Kesäprojekti 1: Viherhuone

Suunnistuksen kilpailukalenterin haihduttua olemattomiin meillä tupsahti yhtäkkiä arkeen vapaita viikonloppuja ja arki-iltoja. Välillä tuntuu, että omissa pöksyissä asustaa muurahaisia, niin vaikeaa on olla vain aloillaan. Onneksi tonttiostoksilla oli käyty jo pari vuotta sitten – erilaisille pihaprojekteille löytyi lääniä. Katselimme pihasuunnitelmaamme, tallustelimme tontilla ympäriinsä ja pohdimme vaihtoehtoja. Yksi murheenkryyni tontilla oli vihreä, nokkosia täynnä oleva ”allas”, jonka alkuperäistä käyttötarkoitusta emme saaneet selville. Rakennelmasta halusimme kuitenkin eroon.

Ensin mietimme sen purkamista. Naapuritontin vanhan asuinrakennuksen purkamista seurattuamme totesimme sen kuitenkin melko hankalaksi ja kalliiksi, joten laajensimme mielikuvitustamme. Heitin leikilläni, että tähän tulisi kiva kasvihuone ja päädyin surffailemaan nettiin erilaisia kasvihuoneita. Yllätyksekseni sieltä löytyikin ideoita vaikka millaisiin tee-se-itse-toteutuksiin, ja päätimme tarttua tuumasta toimeen. Tavoitteena oli tehdä vanhasta uutta eli hankkia materiaalia mahdollisimman vähän.

Koska laatikko oli umpinainen, siihen oli ensin avattava ovi. Tätä työvälinettä ei mieheni, isäni eikä appiukkonikaan loputtomista työkalukätköistä löytynyt, joten vuokrasimme sen viikonlopuksi. Siinä niitä angsteja sai purettua 😀

Seuraava vaihe oli rungon pystytys. Mieheni piirsi etukäteen kasvihuoneelle suunnitelmat, joiden pohjalta rakentaminen eteni mallikkaasti vaihe vaiheelta. Materiaalit löytyivät kymmenen metrin päästä vajasta, jonne appivanhempien ylijäämätavara omasta rakennusprojektista oli säilötty. Sieltä löytyi myös seinien lautatavara. Ikkunat haimme neljän kilometrin päästä. Olin heittänyt alueen Facebook-ryhmään kyselyä vanhoista ikkunoista ja tärppi tuli heti. Ikkunakasa lähti meille ilmaiseksi, jätimme kiitokseksi viinipullon.

Puutöiden jälkeen pääsimme maalauksen kimppuun. Pieni tönö oli nopea ja hauska maalata. Kammottava vihreä sokkelikin sai uuden, freesin lookin. Maalin lisäksi ostimme myös kattomateriaalin, valokatteen, uutena.

Koska nälkä kasvaa syödessä, saimme idean tehdä kasvihuoneelle myös oman terassin. Varsinkin, kun oma taloprojektimme on vielä alkutekijöissään, tuntui kivalta ajatukselta saada kesälle oma pieni istuskelunurkkaus. Terassilaudat saimme ystäväperheen puretusta terassista. Harjapellit olivat appivanhempien ylijäämää nekin, samoin oven askaroinnissa käytetty lautamateriaali ja terassin alla käytetyt laatat. Istutuslaatikot nikkaroimme naapurin ylijäämälaudasta, kalusteet olivat omia vanhoja juttujamme. Kasvit kylvimme sisätiloihin siemenistä huhtikuussa ja siirsimme kesäkuun alussa kasvihuoneeseen. Tomaatin taimet ostimme valmiina, sillä ne olimme unohtaneet itse kasvattaa. Kastelujärjestelmäksi ostimme Blumat-järjestelmän, jolloin voimme huoletta jättää kasvit voimaan hyvin, vaikkemme ole itse päivittäin paikalla kastelemassa.

Projekti oli sopivan pieni, mutta mukavan haastava. Sen tekeminen oli hauskaa ja lopputulos yllätti itsemmekin erittäin positiivisesti!

