marraskuu 2020 - #mutsisuunnistaa

Apua, mille rastiviikolle?

Nyt niitä taas on tarjolla – rastiviikkoja! Pieniä, isoja, kotimaassa, ulkomailla. Avoimissa ja peitteisemmissä maastoissa. Lähellä ja kaukana. Miten ihmeessä niistä voi valita, kun haluaisi osallistua kaikkiin?

Pidetään nyt ensinnäkin peukut pystyssä, että rastiviikkoja ylipäätään saadaan järjestää. Jännitysmomentti on myös siinä, pääseekö esimerkiksi ulkomaille ollenkaan matkustamaan. Siinä mielessä kotimaan viikot ovat varmempi veto, mutta toki kokoontumisrajoitukset saattavat sitäkin varmuutta horjuttaa.

Kotimaan laadukasta tarjontaa

Suomessa on vuonna 2021 tarjolla erittäin hyvin järjestettyjä, upeita viikkoja jopa kolme kappaletta. Näiden lisäksi Jukola kisataan kesäkuun puolivälissä Rovaniemellä, joten pohjoisemman Suomen kauneutta on suunnistuskansalle luvassa oikein roppakaupalla.

4.-9.7. Kainuun Rastiviikko, Suomussalmi

11.-16.7. Fin 5, Posio & Kuusamo

31.7.-5.8. Lapland O week, Ylläs

Pohjoismaista taattua tasoa

Ruotsi ja Norja ovat perinteisesti osanneet järjestää erinomaisia rastiviikkoja, eikä tulevakaan vuosi varmasti ole poikkeus. Itse olen kerran ollut Midnattsolgaloppenissa Tromssassa ja oli kyllä upea viikko! O-ringen maailman suurimpana rastiviikkona 30-tuhatpäisen osallistujajoukon parissa on elämys, jonka toivon jokaisen suunnistajan joskus pääsevän kokemaan. Sen järjestelyt ja erityisesti lapsille tarjoama monipuolisuus ja mahdollisuudet ovat niin huikeita, että tällä hetkellä se on meillä lähes vuosittain ohjelmassa.

25.-27.6. O-festivalen, Kongsberg, Norja

29.6.-7.7. Midnattsolgaloppen & Lofoottien 3-päiväiset, Ruotsi ja Norja

26.-31.7.-O-ringen, Uppsala, Ruotsi

Haastajia etelämpää Euroopasta

Kesäiset Alpit, houkutteleva Välimeri, Brittein saarten nummimaisemat. Mielessä siintävät uudenlaiset maastotyypit, turismin yhdistäminen rastiviikkoon ja upeat maisemat. Keski- ja Etelä-Euroopan lukuisat rastiviikot ovat vuosi vuodelta kasvattaneet suosiotaan. Järjestelyt ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia, maastot ja radat hienoja, eikä välipäivien aktiviteeteistakaan ole pulaa. Seuraavassa listausta viikoista, joista itselläni on hienoja kokemuksia aiemmilta vuosilta. Kesältä 2019 löytyy pari blogipostaustakin Ranskasta ja Sloveniasta.

28.6.-2.7. Italian 5-päiväiset, Italia, Trentino

6.-10.7. Primiero week, Italia, Primiero

16.-23.7. O’France, Ranska, Jura-vuoristo

17.-24.7. Swiss O-week (SOW), Sveitsi, Arosa

27.-31.7. Oo cup, Slovenia, Novo Mesto

1.-7.8. Scottish 6-days, Skotlanti, Lochaber

2.-7.8. Croatia Open, Kroatia, Delnice

Kenties eksoottisempaa tai arvokisaturismia?

Ehkä ajatus vie rapakon taakse Pohjois-Amerikkaan, kenties haaveissa on Australia tai Uusi-Seelanti? Pidemmällekin voi ja kannattaa lähteä elämyksiä hakemaan. Itselläni kaukaisin rastiviikko on Kanadasta Halifaxista, jossa kisajärjestelyt eivät kaikilta osin silloin 20 vuotta sitten vielä aivan yltäneet siihen, mihin kotimaassa oli tottunut, mutta tahtoa järjestäjiltä kyllä löytyi. Maasto oli vanhaa aarniometsää, jossa osa puista kaatui niihin hiukan nojaamalla. Jännitysmomenttejakin siis saatiin osaksi elämysmatkaa.

