perheonmatkalla Archives - #mutsisuunnistaa

Apua, mille rastiviikolle?

Nyt niitä taas on tarjolla – rastiviikkoja! Pieniä, isoja, kotimaassa, ulkomailla. Avoimissa ja peitteisemmissä maastoissa. Lähellä ja kaukana. Miten ihmeessä niistä voi valita, kun haluaisi osallistua kaikkiin?

Pidetään nyt ensinnäkin peukut pystyssä, että rastiviikkoja ylipäätään saadaan järjestää. Jännitysmomentti on myös siinä, pääseekö esimerkiksi ulkomaille ollenkaan matkustamaan. Siinä mielessä kotimaan viikot ovat varmempi veto, mutta toki kokoontumisrajoitukset saattavat sitäkin varmuutta horjuttaa.

Kotimaan laadukasta tarjontaa

Suomessa on vuonna 2021 tarjolla erittäin hyvin järjestettyjä, upeita viikkoja jopa kolme kappaletta. Näiden lisäksi Jukola kisataan kesäkuun puolivälissä Rovaniemellä, joten pohjoisemman Suomen kauneutta on suunnistuskansalle luvassa oikein roppakaupalla.

4.-9.7. Kainuun Rastiviikko, Suomussalmi

11.-16.7. Fin 5, Posio & Kuusamo

31.7.-5.8. Lapland O week, Ylläs

Pohjoismaista taattua tasoa

Ruotsi ja Norja ovat perinteisesti osanneet järjestää erinomaisia rastiviikkoja, eikä tulevakaan vuosi varmasti ole poikkeus. Itse olen kerran ollut Midnattsolgaloppenissa Tromssassa ja oli kyllä upea viikko! O-ringen maailman suurimpana rastiviikkona 30-tuhatpäisen osallistujajoukon parissa on elämys, jonka toivon jokaisen suunnistajan joskus pääsevän kokemaan. Sen järjestelyt ja erityisesti lapsille tarjoama monipuolisuus ja mahdollisuudet ovat niin huikeita, että tällä hetkellä se on meillä lähes vuosittain ohjelmassa.

25.-27.6. O-festivalen, Kongsberg, Norja

29.6.-7.7. Midnattsolgaloppen & Lofoottien 3-päiväiset, Ruotsi ja Norja

26.-31.7.-O-ringen, Uppsala, Ruotsi

Haastajia etelämpää Euroopasta

Kesäiset Alpit, houkutteleva Välimeri, Brittein saarten nummimaisemat. Mielessä siintävät uudenlaiset maastotyypit, turismin yhdistäminen rastiviikkoon ja upeat maisemat. Keski- ja Etelä-Euroopan lukuisat rastiviikot ovat vuosi vuodelta kasvattaneet suosiotaan. Järjestelyt ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia, maastot ja radat hienoja, eikä välipäivien aktiviteeteistakaan ole pulaa. Seuraavassa listausta viikoista, joista itselläni on hienoja kokemuksia aiemmilta vuosilta. Kesältä 2019 löytyy pari blogipostaustakin Ranskasta ja Sloveniasta.

28.6.-2.7. Italian 5-päiväiset, Italia, Trentino

6.-10.7. Primiero week, Italia, Primiero

16.-23.7. O’France, Ranska, Jura-vuoristo

17.-24.7. Swiss O-week (SOW), Sveitsi, Arosa

27.-31.7. Oo cup, Slovenia, Novo Mesto

1.-7.8. Scottish 6-days, Skotlanti, Lochaber

2.-7.8. Croatia Open, Kroatia, Delnice

Kenties eksoottisempaa tai arvokisaturismia?

Ehkä ajatus vie rapakon taakse Pohjois-Amerikkaan, kenties haaveissa on Australia tai Uusi-Seelanti? Pidemmällekin voi ja kannattaa lähteä elämyksiä hakemaan. Itselläni kaukaisin rastiviikko on Kanadasta Halifaxista, jossa kisajärjestelyt eivät kaikilta osin silloin 20 vuotta sitten vielä aivan yltäneet siihen, mihin kotimaassa oli tottunut, mutta tahtoa järjestäjiltä kyllä löytyi. Maasto oli vanhaa aarniometsää, jossa osa puista kaatui niihin hiukan nojaamalla. Jännitysmomenttejakin siis saatiin osaksi elämysmatkaa.

