Huoltajan rooli nuoren urheilijan arjessa

K – K – K. Tuttu kolmen koon yhdistelmä: kannusta, kuskaa ja kustanna. Tämä kolmikko tulee varmasti ensimmäisenä monelle mieleen, kun kysellään vanhemman ja huoltajan roolia nuoren urheilijan elämässä. Ne kaikki kuuluvat siihen, totta kai. Mutta myös paljon, paljon enemmän.

Kun itse olin nuori urheilija, palvelu pelasi kotona ällistyttävän hyvin. Vanhemmillani ei itsellään ollut erityistä kilpaurheilutaustaa, mutta ymmärrystä oli sitäkin enemmän. Äitini piti automaattisesti esimerkiksi huolen ruokarytmistä, terveellisestä ravinnosta ja sopivasta vaatetuksesta. Vanhempani olivat tietoisia siitä, mitä harjoituksia minulla milloinkin oli, ja aamuherätykset tehtiin sen mukaan. Muistan varmasti ikuisesti isäni aamurallatukset, kun aina sain kuulla iloisella äänellä huudetun toivotuksen siitä, että oli taas ”aamujen aamu”. Teininä en ehkä itse kovin usein vastannut yhtä reippaasti, saati sitten noussut. Mutta herätys oli aina sovitusti 2-3 tuntia ennen harjoitusta, jotta sain aamiaisen sulamaan ennen urheilua. Ja totta kai, aamupala oli valmiina, kun keittiöön laahustin.

Meitä oli viisi lasta, joten nyt jälkikäteen voin vain ihailla sitä panostusta, jolla meidän urheiluumme suhtauduttiin. Suunnistuksen kisaviikonloput tarkoittivat sitä, että olimme yleensä sekä lauantain että sunnuntain koko päivän poissa. Yleensä molemmat vanhemmat olivat huoltamassa ja kannustamassa mukana. Melko säännöllistä oli, että kisaviikonloppuna äiti oli herättyämme jo leiponut sämpylät valmiiksi kisaeväiksi mukaanotettavaksi. Paistettu muna leivän päällä ja valmiiksi viipaloidut kasvikset ja hedelmät olivat ihan perusjuttuja viikonloppuaamuina. Puhumattakaan siitä, että hän jätti varhain aamulla valmistellun päivällisen odottamaan iltapäivän loppukypsennystä, jotta kisoista palattuamme ruoka olisi mahdollisimman nopeasti valmiina.

Nyt äitinä saan seurata omien lasteni edesottamuksia urheilijan poluillaan. Tietenkään tilanne ei ole aivan sama kuin 25 vuotta sitten, mutta moni asia yhdistää silloista arkea nykyiseen. Aamulla ei ainakaan meillä olla virkeimmillään, eivätkä kasvikset tai hedelmät eksy suuhun asti, jollei niitä tarjoile mahdollisimman helposti. Valmiiksi viipaloidut paprikat, tomaatit, omenat ja appelsiinit häviävät nopeasti lautasilta, mutta jos pöytään laittaa kulhon hedelmiä ja leikkuuveitsen, mitään ei tapahdu. Teinit saavat vitamiineja meillä lisäksi Xtend-kapseleista, sillä päivän saanti ei valmiiksi viipaloilluillakaan täyty millään.

Teen mielelläni aamiaiset mahdollisimman valmiiksi lapsille – ehkä se on jatkoa sille, millaisen nuoren urheilijan arjen itse koin. Muut kokkailuvuorot jaamme perheen kesken ja mietimme yhdessä viikkomenun niin, että kaikille löytyisi lemppareita. Myös 5- ja 7-vuotiailla on oma kokkivuoronsa, jolloin isä tai äiti on apukokin roolissa. Itse tuon ruokalistaan 3-4 kasvisruokaa joka viikolle, ja niiden myötä jälkikasvukin rohkaistuu testaamaan uusia makuja. Tuoreita sämpylöitä en ole äitini tapaan jaksanut aamuisin pyöräytellä, se rima oli itselleni hiukan liian korkealla.