Montenegro on yksi uudemmista suunnistusmaista, jossa on tahtotila rakentaa kansainvälisiä, laadukkaita tapahtumia. Heidän rastiviikkonsa ovat luvassa loppukesästä. Myös muita Euroopan pieniä helmiä on tuloillaan ihan lähivuosina. Jos maastopuoli ei ole ominta osaamisaluetta, niin kaupunkimaisia kisaturneita pyöritetään Keski-Euroopassa useampiakin erilaisia, joissa kaikki osakilpailut ovat sprinttityyppisiä. Näitäkin kannattaa tarkastella.

Arvokilpailujen yhteydessä järjestetään usein yleisöviikkoja, joten kannattaa tarkkailla sekä aikuisten että nuorten MM- ja EM-kisojen ilmoittelua – näiden erityishuomiona kannattaa muistaa se, että kartat ovat yleensä aivan priimaa. Maastot menevät arvokisakulma edellä, joten joskus ne voivat olla tavalliselle tallaajalle melko rankkoja.

Tanskan veteraani-MM-kisat ja yleisöviikko vuonna 2018

Useiden vuosien projekti?

Kukaan ei valitettavasti pysty osallistumaan kaikille näille viikoille yhdessä kesässä. Ei, vaikka olisi lomaa ja rahaa vaikka muille jakaa, ellei sitten pysty kloonamaan itseään olemaan useammassa paikassa yhtä aikaa. Niitä kun on niin monta päällekkäin.

Kannattaa miettiä itselle sopiva määrä viikkoja yhdelle kesälle (ja hei, on niitä myös talvisin, keväisin ja syksyisinkin) ja rakentaa sitten sen päälle kokonaisuus. Mikäli juoksee pidempiä ratoja, on ehkä hyvä suunnitella viikkojen välille taukoviikko tai ainakin taukopäiviä. Meillä se on ainakin toiminut hyvin. Muutaman kerran olemme kokeilleet peräkkäisiäkin viikkoja, mutta toisen viikon loppupuolella viimeistään alkaa into (ja kunto) olla hiukan lopahtanut. Kun välissä saa ladata akkuja (ja siis niitä suunnistusaivoja), on virtaa taas kuin pienessä kylässä. Toki se, että maisemat ja paikkakunta vaihtuvat, tuo tosi paljon energiaa, mutta kuntotekijöille ei ainakaan siinä vaiheessa lomaa ole enää paljon tehtävissä.

Me pyöritämme suunnittelumyllyämme niin, että lähdemme kahden rastiviikon ajatuksesta per kesä ja tutkailemme seuraavan kesän projektia jo edellisvuonna. Olemme yhdistäneet Tanskaa ja Ruotsia, Suomea ja Ruotsia, Ruotsia ja Ranskaa, Ranskaa ja Sloveniaa, Ranskaa ja Sveitsiä, Italiaa ja Itävaltaa ja vaikka mitä muuta. Välillä on saatettu käydä kotona välissä, toisinaan matka on jatkunut lomailun merkeissä viikolta toiselle. Esimerkiksi Keski-Euroopassa yhden viikon reissu on tuntunut kovin lyhyeltä, joten viimeksi yhdistimme Itävallan rastiviikkoon toiseksi viikoksi vaellus- ja lomailuviikon ja sen jälkeen kävimme kotona ennen siirtymistä Ruotsiin O-ringenille.

Itävallan tunnelmia kisakeskuksesta vuonna 2017

Millainen #perheonmatkalla jatko meillä on luvassa?

Moni on kysynyt, mihin suuntaamme kesällä 2021. Voi, sen kun tietäisi. Tai saisi varmuutta! Suunnitelmissa on toteuttaa ensi kesänä vuodelta 2020 peruuntunut kokonaisuus eli Suomen viikoista Fin 5 Kuusamossa sekä Ruotsin taattu huippuviikko O-ringen vanhassa opiskelukaupungissani Uppsalassa. Haasteita tuo lapsukaisen nro 2 konfirmaatio suunnistusriparin jälkeen Kuortaneella lauantaina, kun O-ringen alkaa sitten lahden toisella puolella sunnuntaina. Ei tietenkään mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pientä logistista haastetta 😀

