. Oppia kerryttämässä, kuten me kaikki!

Oocup oli jälleen kerran hyvin järjestetty, kelit suosivat täälläkin ja maastot toivat uutta ihmeteltävää. Slovenia on muutenkin aivan ihana. Tykkäsimme vuoristoteistä, idyllisestä maalaismajoituksestamme, ihmisten hyväntahtoisuudesta ja oikeastaan kaikesta siellä kokemastamme. Sinne suuntaamme takuulla toistekin. Ohessa vähän kuvatunnelmia Slovenian-viikoltamme. Lomaa parhaimmillaan!

Bohinj-järvi
Bledissäkin piipahdettiin
Yksi sadepäiväkin mahtui mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.