Montenegro on yksi uudemmista suunnistusmaista, jossa on tahtotila rakentaa kansainvälisiä, laadukkaita tapahtumia. Heidän rastiviikkonsa ovat luvassa loppukesästä. Myös muita Euroopan pieniä helmiä on tuloillaan ihan lähivuosina. Jos maastopuoli ei ole ominta osaamisaluetta, niin kaupunkimaisia kisaturneita pyöritetään Keski-Euroopassa useampiakin erilaisia, joissa kaikki osakilpailut ovat sprinttityyppisiä. Näitäkin kannattaa tarkastella.

Arvokilpailujen yhteydessä järjestetään usein yleisöviikkoja, joten kannattaa tarkkailla sekä aikuisten että nuorten MM- ja EM-kisojen ilmoittelua – näiden erityishuomiona kannattaa muistaa se, että kartat ovat yleensä aivan priimaa. Maastot menevät arvokisakulma edellä, joten joskus ne voivat olla tavalliselle tallaajalle melko rankkoja.

Tanskan veteraani-MM-kisat ja yleisöviikko vuonna 2018

Useiden vuosien projekti?

Kukaan ei valitettavasti pysty osallistumaan kaikille näille viikoille yhdessä kesässä. Ei, vaikka olisi lomaa ja rahaa vaikka muille jakaa, ellei sitten pysty kloonamaan itseään olemaan useammassa paikassa yhtä aikaa. Niitä kun on niin monta päällekkäin.

Kannattaa miettiä itselle sopiva määrä viikkoja yhdelle kesälle (ja hei, on niitä myös talvisin, keväisin ja syksyisinkin) ja rakentaa sitten sen päälle kokonaisuus. Mikäli juoksee pidempiä ratoja, on ehkä hyvä suunnitella viikkojen välille taukoviikko tai ainakin taukopäiviä. Meillä se on ainakin toiminut hyvin. Muutaman kerran olemme kokeilleet peräkkäisiäkin viikkoja, mutta toisen viikon loppupuolella viimeistään alkaa into (ja kunto) olla hiukan lopahtanut. Kun välissä saa ladata akkuja (ja siis niitä suunnistusaivoja), on virtaa taas kuin pienessä kylässä. Toki se, että maisemat ja paikkakunta vaihtuvat, tuo tosi paljon energiaa, mutta kuntotekijöille ei ainakaan siinä vaiheessa lomaa ole enää paljon tehtävissä.

Me pyöritämme suunnittelumyllyämme niin, että lähdemme kahden rastiviikon ajatuksesta per kesä ja tutkailemme seuraavan kesän projektia jo edellisvuonna. Olemme yhdistäneet Tanskaa ja Ruotsia, Suomea ja Ruotsia, Ruotsia ja Ranskaa, Ranskaa ja Sloveniaa, Ranskaa ja Sveitsiä, Italiaa ja Itävaltaa ja vaikka mitä muuta. Välillä on saatettu käydä kotona välissä, toisinaan matka on jatkunut lomailun merkeissä viikolta toiselle. Esimerkiksi Keski-Euroopassa yhden viikon reissu on tuntunut kovin lyhyeltä, joten viimeksi yhdistimme Itävallan rastiviikkoon toiseksi viikoksi vaellus- ja lomailuviikon ja sen jälkeen kävimme kotona ennen siirtymistä Ruotsiin O-ringenille.

Itävallan tunnelmia kisakeskuksesta vuonna 2017

Millainen #perheonmatkalla jatko meillä on luvassa?

Moni on kysynyt, mihin suuntaamme kesällä 2021. Voi, sen kun tietäisi. Tai saisi varmuutta! Suunnitelmissa on toteuttaa ensi kesänä vuodelta 2020 peruuntunut kokonaisuus eli Suomen viikoista Fin 5 Kuusamossa sekä Ruotsin taattu huippuviikko O-ringen vanhassa opiskelukaupungissani Uppsalassa. Haasteita tuo lapsukaisen nro 2 konfirmaatio suunnistusriparin jälkeen Kuortaneella lauantaina, kun O-ringen alkaa sitten lahden toisella puolella sunnuntaina. Ei tietenkään mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pientä logistista haastetta 😀