Entä kesälle 2022? Åren O-ringeniltä on jo varattu mökki! Mitä muuta sen oheen, se selvinnee ensi kesän aikana, kun olemme koronatilanteestakin jälleen viisaampia. Kesän 2019 neljän viikon ja 4000 kilometrin autoreissu Keski-Euroopassa oli upea ja niihin maisemiin Alppien tai Slovenian suuntaan olisi ihan helmeä palata jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Rakastan puhua ranskaa, joten Ranska on aina listalla korkealla. Toisaalta myös Skotlanti, Irlanti ja Lofootit houkuttelisivat. Talvella 2022 voisi kesää odotellessa piipahtaa parin taukovuoden jälkeen helmikuisilla rastiviikoilla Portugalissa tai Espanjassa… Suunnittelu, haaveilu ja rastiviikkojen esitteiden katselu on I H A N A A ! Osa hupia, kokeile vaikka!

Koska ylläoleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, laita ihmeessä kommenttikenttään omia vinkkejäsi ja linkkejä hyviin tapahtumiin. Meitä on varmasti useita, jotka mielellään kurkkaavat uusia vaihtoehtoja!

Kasviksia, tarpeeksi?

Vanha kunnon lausahdus ”puoli kiloa päivässä” on varmasti monelle tuttu. Perinteisesti on sanottu sen olevan 5-6 kourallista. Urheilupiireissä puhutaan monesti jopa kahdeksasta kourallisesta. Tärkeää on muistaa, että ajattelee määrää oman kämmenellisensä mukaan, eli aikuinen ei laske saantiaan 2-vuotiaan kouran mukaan!

Itse olen neljän lapsen kanssa monesti joutunut pohtimaan, että miten niitä saa nirsoille lapsille kurkusta alas ja mielellään vieläpä hyvin pureskeltuina. Vaikka kaikille on pienestä asti tarjottu kasviksia eri muodoissa, yksi toisensa jälkeen he ovat niitä lautasiltaan pyöritelleet sivuun. Varsinkin ja nimenomaan koulutaipaleen alettua. Makuaisti muuttunut? Luokkakavereiden esimerkki?Mene ja tiedä, mutta rasittavaa jokapäiväistä taistelua siitä ainakin seuraa.

Kasvissosekeitto on ainoa, joka meillä uppoaa ilman draamaa nelikon suuhun. Kaikkea en kuitenkaan halua soseuttaa, muussata tai piilottaa, joten olen ruvennut määrätietoisesti tekemään koekeittiötyyliin pelkkiä kasvisruokapäiviä. Itse olen noudatan lihatonta ja vehnätöntä ruokavaliota, ja tätä on nykyisin perheellekin tarjolla useamman kerran viikossa.

Ehdottomasti helpoiten meillä menevät raa’at kasvikset ja vihannekset sekä hedelmät. Niinpä päivän värikkäistä isoin osa lapsilla tulee niistä. Tässä eräänä päivänä olin nuorimmaisen kanssa kaupassa ja heti hedelmäosastolle päästyämme lapsi pyysi kovaan, kirkkaaseen ääneen, että voisinko ostaa hänelle ja siskolle rasiallisen ruusukaalia, PLIIS. En kieltäytynyt.

Pyrin pitämään hedelmäkulhomme – sesonkiajattelu huomioiden – monipuolisena ja helposti lähestyttävänä. Tällä hetkellä siellä näyttäisi olevan persimoneja, kiivejä, mandariineja ja banaania. Juuri tässä muutama päivä sitten kysyin 17-vuotiaaltani, että ottaisiko mandariinin. Kuulemma kyllä, jos kuorin. Helposti lähestyttävä sisältää meillä jonkin verran myös palvelutyötä 😉

Olen kuitenkin halunnut opettaa lapsille eri makuja, myös niitä kypsennettyjä kasviksia. Punajuuri, sienet ja bataatti ovat monipuolisista uuni-pannu-leivonta-yhdistelmä-sekoitus-kokeiluistani huolimatta kaikilla lapsilla suurin no go. Uunissa tehtyjä sipuleita, lehti-, kukka-, parsa- ja ruusukaaleja, paprikoita, porkkanoita ja jopa omenoita on sen sijaan kiltisti maistettu siirapilla ja fenkolilla tai rosmariinilla höystettynä. Värikkäät kasviswokit kelpaavat esimerkiksi lukiolaisellamme nälkään kuin nälkään – tai no, kuten itse sanoo: jos muuta ei ole.

