Testikäytössä voimaharjoitteluun Exxentricin kBox4

Valmentajien kokemuksia testikäytöstä

Vuosi 2020 toi monenlaisia haasteita mukanaan ja yksi niistä oli kuntosalien sulkeutuminen. Ei toki kaikkien, mutta esimerkiksi kunnallisten, joita meidänkin suunnistusseurassamme käytettiin useamman kerran viikossa. Lisäksi lukiolaisten siirryttyä etäopiskeluun ja tämän myötä myös etäharjoitteluun, oman voimaharjoittelun toteuttaminen alkoi vaatia meiltä valmentajilta jo kekseliäisyyttä.

Monilla on kotona erilaisia kuntoiluvälineitä, mutta esimerkiksi riittävä määrä levypainoja, tanko ja teline vievät jo melkoisesti tilaa. Järjestämme yritykseni kautta tasotestauksia ja hakiessamme Sports & Fitness Companylta niihin liittyvää materiaalia saimme kuulla Exxentricin kBox4:stä. Sovimme muutaman viikon testikäyttöajasta, jonka jälkeen lupasimme kirjoittaa kokemuksiamme valmentajan näkökulmasta siitä, miten laite soveltuu suunnistajan voimaharjoitteluun. Testikäyttöä & samalla markkinointia yrittäjältä toiselle siispä.

Meillä oli testissä Lite-malli. Painoa sillä oli 9 kg eli se oli melkoisen näppärä siirrellä ja lähti myös lomaviikollemme Vuokattiin mukaan. Laite juttelee sujuvasti sovelluskaupoista saatavan kMeter-sovelluksen kanssa. Sovellus kertoo raa’an analyyttisesti jokaisesta toistosta tehon, tuotetun voiman, liikelaajuuden sekä erittelee konsentrisen ja eksentrisen lihastyön osuuden. Tallennetun harjoituslokin voi jakaa vaikka WhatsAppilla valmentajalle, jolloi koutsi voi suoraan varmistaa että esim. kyykky on ollut riittävän syvä. Active-malli on painoltaan 15 kg ja muuten vastaava, mutta ilman tehonmittaussovellusta.

Mistä laitteessa sitten on kyse? Flywheel- eli vauhtipyöräharjoittelussa vastuksena on vauhtipyörä tai useampi ja niihin varastoituva liike-energia. Vastuksen tehoa pystyy säätämään vauhdilla. Mitä kovempaa vauhtia pyörän/pyörät laittaa pyörimään, sitä suuremmista vastuksista on kyse. Harjoittelu suurillakin kuormilla on turvallista, sillä vastus, jota vastaan työskennellään, on aina peräisin urhelijan omista lihaksista.

Ensimmäisellä harjoituskerralla meillä meni hieman aikaa tottua siihen, että laite vaatii työtä myös palautumisvaiheessa, mistä kertoo jo nimi Exxentric – eksentrinen. Jojomainen liikkeen suoritustapa vie tekijäänsä siis myös riuskasti takaisinpäin käytyään lakipisteessä. Tähän takaisin vetävään nykäykseen esimerkiksi selän suhteen tulee olla valmiina. Perusmekaniikan sisäistää nopeasti tekemällä itselle tuttua liikettä hyvin kevellä intensiteetillä 10-15 minuutin jakson aikana. Tämän jälkeen laitteen kanssa työskentely on helppoa.

Nuorilla 14-18-vuotiailla valmennettavillamme oli joulun ympärillä sopivasti voimajakso meneillään, ja saimme laitteelle käyttäjiä useamman kerran joka viikolla. Keskityimme kyykkyihin, pohkeillenousuihin ja maastavetoihin. Kyykyt ja pohkeillenousut teimme valjailla, maastavedot tangolla. Osa pojista halusi lisäksi tehdä hauiksia ja ojentajiakin, joihin myös sai mainioita liikkeitä tehtyä.

Vaikka kBox4 ei ollut meille entuudestaan tuttu, käyttö oli selkeää. Exxentricin omilta sivuilta löytyi paljon ideoita liikkeisiin ja katsoimme myös Youtubesta erilaisia videoita. Laite oli suoraan käyttövalmis. Säädöt erikokoisille urheilijoille oli nopea muuttaa, joten käyttö onnistui myös useammalta urheilijalta samanaikaisesti. Tällöin yhden tehdessä toisilla oli palautus menossa.

KBox4 vei yllättävän vähän tilaa ja mahtui helposti olohuoneen nurkkaan. Pohkeille nousuissa pidimme tukea seinästä tai kaverin olkapäistä, mutta mikäli käytössä olisi esimerkiksi puolapuut, niin niistä saisi vielä paremman otteen. Valjaat mahdollistavat liikkeen tekemisen juoksunomaisessa kevyessä etunojassa.

Miten kBox4 soveltuu mielestämme suunnistajan voimaharjoitteluun? Vastaus on selkeä: erinomaisesti. Monet juoksijat ovat jo löytäneet laitteen, joten totta kai se soveltuu mainiosti myös suunnistajille. Uskomme, että sille voisi löytyä mainioita käyttöpaikkoja esimerkiksi suunnistusseurojen seuramajoilta, mikäli sellainen seuralla on käytössä, mutta ehdottomasti myös yksityiskäytössä. Jos salimaksua tulee maksettua vain juoksua tukevan voimaharjoittelun vuoksi, kannattaa ehdottomasti miettiä, voisiko kBox4 olla ratkaisu omaksi ”kotisaliksi”. Meidän käyttökokemuksemme mukaan se oli monipuolinen ja laadukas, eikä tosiaan tarvitse edes omaa erillistä kuntoiluhuonetta sijoituspaikakseen vaan sujahtaa vaikka sängyn alle.

Mitä kBox4 sitten maksaa? Lite-mallin hinnat ovat alkaen 3100€ (sis alv) ja Active-malli alkaen 2100€ (sis alv). Mikäli tilaushaluja on, Sports & Fitness-companyn kautta tehtyihin tilauksiin saatte -10% alennuksen, kun mainitsette asioidessanne avainsanan SPORZZ. Esimerkinomaisesti pieni laskelma: nelihenkinen porukka (perhe, naapurit, kaverit) maksavat jokainen 40 euroa/kk kuntosalista eli yhteensä 160 euroa. KBox4 lite-malli Sporzz-alennuksen kanssa on ”maksanut itsensä takaisin” 1,5 vuodessa. Eri asia tietysti on, jos salilla tulee tehtyä myös esimerkiksi ryhmäliikuntaa. Siihen kBox4 ei vielä taivu, mutta toki porukalla tehdyssä treenissä niitäkin elementtejä saa mukaan!

Kartta käteen ja menoksi – ajatuksia suunnistusajattelusta

”No eihän siinä muuta ku kartta käteen ja menoksi”

Varsin tuttu ilmaus lajiin perehtymättömiltä! Suunnistus on itse asiassa paljon muutakin kuin vain juoksua ja leimaamista. Jos laji on vieraampi, kannattaa ehdottomasti seurata nykyisiä, laadukkaita tv-lähetyksiä esimerkiksi Viestiliigasta, Jukolasta tai arvokilpailuista. Paitsi hienoa gps-viihdettä, ne tarjoavat ammattitaitoista pohdiskelua lajin saloista ja suunnistajien mielenliikkeistä. Viestiliiga etsii muuten yhteistyökumppaneita ensi vuoden kokonaisuudelle, joten käy ihmeessä sivuilla, jos sinulla olisi sinne sopivia tahoja mielessä. Vastaanottimien ääressä on kerrasta toiseen monituhatpäinen yleisö, joka koostuu sekä intohimoisista lajin harrastajista että innokkaista penkkiurheilijoista.

