Ystäväni Terhi kirjoittaa luonnossa olemiseen inspiroivaa blogia Endorfiininmetsästäjä. Hän on mielettömän hienoissa luontokuvissaan usein erittäin mukavanoloinen ja kaunis islantilaisvillapaita päällään. Olen miettinyt, että se on ihana, mutta varmasti karhea, enkä ainakaan jaksa sellaista itse neuloa. Sitten kesällä toinen ystäväni postaili kuvia Facebookiin uusista, juuri neulomista villapaidoistaan ja minäkin ratkesin.
Päätin kokeilla yhtä… Ja nyt puikoilla on menossa jo neljäs. Ennen en juurikaan jaksanut sukkia tai lapasia pidempiä projekteja, vaikka tekstiiliopen koulutus takana onkin. Nyt kyllästymisestä ei ole puhettakaan! Erityisesti yläosan kaarrokekuvio on todella hekumallinen vaihe. En tiedä, mikä siinä oikein sytyttää! Hädin tuskin olen edellisen saanut puikoille ja työn käyntiin, kun olen jo piipahtanut Menitan ihanassa myymälässä Espoossa hakemassa materiaalia seuraavaa projektia varten – olisipa kamalaa, jos yksi työ valmistuisi niin, että seuraavaan ei olisi heti saatavilla lankoja! Toistaiseksi olen tehnyt paidat Lettlopista, mutta muutkin Istexin lankavaihtoehdot houkuttavat.
Kyllä, paidoista tuli ihania. Tyttäreni ovat niissä joka päivä. Mietin jo, että ajattelevatkohan ne koulussa ja päiväkodissa, että lapsilla ei ole enää muita vaatteita. Tein heille paitojen sävyihin sopivat pitkät villasukat langanlopuista, jotka nekin ovat jalassa päivästä toiseen. Entä se karheus? Höpösatuja. Neitini ovat niissä aivan tyytyväisinä vain t-paidat villan alla, joten oman mielikuvitukseni tuotetta se oli. Ja jaksamisestakaan ei ole toistaiseksi ollut pulaa – vaikeinta on jättää työ sivuun, kun kaikkea ei voi samanaikaisesti tehdä.
Milloin sitten oikein ehdin neuloa? No vaikka milloin. Onneksi suunnistusharrastukseemme liittyy paljon automatkoja, jolloin miehen ajaessa voin optimoida ajankäytön. Oman villapaitani pitkän yksivärisen kohdan neuloin esimerkiksi elokuussa poikien kisatessa Enight-viestissä Oittaalla. Kisapaikalla piti olla yöllä 02.00 ja autosta noustuamme aloitin kävely-neulomisen, jolloin pysyin hereillä ja aika oli jälleen hyötykäytössä 🙂 Kuuntelen myös paljon äänikirjoja, joten niiden parissa hurahtaa sentti jos toinenkin iltaisin. Televisiota katsellessa samoin, tosi sitä ei tule lainkaan päivittäin. Eli kyllähän sitä aikaa löytyy, mutta niin se on aina: sille löytyy aikaa, jolle haluaa löytää.
Seuraava itselleni tulossa oleva paita syntyy kanervan sävyistä. Vihjaisin jo joulupukille, että sen alle tarvitsisin ehdottomasti Ukuitin ihanaakin ihanamman Cone Head Hoodien uudessa luumuvärissä. Eipä silti, jos pukki ei kaikilta kiireiltään muista vinkkiä, itselle voi aina vaikka joulun jälkeen hankkia tarpeellisen lahjan palkinnoksi hienosta vuodesta. Hienouden tason saa jokainen aina itse tietysti päättää. Hyvä vinkki muillekin: itseä saa ja pitää helliä, eikä syiden aina niin erityisiä tarvitse olla!