Yllätysvuoasta on tullut bravuurini. Sinne menee kaikki, mitä milloinkin kaapissa on, usein jonkinlaisella juustolla höystettynä. Viimeksi herkuttelimme miehen kanssa lounaaksi sellaisella, jossa oli vihreitä linssejä, kaalia, porkkanaa, parsakaalia, fetaa ja oliiveja sekä pippuriruokakermaa ja parmesaania. Viisivuotias halusi maistaa sitä illalla ja inspiroitui ottamaan lisää.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani talossa tuoksuvat keitetyt punajuuret. Lounashetki lähestyy ja koska mieheni ei kiukuttele punajuurista, herkuttelemme niillä aivan kahdestaan lumisen etätyöpäivän kunniaksi. Hiukan oliiviöljyä pannulle, viipaloidut punajuurit kyytiin, suolahiutaleita, pippuria… Tarjoillaan tonnikalan kanssa. Itselleni ottaisin kylkeen hiukan vuohenjuustoakin, mutta sille herkulle ei kotoa nautiskelijaseuraa löydy 😀

Ens kauel

Ens kauel. Se perinteinen lausahdus, jota monen suunnistajan suusta kuulee syksyisin. Yleensä se liittyy kaudenpäätösjuhlintaan, mutta niitä on nyt ollut vähän vähemmän, sattuneesta tilanteesta johtuen.

Ens kauel -ajattelu tarjoaa uudet mahdollisuudet aloittaa puhtaalta pöydältä. Voi miettiä uudet tavoitteet, ideoida uusia treenimuotoja ja rakentaa arkeen uusia rutiineja. Olen kuullut tuota lausetta niin huippusuunnistajilta kuin jäähdytteleviltä keski-ikäisiltä perheenisiltä. Ihan jokainen voi lähteä hakemaan uutta nostetta sieltä ens kauelta.

Suunnistajan kausi vaihtuu marraskuun alussa, joten tätä ens kautta on nyt ehditty käydä muutama ensimmäinen viikko. Paljon on näkynyt sosiaalisessa mediassa treenikuvia ja inspiraatiovideoita. Osalla on seurapaidan väri vaihtunut, toisilla asuinpaikka, joillakin sekä että. Myös ne, joilla värit ja paikkakunta pysyvät, ovat intoutuneet tasotesteihin, testijuoksuihin ja kuntosaleille.

Itse uskon, että olivat tavoitteet mitä tahansa, aina löytyy petrattavaa sinne ens kauelle. Tavoitteet voivat liittyä urheiluun tai vaikka nukkumiseen, perheen kanssa vietettyyn aikaan, kirjeiden kirjoittamiseen, säännölliseen tai terveelliseen ruokailuun, isovanhempien luona kyläilyyn tai vaikka puutarhanhoitoon. Oli aihe mikä tahansa, tekijä löytyy peilistä.

Suunnistaja tai et; mitä sinä haluat saavuttaa ens kauel? Millaisia muutoksia arkirutiineihisi täytyy tulla, jotta saavutat tavoitteesi? Muista, että yksi pieni asia saattaa johtaa aivan mittavaan muutokseen. Olet siitä jo askeleen päässä.

Laatuaikaa puolison kanssa

Onko sinulla ja puolisollasi ”laatuaikaa” keskenänne? Me yritämme pitää siitä säännöllisestä kahdenkeskisestä ajasta kiinni, vaikka välillä se on vähän järjestelyjen takana. Mieluiten me yhdistämme siihen jotakin liikkumista, erityisesti luonnossa. Ravintolahetkiä tai kylpyläpiipahduksia tulee, jos on tullakseen, mutta noita luontoelämyksiä suunnittelemme eniten. Se yhteinen tekeminen on olennaista, samoin pitkät, inspiroivat keskustelut. No okei, kyllä me pussaillaankin. Myös siellä liikunnan lomassa 😉

Lokakuussa saimme mahdollisuuden piipahtaa Ilomantsissa pienellä vaellusretkellä. Ihana Endorfiininmetsästäjä-Terhi suunnitteli meille kotikulmilleen huikean melonta- ja vaelluskombon. Vietimme kolme yötä autiotuvissa, meloimme Koitajokea 24 kilometriä ja vaelsimme 30 kilometriä. Emme nähneet juuri muita ihmisiä, vaan saimme nauttia toisistamme, luonnosta ja syksyn kauneudesta samalla itseämme hiukan haastaen. Laatuaikaamme kuuluivat myös sadat ajokilometrit, joiden aikana keskustelut polveilivat mm. lapsista valmennukseen, koronaan, rakennusprojektiin, ensi vuoden lomasuunnitelmiin ja arkisiin askareihin.