Entä kesälle 2022? Åren O-ringeniltä on jo varattu mökki! Mitä muuta sen oheen, se selvinnee ensi kesän aikana, kun olemme koronatilanteestakin jälleen viisaampia. Kesän 2019 neljän viikon ja 4000 kilometrin autoreissu Keski-Euroopassa oli upea ja niihin maisemiin Alppien tai Slovenian suuntaan olisi ihan helmeä palata jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Rakastan puhua ranskaa, joten Ranska on aina listalla korkealla. Toisaalta myös Skotlanti, Irlanti ja Lofootit houkuttelisivat. Talvella 2022 voisi kesää odotellessa piipahtaa parin taukovuoden jälkeen helmikuisilla rastiviikoilla Portugalissa tai Espanjassa… Suunnittelu, haaveilu ja rastiviikkojen esitteiden katselu on I H A N A A ! Osa hupia, kokeile vaikka!

Koska ylläoleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, laita ihmeessä kommenttikenttään omia vinkkejäsi ja linkkejä hyviin tapahtumiin. Meitä on varmasti useita, jotka mielellään kurkkaavat uusia vaihtoehtoja!

Sloveniasta Kroatiaan ja takaisin

Suunnitelmissa oli viedä Italiasta pojat isälleen Ljubljanaan ja ajaa siitä neljäksi yöksi Kroatiaan Pulan lähistölle leirintäalueelle. Juutuimme kuitenkin kahteen otteeseen Italian puolella ruuhkiin, niin että kun lopulta saimme pojat kohteeseensa, kello oli lähellä iltaseitsemää. Teimme pikapäätöksen napata edullinen hostelli jostain matkalta, kerätä siellä voimia ja ajella aamusta sitten loput 200km perille.

Nykytekniikan avulla varaus oli nopeasti tehty. Rakov Skocjan, sieltä samanniminen hotelli ja osoite navigaattoriin. Tämän jälkeen mikään ei sitten ollutkaan nopeasti tehty. Päädyimme kahteen kertaan umpikujaan. Kyseisenniminen tiepätkä osoittautui melko pitkäksi ja apukuski joutui kikatuksissaan korkkaamaan pienen viinitölkinkin, jotta jaksoi tutkia lisää karttaa metsän keskellä. Lopulta päästiin kuitenkin perille ja hotelli oli viehättävä, vaikka tosiaan olikin kilometrien päässä muusta asutuksesta.

Yö oli ensimmäinen vähän levottomampi, yllättävää kyllä. Ei, huoneen ulkopuolelta ei kuulunut ääniä, mutta sisäpuolelta sitäkin enemmän. Juniori sai jostain syystä aivan hervottoman nenäverenvuodon ja onnistui myös kahteen otteeseen pissaamaan sänkynsä – miellyttävää, kun sen jakaa isosiskon kanssa. Aamuun kuitenkin selvittiin, palkitsimme itsemme hotellin valmiilla (niukalla) aamiaisella ja päätimme käydä pienellä vaelluksella. Siinä kohti paikan huikeus vasta paljastui meille. Olimme upean luontopolun, luolien ja luonnonkivisiltojen luvatussa kylässä! Teimme parin tunnin kierroksen ja pääsimme kokemaan niin tunneleita kuin hermoja koettelevia korkeuksiakin. Tytöt huokailivat koko ajan vautsivauta, söivät vadelmia herkuikseen ja kuvittelivat olevansa Ronja ja Birk Matiaksenmetsässä (jos Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär on jollekin vieras teos, kannattaa korjata asia!).