Vaikka yritänkin opettaa teinejä ottamaan itse vastuuta omista aikatauluistaan, haluan itsekin olla tietoinen siitä, milloin ruokaa tarvitaan. Niinpä juttelemme aina edellisenä päivänä seuraavan päivän aikatauluista, keittiön seinällä on lista kaikkien urheilumenoista sekä viikon menu ja sunnuntai-iltaisin kurkataan kokonaisuudessaan tulevan viikon ohjelma. Onnistunut harjoittelu vaatii kaverikseen säännöllisen ruokarytmin, joten meillä lähdetään siitä, että päivittäin on 5-6 ruokahetkeä. Nämä rytmitetään sitten harjoituksiin sopiviksi. Jos kello 18 on testijuoksu, päivällinen on klo 16 mennessä tai vasta testijuoksun jälkeen. Usein koulusta saapuminen (korona-ajan ulkopuolella) on niin lähellä tuota kello neljää, että tarjolla on yleensä silloin ennemminkin kevyt, hyvin sulava välipala ja illallinen sitten vasta kovan juoksun jälkeen.

Vaikka urheilulukiolaisella on nyt etäkoulun aikana ollut väljät aamuaikataulut treenien suhteen ja ensimmäiset luennot alkaneet vasta klo 12.40, on meillä aamiainen tarjolla klo 9 mennessä. Näin se ehtii sulaa ennen aamupäivän treeniä ja nuori ehtii myös käydä suihkussa ennen luentoa. Meillä tämä rytmi on vaatinut myös komentelua äidin taholta, muutoin aamupala jäisi helposti väliin. Kannustan sen sijaan ennemmin menemään aamupalan jälkeen takaisin sänkyyn, jos vielä väsyttää. Näin itsekin tein nuorena ja tiedän monen huippu-urheilijan tekevän edelleen.

Aina se urheileva nuori ei välttämättä ole vanhemman kanssa samaan mieltä. Voi tuntua pahalta, kurjalta, julmalta tai epäreilulta käskyttää kiukuttelevaa teiniä syömään, käyttämään talvella pitkiä housuja tai menemään aikaisemmin nukkumaan. Välillä tuntuu, että huoltajana voisi vaikka heittää hanskat tiskiin. Itsehän se haluaa urheilla niin ottakoon itse vastuuta. On kuitenkin vaikea sanoa, milloin nuori on riittävän kypsä siihen. Toiset ovat varhain, toiset paljon myöhemmin. Toisaalta näin äitinä sitä huomaa, että vuodet menevät niin vauhdilla ohi, että tätä etuoikeutta auttaa ja tukea toista ei pitkään enää olekaan tarjolla. Vaikka kovin usein kiitosta ei saakaan, jotakin sinne maaperään tulee istutettua.

En varmasti itse kiittänyt äitiäni ja isääni teininä kertaakaan. Niinpä voin tehdä sen nyt. Uskon voivani sanoa kaikki nämä kiitokset myös sisarusteni puolesta. Kiitos kannustuksesta, kuskauksesta, kustantamisesta. Kiitos kärsivällisyydestä. Kiitos kokkailusta. Kiitos heräämisestä kukonlaulun aikaan ja kiitos aamuherätyksistä. Kiitos urheiluvarusteista, leirijärjestelyistä, seuran toimintaan osallistumisesta. Kiitos suunnistussynttäreiden järjestämisestä. Kiitos lähtemisestä Ruotsiin kisamatkojen huoltajiksi. Kiitos upeista rastiviikkolomista. Kiitos, kun annoitte lähteä yksin ystävien kanssa leireille ja rastiviikoille myös alaikäisenä. Kiitos myös siitä, että osasitte tarvittaessa sanoa ei.

Eli kyllä, huoltajan rooli on paljon, paljon enemmän kuin vain kannustamista, kuskausta ja kustantamista. Millainen kokonaisuus kuhunkin perheeseen sitten sopii, riippuu varmasti perheestä. Itse uskon, että on parempi olla vaikka vähän liikaa tukena kuin liian vähän. Jossain vaiheessa ne lapset ponnistavat kotoa omille siivilleen ja silloin on kiva, jos on riittävästi eväitä mukana. Eväitä vuorokausirytmiin, eväitä monipuoliseen ravintoon, eväitä vastuunottoon. Oli se urheilu-uran jatko sitten millainen tahansa, pohja rakennetaan kotona lapsuudessa ja nuoruudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.