Mutta palataanpas niihin mielenliikkeisiin, voi kun niitä voisikin reaaliajassa seurata samaan tahtiin gps-pallon liikkumisen kanssa. Näin valmentajan näkökulmasta se olisi kyllä supermielenkiintoista!

Yksi keskeinen osatekijä suunnistussuorituksessa on ehdottomasti suunnistusajattelu. Jos se ei toimi, todennäköisyys onnistuneen ja hallitun suorituksen tekemiseen on melko pieni. Kartta käteen ja menoksi -ajattelu on lähinnä roiskimista ja painoarvo tuurilla on silloin turhan suuri. Ne rastit kun eivät kävele tai juokse vastaan, ei vaikka mikä olisi.

Suunnistusajattelu itsessään on hyvin yksilöllistä. Toiset tarkkailevat enemmän maastoa ja vertaavat karttaa siihen, toiset mallaavat mielessään kuvitelmaa maastosta sen perusteella, millaisen mielikuvan ovat kartan peruseella tehneet. Toiset etenevät suurpiirteisesti, toiset tarkkailevat pieniäkin yksityiskohtia. Toisia muut suunnistajat tai häiriötekijät eivät haittaa yhtään, toisille niiden sietäminen vaatii tiukkaa ponnistelua. Yhteistä huippusuunnistajille on se, että he tuntevat itsensä ja oman tekniikkansa. Jos sitä on perusteltua muokata, se on mahdollista. Nuorilla suunnistajilla suunnistusajattelu ja -tekniikka vasta rakentuvat, joten niihin voidaan vaikuttaa suurestikin.

”Miks sä menit tuolta oikeelta?”

Suunnistusajattelua voi kehittää monin tavoin, sekä tietoisesti että tiedostamatta. Mitä enemmän molempia tekee, sitä paremmin tuntee itsensä, vahvuutensa ja kehityskohteensa. Huippusuunnistajilla suunnistusajattelu on kaukana edessä, aloittelijoilla se laahaa perässä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että huippusuunnistajan ei sujuvassa suorituksessaan tarvitse pysähtyä tien risteykseen tai jyrkänteelle ja miettiä, missä ollaan. Itse asiassa, hän on ajatuksissaan jo pitkällä edessä, jopa useamman rastivälin päässä. Aivot rekisteröivät karttaa ja maastoa edistyksellisen tietokoneen tahdilla, ja hiotun, rutinoituneen tekemisen ansiosta jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse jäädä ihmettelemään.

Jokainen suunnistusharjoitus maastossa tai kaupunkiympäristössä on totta kai loistavaa suunnistusajattelun työstämistä. Se kehittyy siinä vähän niinkuin muun ohessa, sen enempiä asiaa ajattelematta ja tiedostamatta. Juuri siinä suunnistaessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että ”työstänpä tässä suunnistusajatteluani”. Tai ei ainakaan pitäisi tulla ajatelleeksi, varsinkaan tärkeämmissä kilpailuissa.

Tietoinen suunnistusajattelu puolestaan on sitä pohdiskelua, jota suunnistajat tekevät säännöllisesti joka viikko. Se voi olla erityisiä, tiettyä maastotyyppiä varten valmistavia reitinvalintatehtäviä, pientä aikapainetta vastaan tehtäviä muisti- tai valintatehtäviä, rastinoton miettimistä tai jotakin muuta keskeistä. Monesti suunnistajat valmistautuvat isompiin kilpailuihin paitsi käymällä mallimaastoissa suunnistamassa, myös tutustumalla alueen vanhoihin karttoihin, kartantekijän kädenjälkeen tai tulossa olevan kilpailun tyyppiratoihin ja reitinvalintoihin. Tietoinen suunnistusajattelu on myös ja vähintäänkin jo tehtyjen harjoitusten ja kilpailujen läpikäymistä yksin tai jonkun kanssa. Jos harjoituksen tai kilpailun jälkeen ei palaa enää pohtimaan suoritustaan rastiväli rastiväliltä, iso osa hyvää suunnistusajattelun kehitystä jää saavuttamatta.

”Helppohan se sun on kun sä oot niin taitava suunnistaja”

Vielä en ole nähnyt kartta kädessä syntynyttä vauvaa, vaikka monia tiedänkin, jotka ovat vaunu- ja autoleluikseen saaneet karttoja katseltavikseen jo ennen taaperoikää. Minun on vaikea uskoa väittämää, että joku olisi valmiiksi syntynyt taitosuunnistajaksi. Ennemmin uskon, että sellaiseksi kasvetaan. Iällä ja taustalla ei ole siihen niinkään merkitystä, vaan motivaatiolla, omalla halulla kehittyä ja suunnistusajatteluun käytetyllä aikapanoksella.

Monesti huippu-urheiluun liitetään 10 000 tunnin kuuluisa työaika. Eli se määrä vaaditaan perusduunia ennen kuin voi edes kuvitella saavuttavansa huippua tai tekevänsä huipulle vaadittavia laatutreenejä. Jos suunnistusajattelua lähtee kehittämään ajoissa ja systemaattisesti, oman tekniikan tunnistaminen, hallinta ja sisäinen kehitys ovat korkealla tasolla jo aiemmin. Mutta ei hätää, sinä joka havahdut siihen vasta myöhemmin! Ei ole myöhäistä! Suunnistusajattelun kehittäminen on siitä poikkeavaa, että varsinaista yläikärajaa ei ole – jos nyt järki mitenkään kulkee, anna palaa. Se on enemmän aivojumppaa kuin fyysistä ponnistelua. Ja keinot ovat monet – meillä ruutuaika ei kulu lapsilla eikä aikuisilla, jos ruudulla tehdään vaikkapa suunnistuksen kuivaharjoituksia, pelataan suunnistuspelejä, seurataan gps-palloja tai lasketaan korkeuskäyriä.

Tuoreimpana tulokkaana meidän perheessä on Ranskan Suunnistusliiton julkaisema CO Mag -lehti. Ensimmäinen numero kolahti postilaatikosta tällä viikolla ja lehden avulla paitsi tutustutaan uudenlaisiin karttoihin ja suunnistuskulttuuriin, tsempataan kielen kanssa ja myös luetaan ääneen pätkiä. Hinta koko vuoden kestotilaukselle on 29,17 postikuluineen päivineen, joten ei muuta kun tilausta matkaan tai nettiin lukemaan, jos yhtään ranska taipuu – ja vaikkei taipuisikaan.

Bon courage ja tsempit kaikille suunnistusajattelun kehittämiseen!

Sporttailua pienten lasten kanssa

Miten sä saat sun lapset irti ruudusta? Mitä liikuntaa ne harrastaa? Miten ne suostuu lähtemään sisältä?

Hyviä kysymyksiä, kiitos niistä. Ihan ensimmäiseksi, isompia lapsia en saakaan enää irti ruudusta. Olen luovuttanut. He huolehtivat koulutyönsä ja tekevät päivän treenin, kasiluokkalainen lisäksi 7 tuntia koululiikuntaa viikossa. Iltaisin saatan murahdella siinä kohti, kun toivoisin ruutuajan päättyvän, mutta en jaksa enää rageta. Luotan siihen, että järki kulkee mukana ja oppivat omia rajojaan myös unentarpeen kanssa.