Lisää vautsivauta saimme saavuttuamme Brioni Sunny Campingiin Pulan pohjoispuolelle. Mitään varausta meillä ei ollut, mutta pienehkö munkki kävi, sillä saimme neljänneksi viimeisen paikan koko noin 600-paikkaiselta leirintäalueelta, vieläpä merinäköalalla. Adrianmeren ranta 50m päässä, sympaattisia telttanaapureita, sähköt ja vedet joka telttapaikalla. Ei mitään valittamista. Paitsi että upean Istrian kokemiseen kolme päivää oli valitettavan vähän… Kiertelimme autolla paikkoja, ostimme tien varrelta oliiviöljyä, maistelimme viinejä, vuokrasimme liukumäellisen polkuveneen pariksi tunniksi, loiskimme meressä aamuin, päivin ja illoin joka päivä, kilistelimme kuplivaa Rovinjin kauniissa rantakaupungissa, hämmästelimme Pulan amfiteatterin ikää ja kokoa ja opetimme 6-vuotiasta uimaan. Väleissä kokkailimme itse kaikki ateriat pienellä keittolevyllämme, popsimme lounaamme päiväretkiemme yhteydessä piknik-tyyliin puistoissa, kirkon pihoilla ja näköalapaikoilla. Ruoka on reilusti edullisempaa kuin Suomessa, viinistä tietysti puhumattakaan. Joten pienistä hemmotteluhetkistä huolimatta budjettimatkalaiset ovat vielä budjetissa. Ravintolat on ainakin toistaiseksi vielä jätetty väliin, missä säästää jo pitkän pennin. Majoitukset ovat olleet 20-60 euroa yöltä (4-6 henkilöä). Bensa on meillä se, johon majoituksen lisäksi kuluu rahaa. Matkamuistot ovat olleet hyvin pieniä lasten juttuja, meille aikuisille kokemukset riittävät – ja satapäin upeita valokuvia.

Nyt jatkuu matka takaisin Sloveniaan, jossa edessä on reissumme toinen suunnistusviikko. 5-päiväinen Oocup Bohinjin maisemissa. Majapaikkana vuoristoinen airbnb maatilan yhteydessä, kyytiläisiä jännittää jo etukäteen!

Kroatian maisemissa ei ollut valittamista

Evästauolla tappamassa aikaa, kun isä metsästää tietokoneelta äidin poistamia valokuvia…

Tosiaan lenkkipoluilta ei tehnyt mieli astua paljon sivuun.

Polkuvene vuokraksi kahdeksi tunniksi ja Adrianmerestä nauttimaan!

Aamulenkillä ennen kahdeksaa – lämpö silti kolmessakympissä.

Ranskalaisia ja italialaisia lomapäiviä

Ranskan rastiviikon jälkeen jätimme hetkeksi suunnistuskartat mielestä (ja hah, niin varmaan!) ja yritimme keskittyä ihan rehelliseen turistipuuhailuun.

Nuori mies työn touhussa. Maisemat kohdillaan tällä kämppiksellä.

Raikas uimaranta leirintäalueella. Aivan ihana, kun ulkona oikeasti oli +32.

Ranskan viehättävältä leirintäalueelta löytyi upea luonnollinen uimaranta raikkaasta joesta, ja pienen ajomatkan päässä oli mahtavia vaellusmaastoja. Pienet neiditkin jaksoivat urheasti yli kahden tunnin patikoinnin, jossa oli lähes 400m nousua (ja palatessa tietysti laskua). Yhtenä päivänä ajoimme kurkistamaan Monacon menoa, kun sen verran lähelle olimme Alppeja jo laskeutuneet.

La Briguen lähikylä oli nimeltään Tende. Sieltä löytyi mm. mukavasti palveleva Charcuterie, josta saimme hiilien seuraksi tavaraa grilliin.

Vaelluksella Casterinon lähellä, La Vallée des Merveilles

Jos ois ihan pakko, niin minkä veneen noista ottaisit?

Ranskan jälkeen siirryimme Italiaan. Valitsimme Massan kaupungista mukavanoloisen leirintäalueen, La Citta di Massan, ja nautiskelimme Välimeren lempeistä laineista. Lähipuisto tarjosi kivan mahdollisuuden vetotreeniin. Ensijärkytys oli pikkuneideillä melkoinen, kun tutustuivat leirintäalueen vessaan. Onneksi sivukopeista löytyi niitäkin vaihtoehtoja, joissa oli ihan asiallinen pönttö, eikä pelkkää maassaolevaa reikää.

Italian leirintäalueella oli jokaisella oma loossi.

Ranskan ja Italian leirintäalueet erosivat jonkin verran toisistaan. Ranskan paikka oli vuorten syleilyssä nurmikentällä, pieni ja tuttavallinen. Lämmintä vettä tuli suihkusta, mutta ei astianpesuhanoista. Ruoanvalmistukseen löytyi grillipaikka, kunhan toi omat grillihiilet mukanaan. Italiassakaan ei lämmintä vettä tiskeille herunut, mutta ei myöskään grilli- tai muuta kokkausmahdollisuutta. Niinpä pistimme elämän risaiseksi ja ostimme 30 euron induktiolevyn – huomasimme kaikkien muidenkin kokkailevan ihan omilla laitteillaan. Suomalaiset yhteiskeittiöt ja varsinkaan paloturvallisuusmääräykset eivät selkeästi istuneet noihin eteläisemmän Euroopan leirintäaluekulttuureihin 🙂 Ensimmäisenä iltana aloitimme polleasti kokkailun, kun tulimme napsauttaneeksi sähköt pois myös naapureilta. Etelämpänä kesäisin tulee myös pimeää, joten ei mennyt montaa sekuntia, kun naapuriboksi rouva kipaisi paikalle ainoana apuvälineenään italian kieli. Sen ja hallitsemani ranskan + espanjan alkeiden perusteilla saimme selville, että maksimitehot olivat 900kwh, joten tyydyimme jatkossa pitämään levymme matalammilla tehoilla. Kypsyi se ruoka niinkin, vain vähän verkkaisemmin.

Iltasatuhetki teltassa. ”Äiti otetaan se mistämenisit-leikki!”

Yhtenä päivänä hurautimme Massasta 50 km matkan Pisaan ja kävimme varmistamassa, onko torni tosiaan vino vai liioitellaanko tarinoissa. Oli se vino. Matkalla Italian majoitukseemme olimme muutamaa päivää aiemmin pysähtyneet ihastelemaan Portofinon kaunista rannikkoa ja itse kylää. Eli kyllä meille kaupunkistoppejakin mahtui matkalle! Lisäksi Italiasta Sloveniaan suunnatessamme otimme breikin Bolognassa. Suunnistustuttavani tarjosi meille sieltä sprinttisuunnistuskartat ja pääsimme kirmailemaan jos ei nyt aivan Bolognan ydinkeskustaan niin aika likelle miellyttäviin kortteleihin ja puistoihin. Melkoinen sirkus oli kaskailla menossa, melkein piti ääntänsä korottaa, että sai puheensa kuuluviin! Muuten stoppimme oli pikainen: treeni, vaatteiden vaihto perisuunnistustyyliin peräluukulla puiston nurkalla ja lounaspatongit naamariin. Edessä oli kuitenkin vielä nelisensataa kilometriä – silkkaa alapäähuumoria neljän lapsen kanssa, jos sallitte minun paljastavan.

Oi mikä O’France!

Viisi kisaa. Alppimaisemat. Yli 2300 osallistujaa. Erinomaiset järjestelyt. Kiinnostavat radat. Kivikuvauksen kanssa olin kartoissa hiukan eri mieltä, muuten kartatkin saavat kiitoksensa.

Meitä suomalaisia oli kisojen tasoon nähden paikalla kovin vähän, vain 14 kisaajaa. Tarjontaa samoille viikoille riittää, mikä on varmasti yksi syy katoon. Mutta norjalaisia oli kolmisensataa ja samat Eurooppa-vaihtoehdot heilläkin oli. Uskon, että yksi syy on kieli. Perinteisesti ranskalaiset ovat käyttäneet englantia nihkeästi ja usea suomalainen saattaa miettiä, miten siellä sitten pärjää.

Ei huolta. Hyvin. Vaikka itse puhun sujuvaa ranskaa ja höpötän sitä supermielelläni, kisajärjestäjät puhuivat suosiolla kaikkien kanssa englantia, minullekin tarjottiin yleensä ensin sitä, kun lähestyin Suomen lippu kourassa. Myös kisakuulutus oli kaksikielistä.

Eka kisa käytiin Mont Dauphinin linnoituksessa, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Alun pähkäilyn jälkeen sprintti-idea selvisi ja kiemuroista selvisi suht pienillä seisoskeluilla.

