”No eihän siinä muuta ku kartta käteen ja menoksi”
Varsin tuttu ilmaus lajiin perehtymättömiltä! Suunnistus on itse asiassa paljon muutakin kuin vain juoksua ja leimaamista. Jos laji on vieraampi, kannattaa ehdottomasti seurata nykyisiä, laadukkaita tv-lähetyksiä esimerkiksi Viestiliigasta, Jukolasta tai arvokilpailuista. Paitsi hienoa gps-viihdettä, ne tarjoavat ammattitaitoista pohdiskelua lajin saloista ja suunnistajien mielenliikkeistä. Viestiliiga etsii muuten yhteistyökumppaneita ensi vuoden kokonaisuudelle, joten käy ihmeessä sivuilla, jos sinulla olisi sinne sopivia tahoja mielessä. Vastaanottimien ääressä on kerrasta toiseen monituhatpäinen yleisö, joka koostuu sekä intohimoisista lajin harrastajista että innokkaista penkkiurheilijoista.
Mutta palataanpas niihin mielenliikkeisiin, voi kun niitä voisikin reaaliajassa seurata samaan tahtiin gps-pallon liikkumisen kanssa. Näin valmentajan näkökulmasta se olisi kyllä supermielenkiintoista!
Yksi keskeinen osatekijä suunnistussuorituksessa on ehdottomasti suunnistusajattelu. Jos se ei toimi, todennäköisyys onnistuneen ja hallitun suorituksen tekemiseen on melko pieni. Kartta käteen ja menoksi -ajattelu on lähinnä roiskimista ja painoarvo tuurilla on silloin turhan suuri. Ne rastit kun eivät kävele tai juokse vastaan, ei vaikka mikä olisi.
Suunnistusajattelu itsessään on hyvin yksilöllistä. Toiset tarkkailevat enemmän maastoa ja vertaavat karttaa siihen, toiset mallaavat mielessään kuvitelmaa maastosta sen perusteella, millaisen mielikuvan ovat kartan peruseella tehneet. Toiset etenevät suurpiirteisesti, toiset tarkkailevat pieniäkin yksityiskohtia. Toisia muut suunnistajat tai häiriötekijät eivät haittaa yhtään, toisille niiden sietäminen vaatii tiukkaa ponnistelua. Yhteistä huippusuunnistajille on se, että he tuntevat itsensä ja oman tekniikkansa. Jos sitä on perusteltua muokata, se on mahdollista. Nuorilla suunnistajilla suunnistusajattelu ja -tekniikka vasta rakentuvat, joten niihin voidaan vaikuttaa suurestikin.
”Miks sä menit tuolta oikeelta?”
Suunnistusajattelua voi kehittää monin tavoin, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Mitä enemmän molempia tekee, sitä paremmin tuntee itsensä, vahvuutensa ja kehityskohteensa. Huippusuunnistajilla suunnistusajattelu on kaukana edessä, aloittelijoilla se laahaa perässä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huippusuunnistajan ei sujuvassa suorituksessaan tarvitse pysähtyä tien risteykseen tai jyrkänteelle ja miettiä, missä ollaan. Itse asiassa, hän on ajatuksissaan jo pitkällä edessä, jopa useamman rastivälin päässä. Aivot rekisteröivät karttaa ja maastoa edistyksellisen tietokoneen tahdilla, ja hiotun, rutinoituneen tekemisen ansiosta jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse jäädä ihmettelemään.
Jokainen suunnistusharjoitus maastossa tai kaupunkiympäristössä on totta kai loistavaa suunnistusajattelun työstämistä. Se kehittyy siinä vähän niinkuin muun ohessa, sen enempiä asiaa ajattelematta ja tiedostamatta. Juuri siinä suunnistaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että ”työstänpä tässä suunnistusajatteluani”. Tai ei ainakaan pitäisi tulla ajatelleeksi, varsinkaan tärkeämmissä kilpailuissa.
Tietoinen suunnistusajattelu puolestaan on sitä pohdiskelua, jota suunnistajat tekevät säännöllisesti joka viikko. Se voi olla erityisiä, tiettyä maastotyyppiä varten valmistavia reitinvalintatehtäviä, pientä aikapainetta vastaan tehtäviä muisti- tai valintatehtäviä, rastinoton miettimistä tai jotakin muuta keskeistä. Monesti suunnistajat valmistautuvat isompiin kilpailuihin paitsi käymällä mallimaastoissa suunnistamassa, myös tutustumalla alueen vanhoihin karttoihin, kartantekijän kädenjälkeen tai tulossa olevan kilpailun tyyppiratoihin ja reitinvalintoihin. Tietoinen suunnistusajattelu on myös ja vähintäänkin jo tehtyjen harjoitusten ja kilpailujen läpikäymistä yksin tai jonkun kanssa. Jos harjoituksen tai kilpailun jälkeen ei palaa enää pohtimaan suoritustaan rastiväli rastiväliltä, iso osa hyvää suunnistusajattelun kehitystä jää saavuttamatta.
”Helppohan se sun on kun sä oot niin taitava suunnistaja”
Vielä en ole nähnyt kartta kädessä syntynyttä vauvaa, vaikka monia tiedänkin, jotka ovat vaunu- ja autoleluikseen saaneet karttoja katseltavikseen jo ennen taaperoikää. Minun on vaikea uskoa väittämää, että joku olisi valmiiksi syntynyt taitosuunnistajaksi. Ennemmin uskon, että sellaiseksi kasvetaan. Iällä ja taustalla ei ole siihen niinkään merkitystä, vaan motivaatiolla, omalla halulla kehittyä ja suunnistusajatteluun käytetyllä aikapanoksella.
Monesti huippu-urheiluun liitetään 10 000 tunnin kuuluisa työaika. Eli se määrä vaaditaan perusduunia ennen kuin voi edes kuvitella saavuttavansa huippua tai tekevänsä huipulle vaadittavia laatutreenejä. Jos suunnistusajattelua lähtee kehittämään ajoissa ja systemaattisesti, oman tekniikan tunnistaminen, hallinta ja sisäinen kehitys ovat korkealla tasolla jo aiemmin. Mutta ei hätää, sinä joka havahdut siihen vasta myöhemmin! Ei ole myöhäistä! Suunnistusajattelun kehittäminen on siitä poikkeavaa, että varsinaista yläikärajaa ei ole – jos nyt järki mitenkään kulkee, anna palaa. Se on enemmän aivojumppaa kuin fyysistä ponnistelua. Ja keinot ovat monet – meillä ruutuaika ei kulu lapsilla eikä aikuisilla, jos ruudulla tehdään vaikkapa suunnistuksen kuivaharjoituksia, pelataan suunnistuspelejä, seurataan gps-palloja tai lasketaan korkeuskäyriä.
Tuoreimpana tulokkaana meidän perheessä on Ranskan Suunnistusliiton julkaisema CO Mag -lehti. Ensimmäinen numero kolahti postilaatikosta tällä viikolla ja lehden avulla paitsi tutustutaan uudenlaisiin karttoihin ja suunnistuskulttuuriin, tsempataan kielen kanssa ja myös luetaan ääneen pätkiä. Hinta koko vuoden kestotilaukselle on 29,17 postikuluineen päivineen, joten ei muuta kun tilausta matkaan tai nettiin lukemaan, jos yhtään ranska taipuu – ja vaikkei taipuisikaan.
Bon courage ja tsempit kaikille suunnistusajattelun kehittämiseen!