Nuorempien kanssa pääsen vielä vaikuttamaan. 5-vuotiaalla ei ole vielä kännykkää, 7-vuotiaalla se on hätätapauksia varten. Yleensä siis akku loppuneena. Muutaman päivän välein hän muistaa kysyä, voisiko pelata Garminin Vivofit Junioriin kertyneiden aktiivisuusminuuttien tuomat pikapelit ja aina saa luvan. Telkkaria he katsovat mielellään, jos saavat luvan, mutta eivät päivittäin. Ylipäätään meillä aukeaa televisio ehkä kolmena, neljänä päivänä viikossa, joskus voi mennä koko viikkokin, että se on kiinni. Läppäriä tai tablettia pienet eivät meillä käytä, oma ruutuaikani sen sijaan voisi pientä justeerausta kaivata!

Meillä on pojilla enää vain suunnistus harrastuksena, mutta sen parissa vierähtääkin sitten aika iloisesti aikaa. Tytöillä on suunnistuksen rinnalla tempputuokio ja perhesalibandy, nyt tammikuulle otettiin myös yleisurheilu. Ajamme mielellään lapset kerran päivässä johonkin liikkumaan, varsinkin kun itse teemme siinä samalla sitten oman liikunnan. Ehkä tytöille inspiroivinta on se, kun me vanhemmat olemme suurimassa osassa treenejä heidän mukanaan, kuten suunnistuksessa usein on tapana. Perjantait meillä on vapaita ohjatuista tuokioista, mutta keksimme kyllä perheellä mukavaa sporttia sinnekin. Esimerkiksi tänään kasiluokkalaisella on voimatreeni, joka tällä kertaa sisältää myrskyn kaatamista puista pilkottujen pöllien heittelyn metsästä kohti puuvajaa. Pöllien paino, heittomatka ja treenin kesto on yritetty optimoida kaverille juuri tähän hetkeen kautta sopivaksi – ettei ihan mene vain hyötyliikunnan piikkiin!

Viime viikkoina olemme 5- ja 7-vuotiaiden neitien kanssa käyneet suunnistusseuran ketteryystreeneissä, vaelluksilla ja lamppulenkeillä. Vaelluksilla viisivuotias tallustelee polkuja pitkin noin 5 kilometriä 1,5 tunnissa. Eväshetki kuuluu aina mukaan. Metsän puolella menee tietysti hitaammin ja mitä enemmän ihmeteltävää on, sitä verkkaisempaa. Itsenäisyyspäivän vaelluksella Kirkkonummen Meikolla matkaa tuli nelisen kilometriä ja aikaa kului hieman yli kaksi tuntia. Löysimme muun muassa suppilovahveroita, vesiputouksen ja jänniä rotkoja, emmekä unohtaneet pomppia pitkin samettisia kallioita Ronja Ryövärintyttären tyyliin. Huomasin esimerkiksi, että yhden rotkon yli voi hypellä edestakaisin yli kymmenen minuuttia erilaisilla Ronja-laskeutumisilla ilman pienintäkään kyllästymistä.

Lamppulenkeillä pienet saavat jännitystä pimeästä metsästä. Polkuja ja hiekkateitä, valaistuksena vain tähdet sekä omat ja kavereiden otsalamput. Ja voi, miten huikea luonto meitä ympäröikään, kun välillä pysähdymme sammuttamaan kaikkien lamput! Eteneminen on hölkkää ja kävelyä vuorotellen, eikä tunti tai reilukaan ole ollut lapsille liikaa.

Ei meillä kuitenkaan aina innosta hihkuen ovesta ulos hypitä! Ulkoilun ja liikunnan suhteen olemme kuitenkin tiukkoja. Jos jäämme sään takia kotiin, siitä tulee helposti ihan turha tekosyy tulevaisuuttakin ajatellen. Vaatetus ratkaisee, ja ihan kakkiaisilmalla on mahtava treenissä ja kotimatkalla fiilistellä odottavaa saunaa. Pojat saattavat joskus äristä treeniin lähtiessä, mutta jos aikataulu on ollut ajoissa tiedossa ja ruoka siihen sopivasti pöydässä, ongelmia ei ole. Välillä tytöillä on joku leikki kesken, eikä lähteminen ole silloin ensimmäisenä mielessä. Kertaviikkoiset ketteryystreenit ovat viisivuotiaan suosikkeja. Hän on ulkoilutamineissaan eteisessä ennenkuin muut ovat ehtineet edes sisäistää lähtöohjeita. Enon vetämä harjoitus on kuulemma viikon kivoin, eikä sinne ole kertaakaan menty hampaat irvessä. Ja vaikka joku joskus johonkin puolimurjottaen lähtisi, en muista, että takaisin olisi kiukutellen tultu. Kyllä se huonokin mieli vaan aina treenissä kohenee!

Yksi tärkeä osa-alue meillä on se, että treeneissä on aina sopiva varustus. Toppavaatteet tai saappaat eivät meillä kuulu urheiluun, edes pienimmällä. Sen sijaan kylmillä ja kosteilla keleillä autolla odottaa aina vähintään kuivat sukat ja kengät, joten metsässäkin voi huoletta tarpoa joulukuisessa suossa suunnistuskengissä. Talviset metsävaatteet meillä ovat tuulitakit, ohuemmat pipot ja ohuemmat hanskat. Kuka nyt tuskan hiessä haluaisi liikkua? Vähemmästäkin rupeaa kiukuttelemaan. Minäkin. Tai erityisesti minä.

Ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille! Säällä kuin säällä, mielellä kuin mielellä. Lopulta kuitenkin on hymy korvissa.

Eilen lähdin iltalenkille klo 21.05. Voin luvata, että ei huvittanut. Mutta uskokaa pois, jo lenkillä oli huippufiilis!

Huippusuunnistajien kuulumisia

Mitä huippusuunnistajien talveen kuuluu? Kyselin tätä Marika Teiniltä ja Timo Sildiltä sekä nuorten maajoukkuesuunnistajilta Hanne Hilolta ja Juuso Viskarilta.

Missä päin asut?

Marika: Joensuussa.

Timo: Tampereella.

Hanne: Espoonlahdessa.

Juuso: Nummelassa.

Mitä suunnistuksellisia tavoitteita sinulla on ensi vuodelle?

Marika: Jos korona sallii MM-kisojen järjestämisen, MM-keskimatka ja pitkä matka ovat kirkkaimpina tavoitteina.

Timo: Mun henkilökohtainen tavoite ensi vuodeksi ovat MM-kisat, mutta seurajoukkueen jäsenenä tavoitteet ovat 10mila ja Jukola.

Hanne: Pärjätä mahdollisimman hyvin kevään nuorten EM-kisoissa ja SM-kisoissa top5 sijoitukset. Taitoon liittyvät tavoitteet: Kehittää suorituksen hallintaa niin, että pakka pysyy kasassa koko matkan ja ettei pienet virheet ja häiriötekijät maastossa vaikuttaisi kokonaissuoritukseen. Myös sprinttipuoli on kehityksen alla koska talvella on helppo kuivaharjoitella sprinttiä varten.

Juuso: Ensikauden päätavoite on nuorten MM-kisoissa.

Treenitunnelmissa Marika

Millaisia ovat lempparitreenisi?

Marika: Pitkät polkulenkit ja suunnistus hienoissa korpimaastoissa.

Timo: Tykkään yösuunnistuksista. Nyt on eri puolella Suomea ollutkin paljon leikkimielisiä yhteislähdöllisiä yösuunnistuksia ja se on mun lempparitreeni. Siinä on olemassa kaikki kolme oleellista suunnistustahkoa: a) tekniikka, b) keskittyminen tai paineensietokyky ja c) fysiikka, joka ei pysty muuttumaan liian rasittavaksi, koska tekniikka rajoittaa sitä, ja se on peruskaudella hyvä.

Hanne: Ei ole varsinaista suosikkia mutta tykkään kaikenlaisista pallopeleistä sekä vetotreeneistä (radavedot, suunnistusvedot porukassa maastossa/sprinttinä ja mäkivedot).

Juuso: Yösuunnistus on varmaan oma suosikkitreeni.

Pidäkö aamu- vai iltatreeneistä enemmän, vai onko ajankohdalla väliä?

Marika: Treeneissä kaikki kelpaa, mutta ihan aamuvarhain alkavista kisoista en välitä.

Timo: Jos treenaan yksin, tykkään enemmän aamutreeneistä. Ne ovat kuitenkin yleensä päivän päätreeni, niiden tekeminen antaa hyvän potkun koko päivälle ja onhan syksyn ja talven aikana mukavampi käyttää valoisaa aikaa. Porukassa treenatessa ei ole niin paljon väliä, onko treeni aamulla vai illalla.

Hanne: Aamutreenit, kun on treenannu valmiiksi ja kello on vasta 9-10. Tuntee, että on saanut paljon aikaiseksi ja kuitenkin koko päivä vielä edessä. Hyvästä aamutreenistä lähtee päivä aina hyvin käyntiin.

Juuso: Harjoituksen ajankohdalla ei ole väliä. Pääharjoituksen teen kuitenkin yleensä arkena illalla ja viikonloppuisin aamupäivällä.

Kisafiiliksissä Timo. Kuva: Sari Nurmela.

Juoksetko joka viikko vai teetkö säännöllisesti juoksua korvaavia harjoituksia (esim. hiihtoa, pyöräilyä, uintia, vesijuoksua)?

Marika: Pidän joka viikko 2 juoksutonta päivää, jolloin ohjelmassa on esimerkiksi hiihtoa, pyöräilyä, vesijuoksua tai vaikka crosstrainerin pyörittelyä.

Timo: Pääosin juoksen tai suunnistan. Talvisin olen yleensä myös hiihtänyt kohtalaisen paljon. Joka viikko olen pyrkinyt pitäämään yhden lepopäivän tai päivän, jolloin teen jotain korvaavaa (uinti, pyöräily, rullahiihto, hiihto).

Hanne: Juoksen joka viikko, mutta teen myös paljon ”korvaavaa” sillä suurin osa pk-treeneistä (ja talvella varsinkin verkat) on pyörällä, crosstrainerilla, vesijuosten sekä hiihtäen. Tehotreenit tulee aina juostua.

Juuso: Pääosin teen harjoitukset juosten, mutta viikkoon kyllä mahtuu myös yksittäisiä juoksua korvaavia harjoituksia. Muutama kuukausi sitten vasen jalkateräni operoitiin, joten nyt ovat kuntopyörä ja vesijuoksu tulleet erityisen tutuiksi.

Ja sitten lähinnä joulukuuta ajatellen:

Kuinka monta treenituntia harjoitusviikossasi suunnilleen on?

Marika: Vaihtelee tosi paljon viikkojen ja harjoituskausien välillä haarukassa 6-20, mutta perusviikoilla treeniä tulee 10-13 tuntia.

Timo: Riippuen siitä, miten paljon hiihdän tai juoksen, treenaan joulukuussa 17-23h viikossa.

Hanne: 9-10h kevyellä viikolla 7-8h.

Juuso: Se vaihtelee paljon.

Kuinka paljon sinulla on suunnistusta viikossa? Maastossa / työpöydän ääressä kuivaharjoitteluna?

Marika: Myös paljon vaihtelua, mutta keskimäärin 2-3 kertaa, joista yksi kova treeni. Kirjaimellista kuivaharjottelua en tee, mutta toki analysoin ja suunnittelen treenejä ja katselen netistä jotain karttoja tai gepsiseurantoja päivittäin.

Timo: Joulukuussa suunnistan varmaan vähiten koko vuoden mittakaavassa, mutta ehkä noin 3 kertaa viikossa tulee suunnistusta keskimäärin silloinkin. Kuivaharjoittelua en pysty laskemaan, koska sitä tulee luonollisesti treenien suunnitelemisestä, karttojen piirtämisestä ja jokapäiväsestä katsomisesta. En ole itse pitkään tehnyt perinteistä kuivaharjoittelua, jota nuorille tehdään, yritän mieluummin päästä metsään.

Hanne: Pyrin pitämään talven läpi 1 suunnistuksen viikossa sekä kuivaharjoittelua tulee tehtyä nyt 3-4 kertaa viikossa mutta siihen kuuluu myös psyykkiset harjoitteet ja ”treenit” ovat 10-25 min.

Juuso: Jos operoitu jalkaterä kestää taas maastossa, niin silloin viikossa on ehkä yksi suunnistusharjoitus. Yksittäisiä sprinttitreenejä saattaa olla mukana enemmänkin. Kuivaharjoittelua olisi tarkoitus tehdä aktiivisesti läpi talven.

Kisafiiliksissä Hanne

Miten saat motivaatiosi pysymään yllä ensinnäkin pimeinä joulukuun päivinä ja toisekseen myös vallitsevassa maailmanlaajuisessa koronatilanteessa, jossa tulevien kisojen kohtalo ainakin jossain määrin jälleen pieni kysymysmerkki?

Marika: Joulukuussa tykkään eliminoida pimeyttä viettämällä aikaa lumisemmissa maisemassa eli Lapissa, jollei Itä-Suomessa talvi ehdi vielä silloin saapua. Koronavirus ei sinänsä vaikuttanut treenimääriin, koska optimistisesti odotan, että kansainvälisiä kisojakin vielä järjestetään eikä treeni hukkaan mene, vaikka kisoja ei tavalliseen tapaan olisikaan. Treenien sisältöön poikkeusvuosi vaikutti ja tarkan ohjelman sijaan tuli tehtyä kaikenlaista vähemmän optimaalista harjoittelua, mitä nyt milloinkin huvitti. Nyt kuitenkin treenaan taas tavallisen ohjelman mukaan ja vältän pääni vaivaamista tulevaisuudella, kun en sille itse mitään muuta voi kuin toimia itse koronaturvallisesti. Yritän yleisesti olla murehtimatta asioista, joihin en voi vaikuttaa.

Timo: Suunnistusmotivaatio pysyi koronatilanteessakin, koska onneksi ei laitettu metsiä lukkoon. Mie katsoin sen asian niin, että nyt mulla oli aikaa käydä rennon mielin nautiskelemassa suunnistuksesta ja uusissa maastoista. Lisäksi oli mulla vihdoinkin aikaa piirtää itse karttoja, joka on ollut mun pieni harrastus (tai kuivaharjoittelu?). Koronatilanne sai mut myös ymmärtämään ettei mun sydä välttämättä syki enää niin paljon siihen kisaamiseen, pystyn suunnistuksesta nauttimaan yhtä paljon ilman sitäkin. Treeneissä käymistä olen jatkanut synkkinä aikoina, koska mulla on aina ollut aika korkea tunnollisuus treenien suhteen: sen, jonka olen valmentajani kanssa sopinut, myös täytän. Jos jollakulla on vaikea lähteä treeniin tai jatkaa säännöllistä treenissä käymistä, suosittelen sitoutumista johonkin treeniryhmään, aika vaikea on jättää lähtemättä kun tietää, että kaveri odottaa kylmässä ja koleassa säässä!

Hanne: Motivaation voi jakaa kahteen; sisäiseen ja ulkoiseen. Olen aina kokenut, että minulla on aika suuri sisäinen motivaatio siihen mitä ikinä teenkään, koska saan siitä mielihyvää ja tyydytystä. Toki myös ulkoiset motivaattorit, kuten voittaminen ja pärjääminen kisoissa motivoi treenaamaan. Tulevan kauden kisojen kohtalo selviää lopullisesti vasta juuri ennen kisoja, eikä siihen voi muuten vaikuttaa kun noudattamalla korona ohjeistusta ja välttämällä sairastumisen. Oletuksena että niin kauan kun kisat on kalenterissa ne pidetään ja niitä kohti mennään kunnes toisin sanotaan! Aina välillä tulee mietittyä miksi tätä tekee ja onko tässä mitään järkeä. Silloin on hyvä katsella ja miettiä omia tavoitteitaan, joita on kirjannu ylös, koska se antaa sen lisä puristuksen esim. treenin vikaan vetoon ja motivoi harjoittelemaan, koska harjoittelulla on jokin selkeä tavoite. Kun on miettinyt mikä sytyttää aina lähteä treenaamaan ja mikä on tärkeää itselleen (hauskan pitäminen ja nauttiminen urheilusta), pystyy helposti mietiskellä silloin kun tuntuu huonolta ja mikään ei mene putkeen, että täyttyykö omat arvo ja jos ei niin miksi.

Juuso: Tällä hetkellä kehittyminen motivoi eniten. Kovasti toivon, että leikkaus tuo ratkaisun pitkään kestäneeseen vammaan, ja pääsisi vihdoinkin normaalisti taas harjoittelemaan. Toista vuotta ei enää jaksaisi saman vamman kanssa vääntää.

Treenitunnelmissa Juuso

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää muille suunnistajille pimeään joulukuuhun?

Marika: Vaikka on synkkää, se on kuitenkin vain yksi kuukausi ja sitten valon määrä alkaa taas lisääntyä kohti kevättä. Ulkona tulee (melkein) aina hyvä mieli, vaikka sinne onkin välillä vaikea lähteä!

Timo: Toivon iloista joulunodotusta! Joulukuu on myös oiva aika käydä kaksi kertaa päivässä yösuunnistamassa 🙂

Hanne: Välillä on okei ottaa taukoa jos tuntuu huonolta eikä jaksa, se on jopa ihan tervettä välillä keskittyä johonkin muuhunkin kuin treenaamiseen. Ja silloin kun tuntuu hyvältä ja on motivaatiota niin antaa palaa, kuhan pysyy terveenä eikä loukkaannu.

Juuso: Treeni-iloa joulukuulle!

Superpaljon kiitoksia teille upeille suunnistajille näistä avartavista haastatteluvastauksista. Paljon tsemppiä treeneihin ja täällä on varmasti meillä kaikilla teille peukut pystyssä ensi kautta varten!

Apua, mille rastiviikolle?

Nyt niitä taas on tarjolla – rastiviikkoja! Pieniä, isoja, kotimaassa, ulkomailla. Avoimissa ja peitteisemmissä maastoissa. Lähellä ja kaukana. Miten ihmeessä niistä voi valita, kun haluaisi osallistua kaikkiin?

Pidetään nyt ensinnäkin peukut pystyssä, että rastiviikkoja ylipäätään saadaan järjestää. Jännitysmomentti on myös siinä, pääseekö esimerkiksi ulkomaille ollenkaan matkustamaan. Siinä mielessä kotimaan viikot ovat varmempi veto, mutta toki kokoontumisrajoitukset saattavat sitäkin varmuutta horjuttaa.

Kotimaan laadukasta tarjontaa

Suomessa on vuonna 2021 tarjolla erittäin hyvin järjestettyjä, upeita viikkoja jopa kolme kappaletta. Näiden lisäksi Jukola kisataan kesäkuun puolivälissä Rovaniemellä, joten pohjoisemman Suomen kauneutta on suunnistuskansalle luvassa oikein roppakaupalla.

4.-9.7. Kainuun Rastiviikko, Suomussalmi

11.-16.7. Fin 5, Posio & Kuusamo

31.7.-5.8. Lapland O week, Ylläs

Pohjoismaista taattua tasoa

Ruotsi ja Norja ovat perinteisesti osanneet järjestää erinomaisia rastiviikkoja, eikä tulevakaan vuosi varmasti ole poikkeus. Itse olen kerran ollut Midnattsolgaloppenissa Tromssassa ja oli kyllä upea viikko! O-ringen maailman suurimpana rastiviikkona 30-tuhatpäisen osallistujajoukon parissa on elämys, jonka toivon jokaisen suunnistajan joskus pääsevän kokemaan. Sen järjestelyt ja erityisesti lapsille tarjoama monipuolisuus ja mahdollisuudet ovat niin huikeita, että tällä hetkellä se on meillä lähes vuosittain ohjelmassa.

25.-27.6. O-festivalen, Kongsberg, Norja

29.6.-7.7. Midnattsolgaloppen & Lofoottien 3-päiväiset, Ruotsi ja Norja

26.-31.7.-O-ringen, Uppsala, Ruotsi

O-ringen Sälenissä 2016

Haastajia etelämpää Euroopasta

Kesäiset Alpit, houkutteleva Välimeri, Brittein saarten nummimaisemat. Mielessä siintävät uudenlaiset maastotyypit, turismin yhdistäminen rastiviikkoon ja upeat maisemat. Keski- ja Etelä-Euroopan lukuisat rastiviikot ovat vuosi vuodelta kasvattaneet suosiotaan. Järjestelyt ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia, maastot ja radat hienoja, eikä välipäivien aktiviteeteistakaan ole pulaa. Seuraavassa listausta viikoista, joista itselläni on hienoja kokemuksia aiemmilta vuosilta. Kesältä 2019 löytyy pari blogipostaustakin Ranskasta ja Sloveniasta.

28.6.-2.7. Italian 5-päiväiset, Italia, Trentino

6.-10.7. Primiero week, Italia, Primiero

16.-23.7. O’France, Ranska, Jura-vuoristo

17.-24.7. Swiss O-week (SOW), Sveitsi, Arosa

27.-31.7. Oo cup, Slovenia, Novo Mesto

1.-7.8. Scottish 6-days, Skotlanti, Lochaber

2.-7.8. Croatia Open, Kroatia, Delnice

Kenties eksoottisempaa tai arvokisaturismia?

Ehkä ajatus vie rapakon taakse Pohjois-Amerikkaan, kenties haaveissa on Australia tai Uusi-Seelanti? Pidemmällekin voi ja kannattaa lähteä elämyksiä hakemaan. Itselläni kaukaisin rastiviikko on Kanadasta Halifaxista, jossa kisajärjestelyt eivät kaikilta osin silloin 20 vuotta sitten vielä aivan yltäneet siihen, mihin kotimaassa oli tottunut, mutta tahtoa järjestäjiltä kyllä löytyi. Maasto oli vanhaa aarniometsää, jossa osa puista kaatui niihin hiukan nojaamalla. Jännitysmomenttejakin siis saatiin osaksi elämysmatkaa.

Montenegro on yksi uudemmista suunnistusmaista, jossa on tahtotila rakentaa kansainvälisiä, laadukkaita tapahtumia. Heidän rastiviikkonsa ovat luvassa loppukesästä. Myös muita Euroopan pieniä helmiä on tuloillaan ihan lähivuosina. Jos maastopuoli ei ole ominta osaamisaluetta, niin kaupunkimaisia kisaturneita pyöritetään Keski-Euroopassa useampiakin erilaisia, joissa kaikki osakilpailut ovat sprinttityyppisiä. Näitäkin kannattaa tarkastella.

Arvokilpailujen yhteydessä järjestetään usein yleisöviikkoja, joten kannattaa tarkkailla sekä aikuisten että nuorten MM- ja EM-kisojen ilmoittelua – näiden erityishuomiona kannattaa muistaa se, että kartat ovat yleensä aivan priimaa. Maastot menevät arvokisakulma edellä, joten joskus ne voivat olla tavalliselle tallaajalle melko rankkoja.

Tanskan veteraani-MM-kisat ja yleisöviikko vuonna 2018

Useiden vuosien projekti?

Kukaan ei valitettavasti pysty osallistumaan kaikille näille viikoille yhdessä kesässä. Ei, vaikka olisi lomaa ja rahaa vaikka muille jakaa, ellei sitten pysty kloonamaan itseään olemaan useammassa paikassa yhtä aikaa. Niitä kun on niin monta päällekkäin.

Kannattaa miettiä itselle sopiva määrä viikkoja yhdelle kesälle (ja hei, on niitä myös talvisin, keväisin ja syksyisinkin) ja rakentaa sitten sen päälle kokonaisuus. Mikäli juoksee pidempiä ratoja, on ehkä hyvä suunnitella viikkojen välille taukoviikko tai ainakin taukopäiviä. Meillä se on ainakin toiminut hyvin. Muutaman kerran olemme kokeilleet peräkkäisiäkin viikkoja, mutta toisen viikon loppupuolella viimeistään alkaa into (ja kunto) olla hiukan lopahtanut. Kun välissä saa ladata akkuja (ja siis niitä suunnistusaivoja), on virtaa taas kuin pienessä kylässä. Toki se, että maisemat ja paikkakunta vaihtuvat, tuo tosi paljon energiaa, mutta kuntotekijöille ei ainakaan siinä vaiheessa lomaa ole enää paljon tehtävissä.

Me pyöritämme suunnittelumyllyämme niin, että lähdemme kahden rastiviikon ajatuksesta per kesä ja tutkailemme seuraavan kesän projektia jo edellisvuonna. Olemme yhdistäneet Tanskaa ja Ruotsia, Suomea ja Ruotsia, Ruotsia ja Ranskaa, Ranskaa ja Sloveniaa, Ranskaa ja Sveitsiä, Italiaa ja Itävaltaa ja vaikka mitä muuta. Välillä on saatettu käydä kotona välissä, toisinaan matka on jatkunut lomailun merkeissä viikolta toiselle. Esimerkiksi Keski-Euroopassa yhden viikon reissu on tuntunut kovin lyhyeltä, joten viimeksi yhdistimme Itävallan rastiviikkoon toiseksi viikoksi vaellus- ja lomailuviikon ja sen jälkeen kävimme kotona ennen siirtymistä Ruotsiin O-ringenille.

Itävallan tunnelmia kisakeskuksesta vuonna 2017

Millainen #perheonmatkalla jatko meillä on luvassa?

Moni on kysynyt, mihin suuntaamme kesällä 2021. Voi, sen kun tietäisi. Tai saisi varmuutta! Suunnitelmissa on toteuttaa ensi kesänä vuodelta 2020 peruuntunut kokonaisuus eli Suomen viikoista Fin 5 Kuusamossa sekä Ruotsin taattu huippuviikko O-ringen vanhassa opiskelukaupungissani Uppsalassa. Haasteita tuo lapsukaisen nro 2 konfirmaatio suunnistusriparin jälkeen Kuortaneella lauantaina, kun O-ringen alkaa sitten lahden toisella puolella sunnuntaina. Ei tietenkään mitään ylitsepääsemätöntä, mutta pientä logistista haastetta 😀

Entä kesälle 2022? Åren O-ringeniltä on jo varattu mökki! Mitä muuta sen oheen, se selvinnee ensi kesän aikana, kun olemme koronatilanteestakin jälleen viisaampia. Kesän 2019 neljän viikon ja 4000 kilometrin autoreissu Keski-Euroopassa oli upea ja niihin maisemiin Alppien tai Slovenian suuntaan olisi ihan helmeä palata jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Rakastan puhua ranskaa, joten Ranska on aina listalla korkealla. Toisaalta myös Skotlanti, Irlanti ja Lofootit houkuttelisivat. Talvella 2022 voisi kesää odotellessa piipahtaa parin taukovuoden jälkeen helmikuisilla rastiviikoilla Portugalissa tai Espanjassa… Suunnittelu, haaveilu ja rastiviikkojen esitteiden katselu on I H A N A A ! Osa hupia, kokeile vaikka!

Koska ylläoleva listaus ei suinkaan ole kaikenkattava, laita ihmeessä kommenttikenttään omia vinkkejäsi ja linkkejä hyviin tapahtumiin. Meitä on varmasti useita, jotka mielellään kurkkaavat uusia vaihtoehtoja!

O-ringen Örnsköldsvik 2018

Laatuaikaa puolison kanssa

Onko sinulla ja puolisollasi ”laatuaikaa” keskenänne? Me yritämme pitää siitä säännöllisestä kahdenkeskisestä ajasta kiinni, vaikka välillä se on vähän järjestelyjen takana. Mieluiten me yhdistämme siihen jotakin liikkumista, erityisesti luonnossa. Ravintolahetkiä tai kylpyläpiipahduksia tulee, jos on tullakseen, mutta noita luontoelämyksiä suunnittelemme eniten. Se yhteinen tekeminen on olennaista, samoin pitkät, inspiroivat keskustelut. No okei, kyllä me pussaillaankin. Myös siellä liikunnan lomassa 😉

Lokakuussa saimme mahdollisuuden piipahtaa Ilomantsissa pienellä vaellusretkellä. Ihana Endorfiininmetsästäjä-Terhi suunnitteli meille kotikulmilleen huikean melonta- ja vaelluskombon. Vietimme kolme yötä autiotuvissa, meloimme Koitajokea 24 kilometriä ja vaelsimme 30 kilometriä. Emme nähneet juuri muita ihmisiä, vaan saimme nauttia toisistamme, luonnosta ja syksyn kauneudesta samalla itseämme hiukan haastaen. Laatuaikaamme kuuluivat myös sadat ajokilometrit, joiden aikana keskustelut polveilivat mm. lapsista valmennukseen, koronaan, rakennusprojektiin, ensi vuoden lomasuunnitelmiin ja arkisiin askareihin.

Lainasimme Terhiltä (ja Helenalta, kiitos vielä!) melontavarusteet ja retkikeittimen (joka on kyllä omallakin hankintalistalla jo). Muuten pärjäsimme aika lailla omillamme. Vaelsimme polkujuoksukengissämme & urheiluvaatteissamme, joten ihan ammattilaisvaeltajia emme vielä ole. Hyvin sujui matkan taittaminen noissakin, eikä hiertymiä tai muita vaivoja tullut. Polkujuoksukengissä on se huono puoli vaelluksilla, että ne kastuvat helposti ja sitten on varpaat märkinä niin kauan, kunnes kengät on saanut (kenties autiotuvassa) taas kuivaksi. Meitä onneksi suosi myös keli, joten emme kärsineet märistä sukista sen enempää. Itse pidän omista Salomoneistani niin paljon, että kovin herkästi en ole niiden tilalle muita sujauttamassa!

Heti marraskuussa saimme uuden laatuaikamahdollisuuden, kun seuramme Lynx muutaman innokkaan järjestäjän voimin toteutti upean rogaining-pistesuunnistuksen Nuuksiossa viime sunnuntaina. Vanhempani lupasivat ottaa tytöt joukkueeseensa, pojat menivät kavereidensa kanssa omissa tiimeissään ja meille tuli siispä mahdollisuus ilmoittaa mukaan team #qualitytime. Ja sitä se oli, koko kolmen tunnin ajalta! Reittisuunnittelumme ei ollut aivan optimi, mutta saimme kuitenkin kerättyä annetussa ajassa 107 pistettä (voittajat 129) ja kilometrejäkin kertyi 17,5.

A2-kokoa ollut kisakartta tarjosi vinon pinon rasteja, joista sai kustakin 3-9 pistettä. Isoimmat pistepotit tulivat Quest-rasteilta, joissa oli lisäksi jokin yllätystehtävä. Jännitysmomenteista syttyvinä ulkoilijoina suunnittelimme reittimme mahdollisimman monen questin kautta. Siellä olikin hauskoja puuhia ja tulipa napsittua myös maisema-selfieitä osana tehtäviä. Meillä oli lisäksi diili, että rasteilla sai aina suukon ja sopivin väliajoin suukon lisäksi palan suklaata & hörpyn vettä. Aika sopiva diili, jolla jaksoi kummasti!

Meille laatuaika on siis aikaa yhdessä, yleensä luonnossa. Sitä tulee kuitenkin myös esimerkiksi itsensä kehittämisen ja itsensä johtamisen koulutuksista sekä valmennustyöhön liittyvistä seminaareista, joissa käymme säännöllisesti. Laatuaikaa on myös kahdenkeskinen tuokio saunassa, jossa ei välttämättä puhuta mitään. Ollaan vain hiljaa ja välillä hymyillään.

Nyt korona-aikaan meillä on ollut laatuaikaa myös keskellä päivää, kun etätöidemme lomassa syömme yhdessä lounasta lasten ollessa koulussa ja päiväkodissa. Nelilapsisen perheen koti on harvoin yhtä hiljainen. Syksyn tultua olen alkanut sytyttää lounaalle myös kynttilöitä. Söpö tunnelmahetki keskelle päivää, tuntuu arjen luksukselta. Koen myös laatuajaksi meidän yömme, sillä olemme aina saaneet nukkua kahdestaan. Tytöt ovat unessa ennen yhdeksää, eivät heräile, huutele, itke tai tule viereen, joten kaikki olemme aamulla virkeitä ja levänneitä. Teinitkin toivottavasti nukkuvat, ainakin suunnilleen jaksavat aamuisin kouluun ja treeneihin herätä 🙂

Laatuaika meillä siis vaihtelee. Se voi olla pidempi tuokio yhdessä tai ohikiitävä hetki hymyn kera. Se voi tulla arjen pienistä teoista tai rutiineista tai enemmän suunnitellusta ja järjestetystä kokonaisuudesta. Tärkeintä itselleni ainakin on, että sitä laatuaikaa muistaa ottaa, ja että sille muistaa antaa arvoa. Laatuaikaa on myös ihan vain itselle annettu aika – siitä toisella kerralla enemmän!

Tunnelmia voitokkaasta Nuorten Jukolasta

Sieltä se tuli, 18 vuoden tauon jälkeen – Nuorten Jukolan voitto Lynxille! Toissavuonna kolmas, viime vuonna toinen. Silloinkin meillä oli hyvä ykkösjoukkue, mutta muilla oli vielä piirun verran paremmat jengit. Nyt meillä oli voittoon valmis joukkue, kun nuoremme olivat saaneet lisää ikävuosia ja kokemusta. Kolme ykkösjoukkueen juoksijoista voisi juosta aivan saman osuuden myös ensi vuonna, joten taso jatkuu myös tulevina vuosina. Kakkosjoukkueeseen jäi niin kovia juoksijoita, että sekin ponnisti peräti seitsemänneksi. Mikä myös oli upeaa, oli viiden joukkueen kokoonsaaminen. Edellisestä viiden joukkueen kokonaisuudesta on vierähtänyt jo yli 20 vuotta!

Kuva: Suvi Heikkilä

Oma NuJu-voittoni Lynxissä on vuodelta 1993 ja edelleen muistan joukkuekavereiden tsemppaushetkiä, samassa joukkueessa juosseen Ville-serkkuni tiukat ohjeet pummaamien välttämieen, useat rastivälit, nelosrastin pummini maastossa (jolloin muistin metsässäkin ne serkun sanat), loppusuoran tunnelman oman juoksuni jälkeen, loppusuoran tunnelman sitä porukalla ankkurin perässä juostessamme, urheiluruudun haastattelun ja vaikka mitä muuta. Oli se vaan ikimuistoista, voisin peräti väittää.

Tänä vuonna kisaa edeltäneet viikot olivat erilaista valmistautumista, sekä fyysisiä treenejä että henkistä valmistautumista. Suunnittelimme vanhalle kartalle erilaisia ratavaihtoehtoja, joista osa lopulta osui melko lähelle. Sparrasimme nuoria erilaisilla skenaarioilla heidän lähtötilanteestaan. Mitä jos starttaat kärjessä? Entä jos joukkue on vartin perässä? Tärkeintä kuitenkin loppupeleissä oli nuorten oman itseluottamuksen löytyminen. Kun fysiikalle on tehty kaikki voitava ennen kisaa, siihen on kisapäivänä tai juuri kisan alla vaikea enää ihmeitä loihtia. Paukut kannattaa laittaa henkiseen valmentautumiseen ja hyvän vireen hakemiseen ja näin meidän upeat junnumme juuri tekivätkin.

Itse kisaviikolle kasaantui koronan myötä monenlaisia päällekkäisyyksiä. Jo kesäkuussa oli päätetty, että NuJu-viikolla on tiistaina kesän juoksuprojektin 2000m päätöstesti ja sen jälkeen NuJu-palaveri. Yhtäkkiä viikolle tupsahtivat myös Alueen Oravapolkukilpailu (alle 16v) ja Prisma-rastit, joten nuorilla oli valinnanvaikeuksia. Kovia viimeistelytreenejä kuitenkin tuli alle, osalla parikin. Se varmasti siivitti monelle varsin hyvän kulkupäivän lauantaille.

Kun nuoret juoksivat lauantain kilpailussa, me valmentajat ja huoltajat, niin no, me valmensimme ja huolsimme. Oli teltan pystytystä, numeroiden kiinnitystä, hakaneulojen etsimistä, juomapullojen täyttämistä, lettien tekemistä, alkuverkkojen tsekkaamista, nilkkojen teippaamista, gps-liivien pukemista, emit-tarkistuslipukkeiden kiinnittämistä, väliaikojen kertomista, lähtökarsinassa neuvomista, yleisörastilla ja loppusuoralla kannustamista, onnittelemista, lohduttamista, kokemusten kuuntelemista, välipalan tuputtamista, laastarin kiinnittämistä, kengännauhojen avaamista, valokuvaamista, kadonneiden tavaroiden etsimistä, joukkuekarttojen jakamista ja lopulta myös porukan kotiin kuljettamista. Jokusen tehtävän saatoin unohtaakin. Peruslauantai. Tai no, ei ihan. Tän vuoden toistaiseksi paras lauantai!

Voitto ei ollut vain ykkösjoukkueen nuorten, se oli koko upean junioriporukkamme. Mikäli kilpailua ykkösen paikoista ei olisi ollut, tasomme olisi ollut alhaisempi. Kuten ykkösen juoksijat itsekin sanoivat: voitto oli koko seuran. Sellaisena me Lynxissä sitä pidämme ja vaalimme. Kiitos teille, upeat nuoret; ykkösessä, kakkosessa, kolmosessa, nelosessa, vitosessa ja myös kotikisastudioissa. Te kaikki yhdessä teitte tuosta unelmasta totta.

Kuva: Suvi Heikkilä

Korona-kevään suunnistustoimintaa Lynxissä

Eipä osannut moni talvella kuvitella, millainen kevät, kesä ja koko loppuvuosi tästä vuodesta 2020 tulisi, jokaisella elämän osa-alueella. Suunnistus on ollut ehkä yksi niistä lajeista, jotka ovat nousseet esiin edukseen. Seuroissa on ideoitu monenlaisia vaihtoehtoisia toteutusmalleja, joista moni jäänee ihan pysyväksikin ratkaisuksi vanhojen tapojen rinnalle.

Omassa seurassani Lynxissä ideoimme heti maaliskuussa keinoja, joilla saisimme säilytettyä urheilijoiden (ja perusharrastajienkin) motivaation sekä ylläpidettyä & kehitettyä talvella hankittua hyvää kuntoa. Valmentajatiimillä kehitimme ensin Karanteeni-cupin. Se palveli hienosti aikuisia ja isompia nuoria. Joka viikko julkaistiin uusi kisarata, jonka kaikki kävivät juoksemassa, ottivat reitin gps:llä talteen ja jakoivat sovitulla tavalla valmennusportaalle. Ratoja oli kaksi kisarataa: lyhyempi ja pidempi ja ennalta oli määrätty, että miehillä on pidempi, muut voivat valita. Lisäksi aina oli myös kolmas, edellisiä lyhyempi ja helpompi rata, joka oli sitten ohjelmassa monella 12-14-vuotiaalla, mutta tästä ei tarvinnut palauttaa gps-jälkeä.

Sunnuntai-ilta oli sitten ruutuviihdettä: kävimme läpi lyhyen ja pitkän kisaradan rastiväli rastiväliltä niin, että osallistujien gps:t näkyivät. Tuokio kesti aina pari tuntia, eli yhtä rataa spekuloitiin tunnin verran. Lopuksi saimme lopputulokset näkyviimme eli tilaisuus oli lähes live-seurantaa. Hyvitykset olivat tärkeitä, ja esimerkiksi pidemmän radan juosseet naiset ja nuoret saivat hyvitysminuutteja per kilometri, joten jännittää sai aina maaliin asti. Yhteensä Karanteeni-cupiin tuli osakilpailuja kuusi.

Kevään aikana virittelimme myös vuoden ensimmäistä juoksuprojektia, ja syntyi #lynxppmax-polkujuoksusarja. Reittejä oli kuusi eri puolilla Kirkkonummea ja lähiseutuja (vähän senkin mukaan, missä päin lynxiläisiä asui). Jokaiseen paikkaan suunniteltiin noin kilometrin reitti, ja ennalta oli määrätty, montako kertaa (palautus välissä) minkäkin ikäisten piti kierros juosta, jotta tulos oli osallistumiskelpoinen. Nuorimmilla, 8-10-vuotiailla, riitti 1 kellotuskierros kun taas aikuisten ja yli 18-vuotiaiden piti juosta vähintään kolme kierrosta, joiden keskiarvotulos aina kirjattiin. Tähän mieheni koodasi ohjelman, joten osallistujilla riitti tulosten naputtelu järjestelmään.

Ppmax-juoksuja teki lopulta yhteensä 44 seuralaista yhteensä yli 300 kellotuskierroksen verran tuon kuuden viikon aikana. Melkoinen spurttailu siis kävi Kirkkonummella huhti-toukokuussa! Voittopaikoista oli tiukkaa skabaa nuorimpien osallistujien kesken, mikä oli aivan mahtava juttu.

Karanteeni-cupin ja ppmaxien kuusiviikkoisten vielä ollessa kesken heräsi muutamalla naisella idea lähteä neulomaan näihin Lynx-sukkia palkinnoiksi. Ja näin sitten lopulta kävikin, whatsapp-ryhmä lauloi kuumana, kun lopulta yhteensä 18 paria sukkia (ja tuplapalkinnon saajille myös lapasia) syntyi taitavissa käsissä.

Innokkuutta löytyi seurasta moneen suuntaan, sillä heti poikkeusolojen alettua yksi innokas seura-aktiivi lähti pyörittämään viikottaisia jumppa- ja kehonhuoltotuokioita videon välityksellä. Suosio oli hyvä ja tapahtumat pyörivät edelleen!

Me nuorten valmentajat pidimme viikkotapaamiset virtuaalisesti ryhmien kanssa. Joka keskiviikkoilta oli kolmen eri ryhmän tapaamiset, joissa nuorimpien kanssa harjoiteltiin karttamerkkejä & käytiin läpi omatoimisuunnistusten ratoja + toteutuksia, joita lapset olivat vanhempineen käyneet viikolla tekemässä ja isompien kanssa pidetiin Kahoot-kisacupia vaihtelevilla teemoilla. Näin valmentajan roolissa oli hauskaa ideoida nuorille uusia teemoja Kahooteihin, esimerkiksi ”ruotsalaiset suunnistusseurat ja niiden paikkakunnat” oli hilpeä aihe.

Kartat ja materiaalit haettavissa sovitusti ilman kosketusta 🙂

Viikkotreffeistä huolimatta tuntui, että lapsillekin piti saada kisafiilistä, joten järjestimme lapsille oman Korona-viestin (alle 14-vuotiaat) ja kesäkuun alussa vielä oman nelipäiväisen leiriviikon yhdessä Espoon Akilleksen kanssa.

Tässä vaiheessa onneksi alkoi näyttää jo siltä, että kesällä päästään kuin päästäänkin myös ”oikeisiin” kisoihin ja ennen kaikkea näkemään kavereita ihan livenä. Tätä kirjoittaessa 14-vuotiaani on päässyt suunnistusleirille Kisakallioon, 17-vuotias lähtee omallensa ensi viikolla ja ensi viikolla pidetään myös ensimmäiset henkilökohtaiset kisat tälle vuodelle. On niitä odotettukin! Viime viikonloppuna oli jo viestitunnelmaa ensin Impivaaran viestin ja sitten Jukolan 1995 uudelleenjuoksun tunnelmissa. