Testikäytössä voimaharjoitteluun Exxentricin kBox4

Valmentajien kokemuksia testikäytöstä

Vuosi 2020 toi monenlaisia haasteita mukanaan ja yksi niistä oli kuntosalien sulkeutuminen. Ei toki kaikkien, mutta esimerkiksi kunnallisten, joita meidänkin suunnistusseurassamme käytettiin useamman kerran viikossa. Lisäksi lukiolaisten siirryttyä etäopiskeluun ja tämän myötä myös etäharjoitteluun, oman voimaharjoittelun toteuttaminen alkoi vaatia meiltä valmentajilta jo kekseliäisyyttä.

Monilla on kotona erilaisia kuntoiluvälineitä, mutta esimerkiksi riittävä määrä levypainoja, tanko ja teline vievät jo melkoisesti tilaa. Järjestämme yritykseni kautta tasotestauksia ja hakiessamme Sports & Fitness Companylta niihin liittyvää materiaalia saimme kuulla Exxentricin kBox4:stä. Sovimme muutaman viikon testikäyttöajasta, jonka jälkeen lupasimme kirjoittaa kokemuksiamme valmentajan näkökulmasta siitä, miten laite soveltuu suunnistajan voimaharjoitteluun. Testikäyttöä & samalla markkinointia yrittäjältä toiselle siispä.

Meillä oli testissä Lite-malli. Painoa sillä oli 9 kg eli se oli melkoisen näppärä siirrellä ja lähti myös lomaviikollemme Vuokattiin mukaan. Laite juttelee sujuvasti sovelluskaupoista saatavan kMeter-sovelluksen kanssa. Sovellus kertoo raa’an analyyttisesti jokaisesta toistosta tehon, tuotetun voiman, liikelaajuuden sekä erittelee konsentrisen ja eksentrisen lihastyön osuuden. Tallennetun harjoituslokin voi jakaa vaikka WhatsAppilla valmentajalle, jolloi koutsi voi suoraan varmistaa että esim. kyykky on ollut riittävän syvä. Active-malli on painoltaan 15 kg ja muuten vastaava, mutta ilman tehonmittaussovellusta.

Mistä laitteessa sitten on kyse? Flywheel- eli vauhtipyöräharjoittelussa vastuksena on vauhtipyörä tai useampi ja niihin varastoituva liike-energia. Vastuksen tehoa pystyy säätämään vauhdilla. Mitä kovempaa vauhtia pyörän/pyörät laittaa pyörimään, sitä suuremmista vastuksista on kyse. Harjoittelu suurillakin kuormilla on turvallista, sillä vastus, jota vastaan työskennellään, on aina peräisin urhelijan omista lihaksista.

Ensimmäisellä harjoituskerralla meillä meni hieman aikaa tottua siihen, että laite vaatii työtä myös palautumisvaiheessa, mistä kertoo jo nimi Exxentric – eksentrinen. Jojomainen liikkeen suoritustapa vie tekijäänsä siis myös riuskasti takaisinpäin käytyään lakipisteessä. Tähän takaisin vetävään nykäykseen esimerkiksi selän suhteen tulee olla valmiina. Perusmekaniikan sisäistää nopeasti tekemällä itselle tuttua liikettä hyvin kevellä intensiteetillä 10-15 minuutin jakson aikana. Tämän jälkeen laitteen kanssa työskentely on helppoa.

Nuorilla 14-18-vuotiailla valmennettavillamme oli joulun ympärillä sopivasti voimajakso meneillään, ja saimme laitteelle käyttäjiä useamman kerran joka viikolla. Keskityimme kyykkyihin, pohkeillenousuihin ja maastavetoihin. Kyykyt ja pohkeillenousut teimme valjailla, maastavedot tangolla. Osa pojista halusi lisäksi tehdä hauiksia ja ojentajiakin, joihin myös sai mainioita liikkeitä tehtyä.

Vaikka kBox4 ei ollut meille entuudestaan tuttu, käyttö oli selkeää. Exxentricin omilta sivuilta löytyi paljon ideoita liikkeisiin ja katsoimme myös Youtubesta erilaisia videoita. Laite oli suoraan käyttövalmis. Säädöt erikokoisille urheilijoille oli nopea muuttaa, joten käyttö onnistui myös useammalta urheilijalta samanaikaisesti. Tällöin yhden tehdessä toisilla oli palautus menossa.

KBox4 vei yllättävän vähän tilaa ja mahtui helposti olohuoneen nurkkaan. Pohkeille nousuissa pidimme tukea seinästä tai kaverin olkapäistä, mutta mikäli käytössä olisi esimerkiksi puolapuut, niin niistä saisi vielä paremman otteen. Valjaat mahdollistavat liikkeen tekemisen juoksunomaisessa kevyessä etunojassa.

Miten kBox4 soveltuu mielestämme suunnistajan voimaharjoitteluun? Vastaus on selkeä: erinomaisesti. Monet juoksijat ovat jo löytäneet laitteen, joten totta kai se soveltuu mainiosti myös suunnistajille. Uskomme, että sille voisi löytyä mainioita käyttöpaikkoja esimerkiksi suunnistusseurojen seuramajoilta, mikäli sellainen seuralla on käytössä, mutta ehdottomasti myös yksityiskäytössä. Jos salimaksua tulee maksettua vain juoksua tukevan voimaharjoittelun vuoksi, kannattaa ehdottomasti miettiä, voisiko kBox4 olla ratkaisu omaksi ”kotisaliksi”. Meidän käyttökokemuksemme mukaan se oli monipuolinen ja laadukas, eikä tosiaan tarvitse edes omaa erillistä kuntoiluhuonetta sijoituspaikakseen vaan sujahtaa vaikka sängyn alle.

Mitä kBox4 sitten maksaa? Lite-mallin hinnat ovat alkaen 3100€ (sis alv) ja Active-malli alkaen 2100€ (sis alv). Mikäli tilaushaluja on, Sports & Fitness-companyn kautta tehtyihin tilauksiin saatte -10% alennuksen, kun mainitsette asioidessanne avainsanan SPORZZ. Esimerkinomaisesti pieni laskelma: nelihenkinen porukka (perhe, naapurit, kaverit) maksavat jokainen 40 euroa/kk kuntosalista eli yhteensä 160 euroa. KBox4 lite-malli Sporzz-alennuksen kanssa on ”maksanut itsensä takaisin” 1,5 vuodessa. Eri asia tietysti on, jos salilla tulee tehtyä myös esimerkiksi ryhmäliikuntaa. Siihen kBox4 ei vielä taivu, mutta toki porukalla tehdyssä treenissä niitäkin elementtejä saa mukaan!

Kartta käteen ja menoksi – ajatuksia suunnistusajattelusta

”No eihän siinä muuta ku kartta käteen ja menoksi”

Varsin tuttu ilmaus lajiin perehtymättömiltä! Suunnistus on itse asiassa paljon muutakin kuin vain juoksua ja leimaamista. Jos laji on vieraampi, kannattaa ehdottomasti seurata nykyisiä, laadukkaita tv-lähetyksiä esimerkiksi Viestiliigasta, Jukolasta tai arvokilpailuista. Paitsi hienoa gps-viihdettä, ne tarjoavat ammattitaitoista pohdiskelua lajin saloista ja suunnistajien mielenliikkeistä. Viestiliiga etsii muuten yhteistyökumppaneita ensi vuoden kokonaisuudelle, joten käy ihmeessä sivuilla, jos sinulla olisi sinne sopivia tahoja mielessä. Vastaanottimien ääressä on kerrasta toiseen monituhatpäinen yleisö, joka koostuu sekä intohimoisista lajin harrastajista että innokkaista penkkiurheilijoista.

Mutta palataanpas niihin mielenliikkeisiin, voi kun niitä voisikin reaaliajassa seurata samaan tahtiin gps-pallon liikkumisen kanssa. Näin valmentajan näkökulmasta se olisi kyllä supermielenkiintoista!

Yksi keskeinen osatekijä suunnistussuorituksessa on ehdottomasti suunnistusajattelu. Jos se ei toimi, todennäköisyys onnistuneen ja hallitun suorituksen tekemiseen on melko pieni. Kartta käteen ja menoksi -ajattelu on lähinnä roiskimista ja painoarvo tuurilla on silloin turhan suuri. Ne rastit kun eivät kävele tai juokse vastaan, ei vaikka mikä olisi.

Suunnistusajattelu itsessään on hyvin yksilöllistä. Toiset tarkkailevat enemmän maastoa ja vertaavat karttaa siihen, toiset mallaavat mielessään kuvitelmaa maastosta sen perusteella, millaisen mielikuvan ovat kartan peruseella tehneet. Toiset etenevät suurpiirteisesti, toiset tarkkailevat pieniäkin yksityiskohtia. Toisia muut suunnistajat tai häiriötekijät eivät haittaa yhtään, toisille niiden sietäminen vaatii tiukkaa ponnistelua. Yhteistä huippusuunnistajille on se, että he tuntevat itsensä ja oman tekniikkansa. Jos sitä on perusteltua muokata, se on mahdollista. Nuorilla suunnistajilla suunnistusajattelu ja -tekniikka vasta rakentuvat, joten niihin voidaan vaikuttaa suurestikin.

”Miks sä menit tuolta oikeelta?”

Suunnistusajattelua voi kehittää monin tavoin, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Mitä enemmän molempia tekee, sitä paremmin tuntee itsensä, vahvuutensa ja kehityskohteensa. Huippusuunnistajilla suunnistusajattelu on kaukana edessä, aloittelijoilla se laahaa perässä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huippusuunnistajan ei sujuvassa suorituksessaan tarvitse pysähtyä tien risteykseen tai jyrkänteelle ja miettiä, missä ollaan. Itse asiassa, hän on ajatuksissaan jo pitkällä edessä, jopa useamman rastivälin päässä. Aivot rekisteröivät karttaa ja maastoa edistyksellisen tietokoneen tahdilla, ja hiotun, rutinoituneen tekemisen ansiosta jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse jäädä ihmettelemään.

Jokainen suunnistusharjoitus maastossa tai kaupunkiympäristössä on totta kai loistavaa suunnistusajattelun työstämistä. Se kehittyy siinä vähän niinkuin muun ohessa, sen enempiä asiaa ajattelematta ja tiedostamatta. Juuri siinä suunnistaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että ”työstänpä tässä suunnistusajatteluani”. Tai ei ainakaan pitäisi tulla ajatelleeksi, varsinkaan tärkeämmissä kilpailuissa.

Tietoinen suunnistusajattelu puolestaan on sitä pohdiskelua, jota suunnistajat tekevät säännöllisesti joka viikko. Se voi olla erityisiä, tiettyä maastotyyppiä varten valmistavia reitinvalintatehtäviä, pientä aikapainetta vastaan tehtäviä muisti- tai valintatehtäviä, rastinoton miettimistä tai jotakin muuta keskeistä. Monesti suunnistajat valmistautuvat isompiin kilpailuihin paitsi käymällä mallimaastoissa suunnistamassa, myös tutustumalla alueen vanhoihin karttoihin, kartantekijän kädenjälkeen tai tulossa olevan kilpailun tyyppiratoihin ja reitinvalintoihin. Tietoinen suunnistusajattelu on myös ja vähintäänkin jo tehtyjen harjoitusten ja kilpailujen läpikäymistä yksin tai jonkun kanssa. Jos harjoituksen tai kilpailun jälkeen ei palaa enää pohtimaan suoritustaan rastiväli rastiväliltä, iso osa hyvää suunnistusajattelun kehitystä jää saavuttamatta.

”Helppohan se sun on kun sä oot niin taitava suunnistaja”

Vielä en ole nähnyt kartta kädessä syntynyttä vauvaa, vaikka monia tiedänkin, jotka ovat vaunu- ja autoleluikseen saaneet karttoja katseltavikseen jo ennen taaperoikää. Minun on vaikea uskoa väittämää, että joku olisi valmiiksi syntynyt taitosuunnistajaksi. Ennemmin uskon, että sellaiseksi kasvetaan. Iällä ja taustalla ei ole siihen niinkään merkitystä, vaan motivaatiolla, omalla halulla kehittyä ja suunnistusajatteluun käytetyllä aikapanoksella.

Monesti huippu-urheiluun liitetään 10 000 tunnin kuuluisa työaika. Eli se määrä vaaditaan perusduunia ennen kuin voi edes kuvitella saavuttavansa huippua tai tekevänsä huipulle vaadittavia laatutreenejä. Jos suunnistusajattelua lähtee kehittämään ajoissa ja systemaattisesti, oman tekniikan tunnistaminen, hallinta ja sisäinen kehitys ovat korkealla tasolla jo aiemmin. Mutta ei hätää, sinä joka havahdut siihen vasta myöhemmin! Ei ole myöhäistä! Suunnistusajattelun kehittäminen on siitä poikkeavaa, että varsinaista yläikärajaa ei ole – jos nyt järki mitenkään kulkee, anna palaa. Se on enemmän aivojumppaa kuin fyysistä ponnistelua. Ja keinot ovat monet – meillä ruutuaika ei kulu lapsilla eikä aikuisilla, jos ruudulla tehdään vaikkapa suunnistuksen kuivaharjoituksia, pelataan suunnistuspelejä, seurataan gps-palloja tai lasketaan korkeuskäyriä.

Tuoreimpana tulokkaana meidän perheessä on Ranskan Suunnistusliiton julkaisema CO Mag -lehti. Ensimmäinen numero kolahti postilaatikosta tällä viikolla ja lehden avulla paitsi tutustutaan uudenlaisiin karttoihin ja suunnistuskulttuuriin, tsempataan kielen kanssa ja myös luetaan ääneen pätkiä. Hinta koko vuoden kestotilaukselle on 29,17 postikuluineen päivineen, joten ei muuta kun tilausta matkaan tai nettiin lukemaan, jos yhtään ranska taipuu – ja vaikkei taipuisikaan.

Bon courage ja tsempit kaikille suunnistusajattelun kehittämiseen!

Sporttailua pienten lasten kanssa

Miten sä saat sun lapset irti ruudusta? Mitä liikuntaa ne harrastaa? Miten ne suostuu lähtemään sisältä?

Hyviä kysymyksiä, kiitos niistä. Ihan ensimmäiseksi, isompia lapsia en saakaan enää irti ruudusta. Olen luovuttanut. He huolehtivat koulutyönsä ja tekevät päivän treenin, kasiluokkalainen lisäksi 7 tuntia koululiikuntaa viikossa. Iltaisin saatan murahdella siinä kohti, kun toivoisin ruutuajan päättyvän, mutta en jaksa enää rageta. Luotan siihen, että järki kulkee mukana ja oppivat omia rajojaan myös unentarpeen kanssa.

Nuorempien kanssa pääsen vielä vaikuttamaan. 5-vuotiaalla ei ole vielä kännykkää, 7-vuotiaalla se on hätätapauksia varten. Yleensä siis akku loppuneena. Muutaman päivän välein hän muistaa kysyä, voisiko pelata Garminin Vivofit Junioriin kertyneiden aktiivisuusminuuttien tuomat pikapelit ja aina saa luvan. Telkkaria he katsovat mielellään, jos saavat luvan, mutta eivät päivittäin. Ylipäätään meillä aukeaa televisio ehkä kolmena, neljänä päivänä viikossa, joskus voi mennä koko viikkokin, että se on kiinni. Läppäriä tai tablettia pienet eivät meillä käytä, oma ruutuaikani sen sijaan voisi pientä justeerausta kaivata!

Meillä on pojilla enää vain suunnistus harrastuksena, mutta sen parissa vierähtääkin sitten aika iloisesti aikaa. Tytöillä on suunnistuksen rinnalla tempputuokio ja perhesalibandy, nyt tammikuulle otettiin myös yleisurheilu. Ajamme mielellään lapset kerran päivässä johonkin liikkumaan, varsinkin kun itse teemme siinä samalla sitten oman liikunnan. Ehkä tytöille inspiroivinta on se, kun me vanhemmat olemme suurimassa osassa treenejä heidän mukanaan, kuten suunnistuksessa usein on tapana. Perjantait meillä on vapaita ohjatuista tuokioista, mutta keksimme kyllä perheellä mukavaa sporttia sinnekin. Esimerkiksi tänään kasiluokkalaisella on voimatreeni, joka tällä kertaa sisältää myrskyn kaatamista puista pilkottujen pöllien heittelyn metsästä kohti puuvajaa. Pöllien paino, heittomatka ja treenin kesto on yritetty optimoida kaverille juuri tähän hetkeen kautta sopivaksi – ettei ihan mene vain hyötyliikunnan piikkiin!

Viime viikkoina olemme 5- ja 7-vuotiaiden neitien kanssa käyneet suunnistusseuran ketteryystreeneissä, vaelluksilla ja lamppulenkeillä. Vaelluksilla viisivuotias tallustelee polkuja pitkin noin 5 kilometriä 1,5 tunnissa. Eväshetki kuuluu aina mukaan. Metsän puolella menee tietysti hitaammin ja mitä enemmän ihmeteltävää on, sitä verkkaisempaa. Itsenäisyyspäivän vaelluksella Kirkkonummen Meikolla matkaa tuli nelisen kilometriä ja aikaa kului hieman yli kaksi tuntia. Löysimme muun muassa suppilovahveroita, vesiputouksen ja jänniä rotkoja, emmekä unohtaneet pomppia pitkin samettisia kallioita Ronja Ryövärintyttären tyyliin. Huomasin esimerkiksi, että yhden rotkon yli voi hypellä edestakaisin yli kymmenen minuuttia erilaisilla Ronja-laskeutumisilla ilman pienintäkään kyllästymistä.

Lamppulenkeillä pienet saavat jännitystä pimeästä metsästä. Polkuja ja hiekkateitä, valaistuksena vain tähdet sekä omat ja kavereiden otsalamput. Ja voi, miten huikea luonto meitä ympäröikään, kun välillä pysähdymme sammuttamaan kaikkien lamput! Eteneminen on hölkkää ja kävelyä vuorotellen, eikä tunti tai reilukaan ole ollut lapsille liikaa.

Ei meillä kuitenkaan aina innosta hihkuen ovesta ulos hypitä! Ulkoilun ja liikunnan suhteen olemme kuitenkin tiukkoja. Jos jäämme sään takia kotiin, siitä tulee helposti ihan turha tekosyy tulevaisuuttakin ajatellen. Vaatetus ratkaisee, ja ihan kakkiaisilmalla on mahtava treenissä ja kotimatkalla fiilistellä odottavaa saunaa. Pojat saattavat joskus äristä treeniin lähtiessä, mutta jos aikataulu on ollut ajoissa tiedossa ja ruoka siihen sopivasti pöydässä, ongelmia ei ole. Välillä tytöillä on joku leikki kesken, eikä lähteminen ole silloin ensimmäisenä mielessä. Kertaviikkoiset ketteryystreenit ovat viisivuotiaan suosikkeja. Hän on ulkoilutamineissaan eteisessä ennenkuin muut ovat ehtineet edes sisäistää lähtöohjeita. Enon vetämä harjoitus on kuulemma viikon kivoin, eikä sinne ole kertaakaan menty hampaat irvessä. Ja vaikka joku joskus johonkin puolimurjottaen lähtisi, en muista, että takaisin olisi kiukutellen tultu. Kyllä se huonokin mieli vaan aina treenissä kohenee!

Yksi tärkeä osa-alue meillä on se, että treeneissä on aina sopiva varustus. Toppavaatteet tai saappaat eivät meillä kuulu urheiluun, edes pienimmällä. Sen sijaan kylmillä ja kosteilla keleillä autolla odottaa aina vähintään kuivat sukat ja kengät, joten metsässäkin voi huoletta tarpoa joulukuisessa suossa suunnistuskengissä. Talviset metsävaatteet meillä ovat tuulitakit, ohuemmat pipot ja ohuemmat hanskat. Kuka nyt tuskan hiessä haluaisi liikkua? Vähemmästäkin rupeaa kiukuttelemaan. Minäkin. Tai erityisesti minä.

Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille! Säällä kuin säällä, mielellä kuin mielellä. Lopulta kuitenkin on hymy korvissa.

Eilen lähdin iltalenkille klo 21.05. Voin luvata, että ei huvittanut. Mutta uskokaa pois, jo lenkillä oli huippufiilis!

Huippusuunnistajien kuulumisia

Mitä huippusuunnistajien talveen kuuluu? Kyselin tätä Marika Teiniltä ja Timo Sildiltä sekä nuorten maajoukkuesuunnistajilta Hanne Hilolta ja Juuso Viskarilta.

Missä päin asut?

Marika: Joensuussa.

Timo: Tampereella.

Hanne: Espoonlahdessa.

Juuso: Nummelassa.

Mitä suunnistuksellisia tavoitteita sinulla on ensi vuodelle?

Marika: Jos korona sallii MM-kisojen järjestämisen, MM-keskimatka ja pitkä matka ovat kirkkaimpina tavoitteina.

Timo: Mun henkilökohtainen tavoite ensi vuodeksi ovat MM-kisat, mutta seurajoukkueen jäsenenä tavoitteet ovat 10mila ja Jukola.

Hanne: Pärjätä mahdollisimman hyvin kevään nuorten EM-kisoissa ja SM-kisoissa top5 sijoitukset. Taitoon liittyvät tavoitteet: Kehittää suorituksen hallintaa niin, että pakka pysyy kasassa koko matkan ja ettei pienet virheet ja häiriötekijät maastossa vaikuttaisi kokonaissuoritukseen. Myös sprinttipuoli on kehityksen alla koska talvella on helppo kuivaharjoitella sprinttiä varten.

Juuso: Ensikauden päätavoite on nuorten MM-kisoissa.

Treenitunnelmissa Marika

Millaisia ovat lempparitreenisi?

Marika: Pitkät polkulenkit ja suunnistus hienoissa korpimaastoissa.

Timo: Tykkään yösuunnistuksista. Nyt on eri puolella Suomea ollutkin paljon leikkimielisiä yhteislähdöllisiä yösuunnistuksia ja se on mun lempparitreeni. Siinä on olemassa kaikki kolme oleellista suunnistustahkoa: a) tekniikka, b) keskittyminen tai paineensietokyky ja c) fysiikka, joka ei pysty muuttumaan liian rasittavaksi, koska tekniikka rajoittaa sitä, ja se on peruskaudella hyvä.

Hanne: Ei ole varsinaista suosikkia mutta tykkään kaikenlaisista pallopeleistä sekä vetotreeneistä (radavedot, suunnistusvedot porukassa maastossa/sprinttinä ja mäkivedot).

Juuso: Yösuunnistus on varmaan oma suosikkitreeni.

Pidäkö aamu- vai iltatreeneistä enemmän, vai onko ajankohdalla väliä?

Marika: Treeneissä kaikki kelpaa, mutta ihan aamuvarhain alkavista kisoista en välitä.

Timo: Jos treenaan yksin, tykkään enemmän aamutreeneistä. Ne ovat kuitenkin yleensä päivän päätreeni, niiden tekeminen antaa hyvän potkun koko päivälle ja onhan syksyn ja talven aikana mukavampi käyttää valoisaa aikaa. Porukassa treenatessa ei ole niin paljon väliä, onko treeni aamulla vai illalla.