PS. Nyt katse on jo seuraavassa suunnitelmassa ja pohjatyöt käynnissä. Veljeni pihalta löytyi 14 leca-harkkoa ja naapuri vaihtoi terassilautansa uusiin… Pitihän harkoille ja terassille saada käyttöä… Syntymässä on siis noin 12m2 vierastupa/leikkimökki – samalla kierrätysidealla eli muiden jämistä kokoamalla. Mikäli sinulta löytyy jotakin seuraavista, niin ole rohkeasti yhteydessä vaikka Messengerissä (Anna Ojapalo) tai täällä kommenttikentässä:

  • eristevillaa
  • tuulensuojalevyjä
  • 2 isohkoa ikkunaa
  • 1 ulko-ovi
  • styroxia tai uretaanilevyjä
  • ulkoverhouspaneelia
  • kattohuopaa
  • lattiamateriaalia esim. laminaatti

Korona-kevään suunnistustoimintaa Lynxissä

Eipä osannut moni talvella kuvitella, millainen kevät, kesä ja koko loppuvuosi tästä vuodesta 2020 tulisi, jokaisella elämän osa-alueella. Suunnistus on ollut ehkä yksi niistä lajeista, jotka ovat nousseet esiin edukseen. Seuroissa on ideoitu monenlaisia vaihtoehtoisia toteutusmalleja, joista moni jäänee ihan pysyväksikin ratkaisuksi vanhojen tapojen rinnalle.

Omassa seurassani Lynxissä ideoimme heti maaliskuussa keinoja, joilla saisimme säilytettyä urheilijoiden (ja perusharrastajienkin) motivaation sekä ylläpidettyä & kehitettyä talvella hankittua hyvää kuntoa. Valmentajatiimillä kehitimme ensin Karanteeni-cupin. Se palveli hienosti aikuisia ja isompia nuoria. Joka viikko julkaistiin uusi kisarata, jonka kaikki kävivät juoksemassa, ottivat reitin gps:llä talteen ja jakoivat sovitulla tavalla valmennusportaalle. Ratoja oli kaksi kisarataa: lyhyempi ja pidempi ja ennalta oli määrätty, että miehillä on pidempi, muut voivat valita. Lisäksi aina oli myös kolmas, edellisiä lyhyempi ja helpompi rata, joka oli sitten ohjelmassa monella 12-14-vuotiaalla, mutta tästä ei tarvinnut palauttaa gps-jälkeä.

Sunnuntai-ilta oli sitten ruutuviihdettä: kävimme läpi lyhyen ja pitkän kisaradan rastiväli rastiväliltä niin, että osallistujien gps:t näkyivät. Tuokio kesti aina pari tuntia, eli yhtä rataa spekuloitiin tunnin verran. Lopuksi saimme lopputulokset näkyviimme eli tilaisuus oli lähes live-seurantaa. Hyvitykset olivat tärkeitä, ja esimerkiksi pidemmän radan juosseet naiset ja nuoret saivat hyvitysminuutteja per kilometri, joten jännittää sai aina maaliin asti. Yhteensä Karanteeni-cupiin tuli osakilpailuja kuusi.

Kevään aikana virittelimme myös vuoden ensimmäistä juoksuprojektia, ja syntyi #lynxppmax-polkujuoksusarja. Reittejä oli kuusi eri puolilla Kirkkonummea ja lähiseutuja (vähän senkin mukaan, missä päin lynxiläisiä asui). Jokaiseen paikkaan suunniteltiin noin kilometrin reitti, ja ennalta oli määrätty, montako kertaa (palautus välissä) minkäkin ikäisten piti kierros juosta, jotta tulos oli osallistumiskelpoinen. Nuorimmilla, 8-10-vuotiailla, riitti 1 kellotuskierros kun taas aikuisten ja yli 18-vuotiaiden piti juosta vähintään kolme kierrosta, joiden keskiarvotulos aina kirjattiin. Tähän mieheni koodasi ohjelman, joten osallistujilla riitti tulosten naputtelu järjestelmään.

Ppmax-juoksuja teki lopulta yhteensä 44 seuralaista yhteensä yli 300 kellotuskierroksen verran tuon kuuden viikon aikana. Melkoinen spurttailu siis kävi Kirkkonummella huhti-toukokuussa! Voittopaikoista oli tiukkaa skabaa nuorimpien osallistujien kesken, mikä oli aivan mahtava juttu.

Karanteeni-cupin ja ppmaxien kuusiviikkoisten vielä ollessa kesken heräsi muutamalla naisella idea lähteä neulomaan näihin Lynx-sukkia palkinnoiksi. Ja näin sitten lopulta kävikin, whatsapp-ryhmä lauloi kuumana, kun lopulta yhteensä 18 paria sukkia (ja tuplapalkinnon saajille myös lapasia) syntyi taitavissa käsissä.

Innokkuutta löytyi seurasta moneen suuntaan, sillä heti poikkeusolojen alettua yksi innokas seura-aktiivi lähti pyörittämään viikottaisia jumppa- ja kehonhuoltotuokioita videon välityksellä. Suosio oli hyvä ja tapahtumat pyörivät edelleen!

Me nuorten valmentajat pidimme viikkotapaamiset virtuaalisesti ryhmien kanssa. Joka keskiviikkoilta oli kolmen eri ryhmän tapaamiset, joissa nuorimpien kanssa harjoiteltiin karttamerkkejä & käytiin läpi omatoimisuunnistusten ratoja + toteutuksia, joita lapset olivat vanhempineen käyneet viikolla tekemässä ja isompien kanssa pidetiin Kahoot-kisacupia vaihtelevilla teemoilla. Näin valmentajan roolissa oli hauskaa ideoida nuorille uusia teemoja Kahooteihin, esimerkiksi ”ruotsalaiset suunnistusseurat ja niiden paikkakunnat” oli hilpeä aihe.

Kartat ja materiaalit haettavissa sovitusti ilman kosketusta 🙂

Viikkotreffeistä huolimatta tuntui, että lapsillekin piti saada kisafiilistä, joten järjestimme lapsille oman Korona-viestin (alle 14-vuotiaat) ja kesäkuun alussa vielä oman nelipäiväisen leiriviikon yhdessä Espoon Akilleksen kanssa.

Tässä vaiheessa onneksi alkoi näyttää jo siltä, että kesällä päästään kuin päästäänkin myös ”oikeisiin” kisoihin ja ennen kaikkea näkemään kavereita ihan livenä. Tätä kirjoittaessa 14-vuotiaani on päässyt suunnistusleirille Kisakallioon, 17-vuotias lähtee omallensa ensi viikolla ja ensi viikolla pidetään myös ensimmäiset henkilökohtaiset kisat tälle vuodelle. On niitä odotettukin! Viime viikonloppuna oli jo viestitunnelmaa ensin Impivaaran viestin ja sitten Jukolan 1995 uudelleenjuoksun tunnelmissa. Meiltä Lynxistä oli joukkueet molemmissa ja samanaikaisesti Nuuksiossa kisatussa omatoimisessa Nuuksio 7:ssa ja Nuuksio 4:ssä myöskin. Nuuksiossa meillä oli erilaisia kuntojoukkueita ja näiden ryhmähenki oli ihan mieletöntä. Kisaraporttiseuranta Nuuksiosta ennen ja jälkeen -kuvineen varttuneempien naisten whatsapp-ryhmässä oli mahtavaa antia viikonloppuna.

Itse innostuin kirmailemaan sekä Karanteeni-cupissa että ppmaxeissa ihan itseäni hikeen, mutta niiden loputtua oma treenimotivaatio on ollut vähän hakusessa. Koko settien ideointi lähti alunperin ajatuksesta tukea nuoria ja vähän vanhempia tosissaan treenaavia kehityksessään & motivaatiossa, mutta kummasti niistä löytyi se kipinä myös tällaiselle sunnuntaisuunnistajalle. En edes muista, milloin olen viimeksi juossut niin, että makaan maalissa pururadan pinnassa hengästyneenä ja kaikkeni antaneena. Ppmaxeissa tein niin, ja voi sitä fiilistä kropassa sen jälkeen! Ehkä on pistettävä uusi proggis pystyyn, jos kerran muuten ei tossu lenkkipolulle vie?