Lainasimme Terhiltä (ja Helenalta, kiitos vielä!) melontavarusteet ja retkikeittimen (joka on kyllä omallakin hankintalistalla jo). Muuten pärjäsimme aika lailla omillamme. Vaelsimme polkujuoksukengissämme & urheiluvaatteissamme, joten ihan ammattilaisvaeltajia emme vielä ole. Hyvin sujui matkan taittaminen noissakin, eikä hiertymiä tai muita vaivoja tullut. Polkujuoksukengissä on se huono puoli vaelluksilla, että ne kastuvat helposti ja sitten on varpaat märkinä niin kauan, kunnes kengät on saanut (kenties autiotuvassa) taas kuivaksi. Meitä onneksi suosi myös keli, joten emme kärsineet märistä sukista sen enempää. Itse pidän omista Salomoneistani niin paljon, että kovin herkästi en ole niiden tilalle muita sujauttamassa!

Heti marraskuussa saimme uuden laatuaikamahdollisuuden, kun seuramme Lynx muutaman innokkaan järjestäjän voimin toteutti upean rogaining-pistesuunnistuksen Nuuksiossa viime sunnuntaina. Vanhempani lupasivat ottaa tytöt joukkueeseensa, pojat menivät kavereidensa kanssa omissa tiimeissään ja meille tuli siispä mahdollisuus ilmoittaa mukaan team #qualitytime. Ja sitä se oli, koko kolmen tunnin ajalta! Reittisuunnittelumme ei ollut aivan optimi, mutta saimme kuitenkin kerättyä annetussa ajassa 107 pistettä (voittajat 129) ja kilometrejäkin kertyi 17,5.

A2-kokoa ollut kisakartta tarjosi vinon pinon rasteja, joista sai kustakin 3-9 pistettä. Isoimmat pistepotit tulivat Quest-rasteilta, joissa oli lisäksi jokin yllätystehtävä. Jännitysmomenteista syttyvinä ulkoilijoina suunnittelimme reittimme mahdollisimman monen questin kautta. Siellä olikin hauskoja puuhia ja tulipa napsittua myös maisema-selfieitä osana tehtäviä. Meillä oli lisäksi diili, että rasteilla sai aina suukon ja sopivin väliajoin suukon lisäksi palan suklaata & hörpyn vettä. Aika sopiva diili, jolla jaksoi kummasti!

Meille laatuaika on siis aikaa yhdessä, yleensä luonnossa. Sitä tulee kuitenkin myös esimerkiksi itsensä kehittämisen ja itsensä johtamisen koulutuksista sekä valmennustyöhön liittyvistä seminaareista, joissa käymme säännöllisesti. Laatuaikaa on myös kahdenkeskinen tuokio saunassa, jossa ei välttämättä puhuta mitään. Ollaan vain hiljaa ja välillä hymyillään.

Nyt korona-aikaan meillä on ollut laatuaikaa myös keskellä päivää, kun etätöidemme lomassa syömme yhdessä lounasta lasten ollessa koulussa ja päiväkodissa. Nelilapsisen perheen koti on harvoin yhtä hiljainen. Syksyn tultua olen alkanut sytyttää lounaalle myös kynttilöitä. Söpö tunnelmahetki keskelle päivää, tuntuu arjen luksukselta. Koen myös laatuajaksi meidän yömme, sillä olemme aina saaneet nukkua kahdestaan. Tytöt ovat unessa ennen yhdeksää, eivät heräile, huutele, itke tai tule viereen, joten kaikki olemme aamulla virkeitä ja levänneitä. Teinitkin toivottavasti nukkuvat, ainakin suunnilleen jaksavat aamuisin kouluun ja treeneihin herätä 🙂

Laatuaika meillä siis vaihtelee. Se voi olla pidempi tuokio yhdessä tai ohikiitävä hetki hymyn kera. Se voi tulla arjen pienistä teoista tai rutiineista tai enemmän suunnitellusta ja järjestetystä kokonaisuudesta. Tärkeintä itselleni ainakin on, että sitä laatuaikaa muistaa ottaa, ja että sille muistaa antaa arvoa. Laatuaikaa on myös ihan vain itselle annettu aika – siitä toisella kerralla enemmän!

Syksy ja neulomisvimma

Ystäväni Terhi kirjoittaa luonnossa olemiseen inspiroivaa blogia Endorfiininmetsästäjä. Hän on mielettömän hienoissa luontokuvissaan usein erittäin mukavanoloinen ja kaunis islantilaisvillapaita päällään. Olen miettinyt, että se on ihana, mutta varmasti karhea, enkä ainakaan jaksa sellaista itse neuloa. Sitten kesällä toinen ystäväni postaili kuvia Facebookiin uusista, juuri neulomista villapaidoistaan ja minäkin ratkesin.

Päätin kokeilla yhtä… Ja nyt puikoilla on menossa jo neljäs. Ennen en juurikaan jaksanut sukkia tai lapasia pidempiä projekteja, vaikka tekstiiliopen koulutus takana onkin. Nyt kyllästymisestä ei ole puhettakaan! Erityisesti yläosan kaarrokekuvio on todella hekumallinen vaihe. En tiedä, mikä siinä oikein sytyttää! Hädin tuskin olen edellisen saanut puikoille ja työn käyntiin, kun olen jo piipahtanut Menitan ihanassa myymälässä Espoossa hakemassa materiaalia seuraavaa projektia varten – olisipa kamalaa, jos yksi työ valmistuisi niin, että seuraavaan ei olisi heti saatavilla lankoja! Toistaiseksi olen tehnyt paidat Lettlopista, mutta muutkin Istexin lankavaihtoehdot houkuttavat.

Kyllä, paidoista tuli ihania. Tyttäreni ovat niissä joka päivä. Mietin jo, että ajattelevatkohan ne koulussa ja päiväkodissa, että lapsilla ei ole enää muita vaatteita. Tein heille paitojen sävyihin sopivat pitkät villasukat langanlopuista, jotka nekin ovat jalassa päivästä toiseen. Entä se karheus? Höpösatuja. Neitini ovat niissä aivan tyytyväisinä vain t-paidat villan alla, joten oman mielikuvitukseni tuotetta se oli. Ja jaksamisestakaan ei ole toistaiseksi ollut pulaa – vaikeinta on jättää työ sivuun, kun kaikkea ei voi samanaikaisesti tehdä.

Milloin sitten oikein ehdin neuloa? No vaikka milloin. Onneksi suunnistusharrastukseemme liittyy paljon automatkoja, jolloin miehen ajaessa voin optimoida ajankäytön. Oman villapaitani pitkän yksivärisen kohdan neuloin esimerkiksi elokuussa poikien kisatessa Enight-viestissä Oittaalla. Kisapaikalla piti olla yöllä 02.00 ja autosta noustuamme aloitin kävely-neulomisen, jolloin pysyin hereillä ja aika oli jälleen hyötykäytössä 🙂 Kuuntelen myös paljon äänikirjoja, joten niiden parissa hurahtaa sentti jos toinenkin iltaisin. Televisiota katsellessa samoin, tosi sitä ei tule lainkaan päivittäin. Eli kyllähän sitä aikaa löytyy, mutta niin se on aina: sille löytyy aikaa, jolle haluaa löytää.

Seuraava itselleni tulossa oleva paita syntyy kanervan sävyistä. Vihjaisin jo joulupukille, että sen alle tarvitsisin ehdottomasti Ukuitin ihanaakin ihanamman Cone Head Hoodien uudessa luumuvärissä. Eipä silti, jos pukki ei kaikilta kiireiltään muista vinkkiä, itselle voi aina vaikka joulun jälkeen hankkia tarpeellisen lahjan palkinnoksi hienosta vuodesta. Hienouden tason saa jokainen aina itse tietysti päättää. Hyvä vinkki muillekin: itseä saa ja pitää helliä, eikä syiden aina niin erityisiä tarvitse olla!