Hanne: Aamutreenit, kun on treenannu valmiiksi ja kello on vasta 9-10. Tuntee, että on saanut paljon aikaiseksi ja kuitenkin koko päivä vielä edessä. Hyvästä aamutreenistä lähtee päivä aina hyvin käyntiin.

Juuso: Harjoituksen ajankohdalla ei ole väliä. Pääharjoituksen teen kuitenkin yleensä arkena illalla ja viikonloppuisin aamupäivällä.

Kisafiiliksissä Timo. Kuva: Sari Nurmela.

Juoksetko joka viikko vai teetkö säännöllisesti juoksua korvaavia harjoituksia (esim. hiihtoa, pyöräilyä, uintia, vesijuoksua)?

Marika: Pidän joka viikko 2 juoksutonta päivää, jolloin ohjelmassa on esimerkiksi hiihtoa, pyöräilyä, vesijuoksua tai vaikka crosstrainerin pyörittelyä.

Timo: Pääosin juoksen tai suunnistan. Talvisin olen yleensä myös hiihtänyt kohtalaisen paljon. Joka viikko olen pyrkinyt pitäämään yhden lepopäivän tai päivän, jolloin teen jotain korvaavaa (uinti, pyöräily, rullahiihto, hiihto).

Hanne: Juoksen joka viikko, mutta teen myös paljon ”korvaavaa” sillä suurin osa pk-treeneistä (ja talvella varsinkin verkat) on pyörällä, crosstrainerilla, vesijuosten sekä hiihtäen. Tehotreenit tulee aina juostua.

Juuso: Pääosin teen harjoitukset juosten, mutta viikkoon kyllä mahtuu myös yksittäisiä juoksua korvaavia harjoituksia. Muutama kuukausi sitten vasen jalkateräni operoitiin, joten nyt ovat kuntopyörä ja vesijuoksu tulleet erityisen tutuiksi.

Ja sitten lähinnä joulukuuta ajatellen:

Kuinka monta treenituntia harjoitusviikossasi suunnilleen on?

Marika: Vaihtelee tosi paljon viikkojen ja harjoituskausien välillä haarukassa 6-20, mutta perusviikoilla treeniä tulee 10-13 tuntia.

Timo: Riippuen siitä, miten paljon hiihdän tai juoksen, treenaan joulukuussa 17-23h viikossa.

Hanne: 9-10h kevyellä viikolla 7-8h.

Juuso: Se vaihtelee paljon.

Kuinka paljon sinulla on suunnistusta viikossa? Maastossa / työpöydän ääressä kuivaharjoitteluna?

Marika: Myös paljon vaihtelua, mutta keskimäärin 2-3 kertaa, joista yksi kova treeni. Kirjaimellista kuivaharjottelua en tee, mutta toki analysoin ja suunnittelen treenejä ja katselen netistä jotain karttoja tai gepsiseurantoja päivittäin.

Timo: Joulukuussa suunnistan varmaan vähiten koko vuoden mittakaavassa, mutta ehkä noin 3 kertaa viikossa tulee suunnistusta keskimäärin silloinkin. Kuivaharjoittelua en pysty laskemaan, koska sitä tulee luonollisesti treenien suunnitelemisestä, karttojen piirtämisestä ja jokapäiväsestä katsomisesta. En ole itse pitkään tehnyt perinteistä kuivaharjoittelua, jota nuorille tehdään, yritän mieluummin päästä metsään.

Hanne: Pyrin pitämään talven läpi 1 suunnistuksen viikossa sekä kuivaharjoittelua tulee tehtyä nyt 3-4 kertaa viikossa mutta siihen kuuluu myös psyykkiset harjoitteet ja ”treenit” ovat 10-25 min.

Juuso: Jos operoitu jalkaterä kestää taas maastossa, niin silloin viikossa on ehkä yksi suunnistusharjoitus. Yksittäisiä sprinttitreenejä saattaa olla mukana enemmänkin. Kuivaharjoittelua olisi tarkoitus tehdä aktiivisesti läpi talven.

Kisafiiliksissä Hanne

Miten saat motivaatiosi pysymään yllä ensinnäkin pimeinä joulukuun päivinä ja toisekseen myös vallitsevassa maailmanlaajuisessa koronatilanteessa, jossa tulevien kisojen kohtalo ainakin jossain määrin jälleen pieni kysymysmerkki?

Marika: Joulukuussa tykkään eliminoida pimeyttä viettämällä aikaa lumisemmissa maisemassa eli Lapissa, jollei Itä-Suomessa talvi ehdi vielä silloin saapua. Koronavirus ei sinänsä vaikuttanut treenimääriin, koska optimistisesti odotan, että kansainvälisiä kisojakin vielä järjestetään eikä treeni hukkaan mene, vaikka kisoja ei tavalliseen tapaan olisikaan. Treenien sisältöön poikkeusvuosi vaikutti ja tarkan ohjelman sijaan tuli tehtyä kaikenlaista vähemmän optimaalista harjoittelua, mitä nyt milloinkin huvitti. Nyt kuitenkin treenaan taas tavallisen ohjelman mukaan ja vältän pääni vaivaamista tulevaisuudella, kun en sille itse mitään muuta voi kuin toimia itse koronaturvallisesti. Yritän yleisesti olla murehtimatta asioista, joihin en voi vaikuttaa.

Timo: Suunnistusmotivaatio pysyi koronatilanteessakin, koska onneksi ei laitettu metsiä lukkoon. Mie katsoin sen asian niin, että nyt mulla oli aikaa käydä rennon mielin nautiskelemassa suunnistuksesta ja uusissa maastoista. Lisäksi oli mulla vihdoinkin aikaa piirtää itse karttoja, joka on ollut mun pieni harrastus (tai kuivaharjoittelu?). Koronatilanne sai mut myös ymmärtämään ettei mun sydä välttämättä syki enää niin paljon siihen kisaamiseen, pystyn suunnistuksesta nauttimaan yhtä paljon ilman sitäkin. Treeneissä käymistä olen jatkanut synkkinä aikoina, koska mulla on aina ollut aika korkea tunnollisuus treenien suhteen: sen, jonka olen valmentajani kanssa sopinut, myös täytän. Jos jollakulla on vaikea lähteä treeniin tai jatkaa säännöllistä treenissä käymistä, suosittelen sitoutumista johonkin treeniryhmään, aika vaikea on jättää lähtemättä kun tietää, että kaveri odottaa kylmässä ja koleassa säässä!

Hanne: Motivaation voi jakaa kahteen; sisäiseen ja ulkoiseen. Olen aina kokenut, että minulla on aika suuri sisäinen motivaatio siihen mitä ikinä teenkään, koska saan siitä mielihyvää ja tyydytystä. Toki myös ulkoiset motivaattorit, kuten voittaminen ja pärjääminen kisoissa motivoi treenaamaan. Tulevan kauden kisojen kohtalo selviää lopullisesti vasta juuri ennen kisoja, eikä siihen voi muuten vaikuttaa kun noudattamalla korona ohjeistusta ja välttämällä sairastumisen. Oletuksena että niin kauan kun kisat on kalenterissa ne pidetään ja niitä kohti mennään kunnes toisin sanotaan! Aina välillä tulee mietittyä miksi tätä tekee ja onko tässä mitään järkeä. Silloin on hyvä katsella ja miettiä omia tavoitteitaan, joita on kirjannu ylös, koska se antaa sen lisä puristuksen esim. treenin vikaan vetoon ja motivoi harjoittelemaan, koska harjoittelulla on jokin selkeä tavoite. Kun on miettinyt mikä sytyttää aina lähteä treenaamaan ja mikä on tärkeää itselleen (hauskan pitäminen ja nauttiminen urheilusta), pystyy helposti mietiskellä silloin kun tuntuu huonolta ja mikään ei mene putkeen, että täyttyykö omat arvo ja jos ei niin miksi.