Tokaan kisaan nousimme Varsissa hiihtohissillä. Kisakeskus oli pienen vuorilammen rannalla, ja maasto alppivarpua, heinää ja myös kiitettävästi penkkaa keskimatkan kisaan. Alkuradan alamäkiosuudella tiesi homman vielä jossain vaiheessa kostautuvan! Täällä piipahdimme myös ensiapupisteellä, jo ennen kisaa. Toinen pojista sai aamulla niin tiukan verenvuodon nenäänsä, että siivosimme verisuihkun jälkiä asunnosta vielä 20 minuuttia suunnitellun lähtöajan jälkeen. Hississä jäbä oli punainen tuppo nenässään, emmekä uskaltaneet irrottaa sitä ilman ensiapuhenkilökunnan henkistä tukea. Humoristinen lääkäri siellä kyllä heti alkuun totesi, että muuta ei ollut tehtävissä, kuin pään sahaaminen poikki 😀

Tokan kisapäivän iltana järjestäjät ilmoittivat, että luvatun ukkosen vuoksi he vaihtavat lepopäivän ja kolmannen osakisan paikkoja. Niinpä saimme sateisen, harmaan ja rennon tiistaipäivän ennen keskiviikon, torstain ja perjantain tiukkoja rinnekisoja.

Niissä sitten viimeistään riitti noustavaa käyrää. Olin puhki jo ajatuksesta, eikä metsässä helpottanut ollenkaan. Koitin katsella maisemia ja pääsääntöisesti se auttoikin, ja matka taittui. Jokunen virhe mahtui viikkooni, mutta lopulta olin melko tyytyväinen sarjani kolmossijaan.

Myös lapset urakoivat kaikki viisi kisaa. Tytöt menivät isänsä kanssa saattajasarjassa. Pojat kisasivat H14- ja H16-sarjoissa. Esikoinen tempaisi tasaisen viikon ilman suurempia virheitä ja taisteli jopa koko viikon voitosta ihan viimeisille rastiväleille asti. Kengästä irronnut pohja oli tuonut matkaan lisämaustetta kolmosrastilta asti, mutta koitui kohtaloksi alamäessä kasin jälkeen liukastumisen aiheuttaman kuperkeikan ja jalan lyömisen vuoksi. Nilkuttaen maaliin nelosena, ei toki huono sekään ja onneksi selvisi lopulta ruhjeella, vaikka ensiavussa arvelivat pahempaakin. Nuorempi pojista kartoitti alkupäivinä sen verran runsaasti vieraassa maastotyypissä, että ihan ei loput hyvät päivät nostaneet osakkeita tarpeeksi nuoren itsensä ilahduttamkseksi, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla paremmin!

Kaiken kaikkiaan viikkomme onnistui tosi hyvin. Airbnb oli siisti ja kiva, upeilla näkymillä. Ihmiset iloisia, kelit suosivat, ja turismiakin mahtui mukaan. Kuulin, että vuonna 2020 O’France olisi edessä Jura-vuoristossa. Kuulostaa niin hyvältä, että jokohan voisi nimensä ruksata listalle?

Roadtrip käyntiin!

Kuusi päivää, kuusi maata. Suomesta Ranskaan Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Sveitsin kautta. Noh, otettiin loppumatkasta reitinvalinta myös Italian kautta, mutta ei lasketa sitä vielä tähän vaiheeseen mukaan, kun ei edes pysähdytty siellä.

Nyt täällä Ranskan Alpeilla ollessa tuntuu, ettei matka ollut ollenkaan paha. Reilut 2500km on takana ja melkoisia päiväsiivuja. Kaikki neljä lasta ovat istuneet aivan uskomattoman kärsivällisesti kyydissä. Puuhavihkoja pienemmillä, ruutua isommilla. Sanapelejä, biisiveikkausta, päiväunia. 1-2 pysähdyksen taktiikalla painettiin menemään ja täällä nyt sitten fiilistellään Alppien sylissä helteiden hemmoteltavana.

Ajoimme ensin Kirkkonummelta Naantaliin, josta hyppäsimme Finnlinesin kyytiin päivälautalle. Laiva oli positiivinen yllätys kaksine buffet-aterioineen ja pallomerineen. Törsäsimme myös hyttiin (15€), jossa kävimme päiväunilla välillä.

Kapellskäristä ajoimme Nyköpingin lähelle airbnb-majoitukseen. Lämmin suositus kohteelle Lugnet i Skogen (Tystberga), jossa maalaistalon pihapiirissä nautimme viehättävästä sivurakennuksesta omine suihkuineen ja mukavuuksineen ja nukuimme todella hyvin. Aamulenkin jälkeen käänsimme auton nokan kohti Tanskaa.

Aamupalastopin pidimme vasta parin tunnin jälkeen ja lounastauon minun työpalaverini yhteydessä. Kun duunit kulkevat mukana, on helppo pysähtyä niitä tekemään mihin vain. Tällä kertaa puhe kulki Italiaan linjoja pitkin, sillä en ollut vielä päässyt reissussa Ljungbytä pidemmälle. Muu perhe nautti sinä aikana raikkaasta frisbeeegolf-kierroksesta. Lämpötila +14 laittoi vähän jo katseet alemmas Eurooppaan tuossa vaiheessa…

Myös Tanskan airbnb oli ihana! Østerskovgården Glumsøssä on vierailemisen arvoinen kohde sekin ja isäntäväki todella vieraanvaraista. Kauniit maisemat peltojen keskellä ja talon emännän upeat ruusut tyypillisen tanskalaisen talon reunoilla jäivät postikorttimaiseman tapaan mieliimme.

Kolmas majapaikkamme oli leirintäalue Natels-Heidesee Saksassa Hampurista hieman etelään. Pidimme matkalla yhden pidemmän tauon, kun kävimme Hampurissa kiertämässä 18-väyläisen frisbeegolf-radan poikien toiveesta. Saavuimme nälkäisinä Tanska-Saksa-ajomme jälkeen paikalle ruokatarvikkeidemme kanssa, mutta siellä ei ollutkaan keittiömahdollisuutta! Onneksi campingin omistajat kaivoivat tuliterän kaksilevyisen keittotason esille ja saimme soppamme lämpimäksi. Pesu- ja uintipaikat olivat puolestaan ihan priimaa ja näin oli onneksi myös paketista kaivettu telttammekin – Joona kyllä kommentoi, että olisi sen verkkokauppaostoksen voinut kotonakin tarkistaa, mutta hyvä näin. Viereinen moottoritie pauhasi todella kovaa läpi yön, mihin lie saksalaiset huristelevat öisin?

Aamulenkin ja -uinnin jälkeen suuntasimme alkureissun pisimmälle etapillemme kohti Zurichiä. Siellä yökortteerimme oli Glattbruggin kaupunginosassa ystäväperheemme luona. Nautimme heidän vieraanvaraisuudestaan ja seurastaan kahden yön yli ja toivomme saavamme pian vieraita myös meille Suomeen! Perjantaina nautimme Zurichin 28 asteesta ulkoilun merkeissä. Fribarata oli täällä heikommin merkitty, joten onnistuimme löytämään vain 5 väylää, vaikka google neuvoi, että niitä olisi 14. Vikan väylän vierestä bongasimme väkeä kellumasta joesta mitä erilaisimpien kumiveneiden ja -ankkojen kanssa. Tajusimme heidän menevän virran mukana ja päätimme kokeilla samaa. Oli hurjan hauskaa! Nelivuotiasta oli vaikea saada joesta pois… Vilvoitti kummasti meitä kaikkia! Illalla pääsimme Lotuksen kyytiin… Hetken mietin, että voisihan Eurooppa-roadtripiä jatkaa myös avoautossa ilman suksiboksia ja muuta sälää… Tulevaisuuden projektiksi, ehdottomasti!

Itse pääsin oman automme puikkoihin Zurichistä lähtiessämme. Joona poti vielä aamulla uintireissulla saamaansa ampiaisen pistosta, joten pääsin laulattamaan Toyotan renkaita omaan tahtiini muun perheen pötkötellessä kyydissä. Suuntana meillä oli Guillestre & Risoul, alppikylät, joissa kisailisimme seuraavan viikon. Pidimme matkalla kahvitauon Evianin vieressä Thononissa Genevejärven rannalla ranskalaisystäväni François’n kotona. Olin lukion jälkeen hänen perheensä luona puoli vuotta kieltä oppimassa ja silloin 7-8-vuotias François oli yksi innokkaimmista opettajistani. Aika rientää – nyt hän oli hotellin johtajana kauniissa Thononissa.

Loppumatka meni sitten lähes kelloa vastaan, sillä meidän piti ehtiä Guillestreen hakemaan kisamateriaali sunnuntain kisaa varten ennen toimiston sulkeutumista. Eipä juuri kuulunut lapsilta marinaa, vaikka nelisen tuntia meni ilman taukoja! Hyvin ehdittiin ja kisafiilis nousi heti numerolaput käsiin saatuamme. Kun vielä airbnb-kämppäkin oli jälleen kerran löytö, kisaviikkoa kohti oli mukava kääntää ajatukset. Guillestre siintää allamme, kun tähyilemme 7. kerroksen asunnostamme Risoulin 2000m korkeudesta alas laaksoon. Ukonilma toi rakeita kattoikkunamme päälle hyppimään, salamat valaisivat vuorten siluetit, mutta sisällä oli suloista ja tunnelmallista. Aamulla myrskystä ei ollut tietoakaan ja elohopea kipusi nopeasti 28 asteeseen. Tästä sitten suunta kohti ensimmäistä osakilpailua.

Melkoinen roadtrip edessä

Viime vuonna kirjoittelin kesälomasuunnitelmien teosta ja siitä, kuinka ne aina meillä kytkeytyvät rastiviikkoihin. Niin on tänäkin vuonna. Valinnanvaraa alkaa kuitenkin jo nykyisellään olla niin paljon, että jostain kivasta on aina luovuttava, koska monessa paikassa ei voi olla samaan aikaan. Olisi ollut Suomen mukavia viikkoja, Ruotsin iso O-ringen ja Keski-Eurooppakin tarjoili vaikka mitä mielenkiintoista.

Alppimaisemissa on aina jotakin erityistä, joka vetää meitä puoleensa. Siellä olisi ollut useampia vaihtoehtoja, mutta silmiimme osunut Ranskan rastiviikko lähellä Italian rajaa Varsin ja Risoulin hiihtokeskuksissa vei tällä kertaa pisimmän korren alppivaihtoehdoista. Samalla tuskailimme kuitenkin, kun Slovenian Oo-cup olisi myös ollut tarjolla pari viikkoa myöhemmin upeissa, osin koskemattomissa maastoissa. Ja siellä on aina se poluton vaihtoehto minulle suunnistus-hifistelijällekin! Pyörittelimme ideoita, vertailimme lentojen hintoja ja kurkkasimme myös autovaihtoehtoja. Se kurkkaus alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän ja kysäisin sitten tulevalta lukiolaiselta, mikä rastiviikko kiinnostaisi. Hänellä ei ollut väliä, kunhan Eurooppaan pääsisi ja automatka sopisi kuulemma oikein hyvin. Ranskan karttojen mallipalat ja tiiserivideot sytyttivät hänetkin ja niinpä sitten lopulta, hups, päätimme osallistua sekä Ranskaan että Sloveniaan ja tehdä unelmien budjettimatkan autolla.

Nyt kun reissuun on kolme yötä, joista vietän kaksi Oslossa koulutusmatkalla, alkaa vähän jo hirvittää. Mies hoitaa (???) pakkailut lasten kanssa kotona viikonloppuna, minä tulen keskiyön tienoilla sunnuntai-maanantai-yönä, ja sitten maanantaiaamuna ampaisemme matkaan. Rastiviikkojen majoitukset on varattu etukäteen, samoin alkumatkan airbnb:t ja leirintäalueet. Telttaöitä on luvassa siis niitäkin. Mukaan pitäisi mahtua ohi vilisevien vajaan 6000 kilometrin lisäksi ainakin valtavasti hienoja maisemia, 15 eri maata (tämä saattaa vielä elää paluumatkan hahmotuttua lopullisesti), nähtävyyksiä, juoksukilometrejä, leimattuja rasteja, yhdessäoloa perheen kanssa ja ilmeisesti myös jokunen hellepäivä.

Perhosia vatsassa, odotus korkealla, pienimmät eivät meinaa pysyä enää nahoissaan. En tiedä, olemmeko aivan viisaita tuon suunnitelmamme kanssa, mutta elämysten jano on riittävän suuri, että harppaamme sitä toteuttamaan. Reissukuvia on luvassa jossain kohti myös tänne blogiin, mutta myös @sporzzymama-instatililleni, #perheonmatkalla2019 Tervetuloa seuraamaan reissuamme!