Juuso: Tällä hetkellä kehittyminen motivoi eniten. Kovasti toivon, että leikkaus tuo ratkaisun pitkään kestäneeseen vammaan, ja pääsisi vihdoinkin normaalisti taas harjoittelemaan. Toista vuotta ei enää jaksaisi saman vamman kanssa vääntää.

Treenitunnelmissa Juuso

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää muille suunnistajille pimeään joulukuuhun?

Marika: Vaikka on synkkää, se on kuitenkin vain yksi kuukausi ja sitten valon määrä alkaa taas lisääntyä kohti kevättä. Ulkona tulee (melkein) aina hyvä mieli, vaikka sinne onkin välillä vaikea lähteä!

Timo: Toivon iloista joulunodotusta! Joulukuu on myös oiva aika käydä kaksi kertaa päivässä yösuunnistamassa 🙂

Hanne: Välillä on okei ottaa taukoa jos tuntuu huonolta eikä jaksa, se on jopa ihan tervettä välillä keskittyä johonkin muuhunkin kuin treenaamiseen. Ja silloin kun tuntuu hyvältä ja on motivaatiota niin antaa palaa, kuhan pysyy terveenä eikä loukkaannu.

Juuso: Treeni-iloa joulukuulle!

Superpaljon kiitoksia teille upeille suunnistajille näistä avartavista haastatteluvastauksista. Paljon tsemppiä treeneihin ja täällä on varmasti meillä kaikilla teille peukut pystyssä ensi kautta varten!

Apua, mille rastiviikolle?

Nyt niitä taas on tarjolla – rastiviikkoja! Pieniä, isoja, kotimaassa, ulkomailla. Avoimissa ja peitteisemmissä maastoissa. Lähellä ja kaukana. Miten ihmeessä niistä voi valita, kun haluaisi osallistua kaikkiin?

Pidetään nyt ensinnäkin peukut pystyssä, että rastiviikkoja ylipäätään saadaan järjestää. Jännitysmomentti on myös siinä, pääseekö esimerkiksi ulkomaille ollenkaan matkustamaan. Siinä mielessä kotimaan viikot ovat varmempi veto, mutta toki kokoontumisrajoitukset saattavat sitäkin varmuutta horjuttaa.

Kotimaan laadukasta tarjontaa

Suomessa on vuonna 2021 tarjolla erittäin hyvin järjestettyjä, upeita viikkoja jopa kolme kappaletta. Näiden lisäksi Jukola kisataan kesäkuun puolivälissä Rovaniemellä, joten pohjoisemman Suomen kauneutta on suunnistuskansalle luvassa oikein roppakaupalla.

4.-9.7. Kainuun Rastiviikko, Suomussalmi

11.-16.7. Fin 5, Posio & Kuusamo

31.7.-5.8. Lapland O week, Ylläs

Pohjoismaista taattua tasoa

Ruotsi ja Norja ovat perinteisesti osanneet järjestää erinomaisia rastiviikkoja, eikä tulevakaan vuosi varmasti ole poikkeus. Itse olen kerran ollut Midnattsolgaloppenissa Tromssassa ja oli kyllä upea viikko! O-ringen maailman suurimpana rastiviikkona 30-tuhatpäisen osallistujajoukon parissa on elämys, jonka toivon jokaisen suunnistajan joskus pääsevän kokemaan. Sen järjestelyt ja erityisesti lapsille tarjoama monipuolisuus ja mahdollisuudet ovat niin huikeita, että tällä hetkellä se on meillä lähes vuosittain ohjelmassa.

25.-27.6. O-festivalen, Kongsberg, Norja

29.6.-7.7. Midnattsolgaloppen & Lofoottien 3-päiväiset, Ruotsi ja Norja

26.-31.7.-O-ringen, Uppsala, Ruotsi

O-ringen Sälenissä 2016

Haastajia etelämpää Euroopasta

Kesäiset Alpit, houkutteleva Välimeri, Brittein saarten nummimaisemat. Mielessä siintävät uudenlaiset maastotyypit, turismin yhdistäminen rastiviikkoon ja upeat maisemat. Keski- ja Etelä-Euroopan lukuisat rastiviikot ovat vuosi vuodelta kasvattaneet suosiotaan. Järjestelyt ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia, maastot ja radat hienoja, eikä välipäivien aktiviteeteistakaan ole pulaa. Seuraavassa listausta viikoista, joista itselläni on hienoja kokemuksia aiemmilta vuosilta. Kesältä 2019 löytyy pari blogipostaustakin Ranskasta ja Sloveniasta.

28.6.-2.7. Italian 5-päiväiset, Italia, Trentino

6.-10.7. Primiero week, Italia, Primiero

16.-23.7. O’France, Ranska, Jura-vuoristo

17.-24.7. Swiss O-week (SOW), Sveitsi, Arosa

27.-31.7. Oo cup, Slovenia, Novo Mesto

1.-7.8. Scottish 6-days, Skotlanti, Lochaber

2.-7.8. Croatia Open, Kroatia, Delnice

Kenties eksoottisempaa tai arvokisaturismia?

Ehkä ajatus vie rapakon taakse Pohjois-Amerikkaan, kenties haaveissa on Australia tai Uusi-Seelanti? Pidemmällekin voi ja kannattaa lähteä elämyksiä hakemaan. Itselläni kaukaisin rastiviikko on Kanadasta Halifaxista, jossa kisajärjestelyt eivät kaikilta osin silloin 20 vuotta sitten vielä aivan yltäneet siihen, mihin kotimaassa oli tottunut, mutta tahtoa järjestäjiltä kyllä löytyi. Maasto oli vanhaa aarniometsää, jossa osa puista kaatui niihin hiukan nojaamalla. Jännitysmomenttejakin siis saatiin osaksi elämysmatkaa.

Montenegro on yksi uudemmista suunnistusmaista, jossa on tahtotila rakentaa kansainvälisiä, laadukkaita tapahtumia. Heidän rastiviikkonsa ovat luvassa loppukesästä. Myös muita Euroopan pieniä helmiä on tuloillaan ihan lähivuosina. Jos maastopuoli ei ole ominta osaamisaluetta, niin kaupunkimaisia kisaturneita pyöritetään Keski-Euroopassa useampiakin erilaisia, joissa kaikki osakilpailut ovat sprinttityyppisiä. Näitäkin kannattaa tarkastella.

Arvokilpailujen yhteydessä järjestetään usein yleisöviikkoja, joten kannattaa tarkkailla sekä aikuisten että nuorten MM- ja EM-kisojen ilmoittelua – näiden erityishuomiona kannattaa muistaa se, että kartat ovat yleensä aivan priimaa. Maastot menevät arvokisakulma edellä, joten joskus ne voivat olla tavalliselle tallaajalle melko rankkoja.

Tanskan veteraani-MM-kisat ja yleisöviikko vuonna 2018

Useiden vuosien projekti?

Kukaan ei valitettavasti pysty osallistumaan kaikille näille viikoille yhdessä kesässä. Ei, vaikka olisi lomaa ja rahaa vaikka muille jakaa, ellei sitten pysty kloonamaan itseään olemaan useammassa paikassa yhtä aikaa. Niitä kun on niin monta päällekkäin.

Kannattaa miettiä itselle sopiva määrä viikkoja yhdelle kesälle (ja hei, on niitä myös talvisin, keväisin ja syksyisinkin) ja rakentaa sitten sen päälle kokonaisuus. Mikäli juoksee pidempiä ratoja, on ehkä hyvä suunnitella viikkojen välille taukoviikko tai ainakin taukopäiviä. Meillä se on ainakin toiminut hyvin. Muutaman kerran olemme kokeilleet peräkkäisiäkin viikkoja, mutta toisen viikon loppupuolella viimeistään alkaa into (ja kunto) olla hiukan lopahtanut. Kun välissä saa ladata akkuja (ja siis niitä suunnistusaivoja), on virtaa taas kuin pienessä kylässä. Toki se, että maisemat ja paikkakunta vaihtuvat, tuo tosi paljon energiaa, mutta kuntotekijöille ei ainakaan siinä vaiheessa lomaa ole enää paljon tehtävissä.

Me pyöritämme suunnittelumyllyämme niin, että lähdemme kahden rastiviikon ajatuksesta per kesä ja tutkailemme seuraavan kesän projektia jo edellisvuonna. Olemme yhdistäneet Tanskaa ja Ruotsia, Suomea ja Ruotsia, Ruotsia ja Ranskaa, Ranskaa ja Sloveniaa, Ranskaa ja Sveitsiä, Italiaa ja Itävaltaa ja vaikka mitä muuta. Välillä on saatettu käydä kotona välissä, toisinaan matka on jatkunut lomailun merkeissä viikolta toiselle. Esimerkiksi Keski-Euroopassa yhden viikon reissu on tuntunut kovin lyhyeltä, joten viimeksi yhdistimme Itävallan rastiviikkoon toiseksi viikoksi vaellus- ja lomailuviikon ja sen jälkeen kävimme kotona ennen siirtymistä Ruotsiin O-ringenille.

Itävallan tunnelmia kisakeskuksesta vuonna 2017

Millainen #perheonmatkalla jatko meillä on luvassa?

Moni on kysynyt, mihin suuntaamme kesällä 2021. Voi, sen kun tietäisi. Tai saisi varmuutta! Suunnitelmissa on toteuttaa ensi kesänä vuodelta 2020 peruuntunut kokonaisuus eli Suomen viikoista Fin 5 Kuusamossa sekä Ruotsin taattu huippuviikko O-ringen vanhassa opiskelukaupungissani Uppsalassa. Haasteita tuo lapsukaisen nro 2 konfirmaatio suunnistusriparin jälkeen Kuortaneella lauantaina, kun O-ringen alkaa sitten lahden toisella puolella sunnuntaina. Ei tietenkään mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pientä logistista haastetta 😀

Entä kesälle 2022? Åren O-ringeniltä on jo varattu mökki! Mitä muuta sen oheen, se selvinnee ensi kesän aikana, kun olemme koronatilanteestakin jälleen viisaampia. Kesän 2019 neljän viikon ja 4000 kilometrin autoreissu Keski-Euroopassa oli upea ja niihin maisemiin Alppien tai Slovenian suuntaan olisi ihan helmeä palata jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Rakastan puhua ranskaa, joten Ranska on aina listalla korkealla. Toisaalta myös Skotlanti, Irlanti ja Lofootit houkuttelisivat. Talvella 2022 voisi kesää odotellessa piipahtaa parin taukovuoden jälkeen helmikuisilla rastiviikoilla Portugalissa tai Espanjassa… Suunnittelu, haaveilu ja rastiviikkojen esitteiden katselu on I H A N A A ! Osa hupia, kokeile vaikka!

Koska ylläoleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, laita ihmeessä kommenttikenttään omia vinkkejäsi ja linkkejä hyviin tapahtumiin. Meitä on varmasti useita, jotka mielellään kurkkaavat uusia vaihtoehtoja!

O-ringen Örnsköldsvik 2018

Kasviksia, tarpeeksi?

Vanha kunnon lausahdus ”puoli kiloa päivässä” on varmasti monelle tuttu. Perinteisesti on sanottu sen olevan 5-6 kourallista. Urheilupiireissä puhutaan monesti jopa kahdeksasta kourallisesta. Tärkeää on muistaa, että ajattelee määrää oman kämmenellisensä mukaan, eli aikuinen ei laske saantiaan 2-vuotiaan kouran mukaan!

Itse olen neljän lapsen kanssa monesti joutunut pohtimaan, että miten niitä saa nirsoille lapsille kurkusta alas ja mielellään vieläpä hyvin pureskeltuina. Vaikka kaikille on pienestä asti tarjottu kasviksia eri muodoissa, yksi toisensa jälkeen he ovat niitä lautasiltaan pyöritelleet sivuun. Varsinkin ja nimenomaan koulutaipaleen alettua. Makuaisti muuttunut? Luokkakavereiden esimerkki?Mene ja tiedä, mutta rasittavaa jokapäiväistä taistelua siitä ainakin seuraa.

Kasvissosekeitto on ainoa, joka meillä uppoaa ilman draamaa nelikon suuhun. Kaikkea en kuitenkaan halua soseuttaa, muussata tai piilottaa, joten olen ruvennut määrätietoisesti tekemään koekeittiötyyliin pelkkiä kasvisruokapäiviä. Itse olen noudatan lihatonta ja vehnätöntä ruokavaliota, ja tätä on nykyisin perheellekin tarjolla useamman kerran viikossa.

Ehdottomasti helpoiten meillä menevät raa’at kasvikset ja vihannekset sekä hedelmät. Niinpä päivän värikkäistä isoin osa lapsilla tulee niistä. Tässä eräänä päivänä olin nuorimmaisen kanssa kaupassa ja heti hedelmäosastolle päästyämme lapsi pyysi kovaan, kirkkaaseen ääneen, että voisinko ostaa hänelle ja siskolle rasiallisen ruusukaalia, PLIIS. En kieltäytynyt.

Pyrin pitämään hedelmäkulhomme – sesonkiajattelu huomioiden – monipuolisena ja helposti lähestyttävänä. Tällä hetkellä siellä näyttäisi olevan persimoneja, kiivejä, mandariineja ja banaania. Juuri tässä muutama päivä sitten kysyin 17-vuotiaaltani, että ottaisiko mandariinin. Kuulemma kyllä, jos kuorin. Helposti lähestyttävä sisältää meillä jonkin verran myös palvelutyötä 😉

Olen kuitenkin halunnut opettaa lapsille eri makuja, myös niitä kypsennettyjä kasviksia. Punajuuri, sienet ja bataatti ovat monipuolisista uuni-pannu-leivonta-yhdistelmä-sekoitus-kokeiluistani huolimatta kaikilla lapsilla suurin no go. Uunissa tehtyjä sipuleita, lehti-, kukka-, parsa- ja ruusukaaleja, paprikoita, porkkanoita ja jopa omenoita on sen sijaan kiltisti maistettu siirapilla ja fenkolilla tai rosmariinilla höystettynä. Värikkäät kasviswokit kelpaavat esimerkiksi lukiolaisellamme nälkään kuin nälkään – tai no, kuten itse sanoo: jos muuta ei ole.

Yllätysvuoasta on tullut bravuurini. Sinne menee kaikki, mitä milloinkin kaapissa on, usein jonkinlaisella juustolla höystettynä. Viimeksi herkuttelimme miehen kanssa lounaaksi sellaisella, jossa oli vihreitä linssejä, kaalia, porkkanaa, parsakaalia, fetaa ja oliiveja sekä pippuriruokakermaa ja parmesaania. Viisivuotias halusi maistaa sitä illalla ja inspiroitui ottamaan lisää.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani talossa tuoksuvat keitetyt punajuuret. Lounashetki lähestyy ja koska mieheni ei kiukuttele punajuurista, herkuttelemme niillä aivan kahdestaan lumisen etätyöpäivän kunniaksi. Hiukan oliiviöljyä pannulle, viipaloidut punajuurit kyytiin, suolahiutaleita, pippuria… Tarjoillaan tonnikalan kanssa. Itselleni ottaisin kylkeen hiukan vuohenjuustoakin, mutta sille herkulle ei kotoa nautiskelijaseuraa löydy 😀

Ens kauel

Ens kauel. Se perinteinen lausahdus, jota monen suunnistajan suusta kuulee syksyisin. Yleensä se liittyy kaudenpäätösjuhlintaan, mutta niitä on nyt ollut vähän vähemmän, sattuneesta tilanteesta johtuen.

Ens kauel -ajattelu tarjoaa uudet mahdollisuudet aloittaa puhtaalta pöydältä. Voi miettiä uudet tavoitteet, ideoida uusia treenimuotoja ja rakentaa arkeen uusia rutiineja. Olen kuullut tuota lausetta niin huippusuunnistajilta kuin jäähdytteleviltä keski-ikäisiltä perheenisiltä. Ihan jokainen voi lähteä hakemaan uutta nostetta sieltä ens kauelta.

Suunnistajan kausi vaihtuu marraskuun alussa, joten tätä ens kautta on nyt ehditty käydä muutama ensimmäinen viikko. Paljon on näkynyt sosiaalisessa mediassa treenikuvia ja inspiraatiovideoita. Osalla on seurapaidan väri vaihtunut, toisilla asuinpaikka, joillakin sekä että. Myös ne, joilla värit ja paikkakunta pysyvät, ovat intoutuneet tasotesteihin, testijuoksuihin ja kuntosaleille.

Itse uskon, että olivat tavoitteet mitä tahansa, aina löytyy petrattavaa sinne ens kauelle. Tavoitteet voivat liittyä urheiluun tai vaikka nukkumiseen, perheen kanssa vietettyyn aikaan, kirjeiden kirjoittamiseen, säännölliseen tai terveelliseen ruokailuun, isovanhempien luona kyläilyyn tai vaikka puutarhanhoitoon. Oli aihe mikä tahansa, tekijä löytyy peilistä.

Suunnistaja tai et; mitä sinä haluat saavuttaa ens kauel? Millaisia muutoksia arkirutiineihisi täytyy tulla, jotta saavutat tavoitteesi? Muista, että yksi pieni asia saattaa johtaa aivan mittavaan muutokseen. Olet siitä jo askeleen päässä.

Laatuaikaa puolison kanssa

Onko sinulla ja puolisollasi ”laatuaikaa” keskenänne? Me yritämme pitää siitä säännöllisestä kahdenkeskisestä ajasta kiinni, vaikka välillä se on vähän järjestelyjen takana. Mieluiten me yhdistämme siihen jotakin liikkumista, erityisesti luonnossa. Ravintolahetkiä tai kylpyläpiipahduksia tulee, jos on tullakseen, mutta noita luontoelämyksiä suunnittelemme eniten. Se yhteinen tekeminen on olennaista, samoin pitkät, inspiroivat keskustelut. No okei, kyllä me pussaillaankin. Myös siellä liikunnan lomassa 😉

Lokakuussa saimme mahdollisuuden piipahtaa Ilomantsissa pienellä vaellusretkellä. Ihana Endorfiininmetsästäjä-Terhi suunnitteli meille kotikulmilleen huikean melonta- ja vaelluskombon. Vietimme kolme yötä autiotuvissa, meloimme Koitajokea 24 kilometriä ja vaelsimme 30 kilometriä. Emme nähneet juuri muita ihmisiä, vaan saimme nauttia toisistamme, luonnosta ja syksyn kauneudesta samalla itseämme hiukan haastaen. Laatuaikaamme kuuluivat myös sadat ajokilometrit, joiden aikana keskustelut polveilivat mm. lapsista valmennukseen, koronaan, rakennusprojektiin, ensi vuoden lomasuunnitelmiin ja arkisiin askareihin.

Lainasimme Terhiltä (ja Helenalta, kiitos vielä!) melontavarusteet ja retkikeittimen (joka on kyllä omallakin hankintalistalla jo). Muuten pärjäsimme aika lailla omillamme. Vaelsimme polkujuoksukengissämme & urheiluvaatteissamme, joten ihan ammattilaisvaeltajia emme vielä ole. Hyvin sujui matkan taittaminen noissakin, eikä hiertymiä tai muita vaivoja tullut. Polkujuoksukengissä on se huono puoli vaelluksilla, että ne kastuvat helposti ja sitten on varpaat märkinä niin kauan, kunnes kengät on saanut (kenties autiotuvassa) taas kuivaksi. Meitä onneksi suosi myös keli, joten emme kärsineet märistä sukista sen enempää. Itse pidän omista Salomoneistani niin paljon, että kovin herkästi en ole niiden tilalle muita sujauttamassa!

Heti marraskuussa saimme uuden laatuaikamahdollisuuden, kun seuramme Lynx muutaman innokkaan järjestäjän voimin toteutti upean rogaining-pistesuunnistuksen Nuuksiossa viime sunnuntaina. Vanhempani lupasivat ottaa tytöt joukkueeseensa, pojat menivät kavereidensa kanssa omissa tiimeissään ja meille tuli siispä mahdollisuus ilmoittaa mukaan team #qualitytime. Ja sitä se oli, koko kolmen tunnin ajalta! Reittisuunnittelumme ei ollut aivan optimi, mutta saimme kuitenkin kerättyä annetussa ajassa 107 pistettä (voittajat 129) ja kilometrejäkin kertyi 17,5.

A2-kokoa ollut kisakartta tarjosi vinon pinon rasteja, joista sai kustakin 3-9 pistettä. Isoimmat pistepotit tulivat Quest-rasteilta, joissa oli lisäksi jokin yllätystehtävä. Jännitysmomenteista syttyvinä ulkoilijoina suunnittelimme reittimme mahdollisimman monen questin kautta. Siellä olikin hauskoja puuhia ja tulipa napsittua myös maisema-selfieitä osana tehtäviä. Meillä oli lisäksi diili, että rasteilla sai aina suukon ja sopivin väliajoin suukon lisäksi palan suklaata & hörpyn vettä. Aika sopiva diili, jolla jaksoi kummasti!

Meille laatuaika on siis aikaa yhdessä, yleensä luonnossa. Sitä tulee kuitenkin myös esimerkiksi itsensä kehittämisen ja itsensä johtamisen koulutuksista sekä valmennustyöhön liittyvistä seminaareista, joissa käymme säännöllisesti. Laatuaikaa on myös kahdenkeskinen tuokio saunassa, jossa ei välttämättä puhuta mitään. Ollaan vain hiljaa ja välillä hymyillään.

Nyt korona-aikaan meillä on ollut laatuaikaa myös keskellä päivää, kun etätöidemme lomassa syömme yhdessä lounasta lasten ollessa koulussa ja päiväkodissa. Nelilapsisen perheen koti on harvoin yhtä hiljainen. Syksyn tultua olen alkanut sytyttää lounaalle myös kynttilöitä. Söpö tunnelmahetki keskelle päivää, tuntuu arjen luksukselta. Koen myös laatuajaksi meidän yömme, sillä olemme aina saaneet nukkua kahdestaan. Tytöt ovat unessa ennen yhdeksää, eivät heräile, huutele, itke tai tule viereen, joten kaikki olemme aamulla virkeitä ja levänneitä. Teinitkin toivottavasti nukkuvat, ainakin suunnilleen jaksavat aamuisin kouluun ja treeneihin herätä 🙂

Laatuaika meillä siis vaihtelee. Se voi olla pidempi tuokio yhdessä tai ohikiitävä hetki hymyn kera. Se voi tulla arjen pienistä teoista tai rutiineista tai enemmän suunnitellusta ja järjestetystä kokonaisuudesta. Tärkeintä itselleni ainakin on, että sitä laatuaikaa muistaa ottaa, ja että sille muistaa antaa arvoa. Laatuaikaa on myös ihan vain itselle annettu aika – siitä toisella kerralla enemmän!

Syksy ja neulomisvimma

Ystäväni Terhi kirjoittaa luonnossa olemiseen inspiroivaa blogia Endorfiininmetsästäjä. Hän on mielettömän hienoissa luontokuvissaan usein erittäin mukavanoloinen ja kaunis islantilaisvillapaita päällään. Olen miettinyt, että se on ihana, mutta varmasti karhea, enkä ainakaan jaksa sellaista itse neuloa. Sitten kesällä toinen ystäväni postaili kuvia Facebookiin uusista, juuri neulomista villapaidoistaan ja minäkin ratkesin.

Päätin kokeilla yhtä… Ja nyt puikoilla on menossa jo neljäs. Ennen en juurikaan jaksanut sukkia tai lapasia pidempiä projekteja, vaikka tekstiiliopen koulutus takana onkin. Nyt kyllästymisestä ei ole puhettakaan! Erityisesti yläosan kaarrokekuvio on todella hekumallinen vaihe. En tiedä, mikä siinä oikein sytyttää! Hädin tuskin olen edellisen saanut puikoille ja työn käyntiin, kun olen jo piipahtanut Menitan ihanassa myymälässä Espoossa hakemassa materiaalia seuraavaa projektia varten – olisipa kamalaa, jos yksi työ valmistuisi niin, että seuraavaan ei olisi heti saatavilla lankoja! Toistaiseksi olen tehnyt paidat Lettlopista, mutta muutkin Istexin lankavaihtoehdot houkuttavat.

Kyllä, paidoista tuli ihania. Tyttäreni ovat niissä joka päivä. Mietin jo, että ajattelevatkohan ne koulussa ja päiväkodissa, että lapsilla ei ole enää muita vaatteita. Tein heille paitojen sävyihin sopivat pitkät villasukat langanlopuista, jotka nekin ovat jalassa päivästä toiseen. Entä se karheus? Höpösatuja. Neitini ovat niissä aivan tyytyväisinä vain t-paidat villan alla, joten oman mielikuvitukseni tuotetta se oli. Ja jaksamisestakaan ei ole toistaiseksi ollut pulaa – vaikeinta on jättää työ sivuun, kun kaikkea ei voi samanaikaisesti tehdä.

Milloin sitten oikein ehdin neuloa? No vaikka milloin. Onneksi suunnistusharrastukseemme liittyy paljon automatkoja, jolloin miehen ajaessa voin optimoida ajankäytön. Oman villapaitani pitkän yksivärisen kohdan neuloin esimerkiksi elokuussa poikien kisatessa Enight-viestissä Oittaalla. Kisapaikalla piti olla yöllä 02.00 ja autosta noustuamme aloitin kävely-neulomisen, jolloin pysyin hereillä ja aika oli jälleen hyötykäytössä 🙂 Kuuntelen myös paljon äänikirjoja, joten niiden parissa hurahtaa sentti jos toinenkin iltaisin. Televisiota katsellessa samoin, tosi sitä ei tule lainkaan päivittäin. Eli kyllähän sitä aikaa löytyy, mutta niin se on aina: sille löytyy aikaa, jolle haluaa löytää.

Seuraava itselleni tulossa oleva paita syntyy kanervan sävyistä. Vihjaisin jo joulupukille, että sen alle tarvitsisin ehdottomasti Ukuitin ihanaakin ihanamman Cone Head Hoodien uudessa luumuvärissä. Eipä silti, jos pukki ei kaikilta kiireiltään muista vinkkiä, itselle voi aina vaikka joulun jälkeen hankkia tarpeellisen lahjan palkinnoksi hienosta vuodesta. Hienouden tason saa jokainen aina itse tietysti päättää. Hyvä vinkki muillekin: itseä saa ja pitää helliä, eikä syiden aina niin erityisiä tarvitse olla!

Tunnelmia voitokkaasta Nuorten Jukolasta

Sieltä se tuli, 18 vuoden tauon jälkeen – Nuorten Jukolan voitto Lynxille! Toissavuonna kolmas, viime vuonna toinen. Silloinkin meillä oli hyvä ykkösjoukkue, mutta muilla oli vielä piirun verran paremmat jengit. Nyt meillä oli voittoon valmis joukkue, kun nuoremme olivat saaneet lisää ikävuosia ja kokemusta. Kolme ykkösjoukkueen juoksijoista voisi juosta aivan saman osuuden myös ensi vuonna, joten taso jatkuu myös tulevina vuosina. Kakkosjoukkueeseen jäi niin kovia juoksijoita, että sekin ponnisti peräti seitsemänneksi. Mikä myös oli upeaa, oli viiden joukkueen kokoonsaaminen. Edellisestä viiden joukkueen kokonaisuudesta on vierähtänyt jo yli 20 vuotta!

Kuva: Suvi Heikkilä

Oma NuJu-voittoni Lynxissä on vuodelta 1993 ja edelleen muistan joukkuekavereiden tsemppaushetkiä, samassa joukkueessa juosseen Ville-serkkuni tiukat ohjeet pummaamien välttämieen, useat rastivälit, nelosrastin pummini maastossa (jolloin muistin metsässäkin ne serkun sanat), loppusuoran tunnelman oman juoksuni jälkeen, loppusuoran tunnelman sitä porukalla ankkurin perässä juostessamme, urheiluruudun haastattelun ja vaikka mitä muuta. Oli se vaan ikimuistoista, voisin peräti väittää.

Tänä vuonna kisaa edeltäneet viikot olivat erilaista valmistautumista, sekä fyysisiä treenejä että henkistä valmistautumista. Suunnittelimme vanhalle kartalle erilaisia ratavaihtoehtoja, joista osa lopulta osui melko lähelle. Sparrasimme nuoria erilaisilla skenaarioilla heidän lähtötilanteestaan. Mitä jos starttaat kärjessä? Entä jos joukkue on vartin perässä? Tärkeintä kuitenkin loppupeleissä oli nuorten oman itseluottamuksen löytyminen. Kun fysiikalle on tehty kaikki voitava ennen kisaa, siihen on kisapäivänä tai juuri kisan alla vaikea enää ihmeitä loihtia. Paukut kannattaa laittaa henkiseen valmentautumiseen ja hyvän vireen hakemiseen ja näin meidän upeat junnumme juuri tekivätkin.

Itse kisaviikolle kasaantui koronan myötä monenlaisia päällekkäisyyksiä. Jo kesäkuussa oli päätetty, että NuJu-viikolla on tiistaina kesän juoksuprojektin 2000m päätöstesti ja sen jälkeen NuJu-palaveri. Yhtäkkiä viikolle tupsahtivat myös Alueen Oravapolkukilpailu (alle 16v) ja Prisma-rastit, joten nuorilla oli valinnanvaikeuksia. Kovia viimeistelytreenejä kuitenkin tuli alle, osalla parikin. Se varmasti siivitti monelle varsin hyvän kulkupäivän lauantaille.

Kun nuoret juoksivat lauantain kilpailussa, me valmentajat ja huoltajat, niin no, me valmensimme ja huolsimme. Oli teltan pystytystä, numeroiden kiinnitystä, hakaneulojen etsimistä, juomapullojen täyttämistä, lettien tekemistä, alkuverkkojen tsekkaamista, nilkkojen teippaamista, gps-liivien pukemista, emit-tarkistuslipukkeiden kiinnittämistä, väliaikojen kertomista, lähtökarsinassa neuvomista, yleisörastilla ja loppusuoralla kannustamista, onnittelemista, lohduttamista, kokemusten kuuntelemista, välipalan tuputtamista, laastarin kiinnittämistä, kengännauhojen avaamista, valokuvaamista, kadonneiden tavaroiden etsimistä, joukkuekarttojen jakamista ja lopulta myös porukan kotiin kuljettamista. Jokusen tehtävän saatoin unohtaakin. Peruslauantai. Tai no, ei ihan. Tän vuoden toistaiseksi paras lauantai!

Voitto ei ollut vain ykkösjoukkueen nuorten, se oli koko upean junioriporukkamme. Mikäli kilpailua ykkösen paikoista ei olisi ollut, tasomme olisi ollut alhaisempi. Kuten ykkösen juoksijat itsekin sanoivat: voitto oli koko seuran. Sellaisena me Lynxissä sitä pidämme ja vaalimme. Kiitos teille, upeat nuoret; ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa, vitosessa ja myös kotikisastudioissa. Te kaikki yhdessä teitte tuosta unelmasta totta.

Kuva: Suvi Heikkilä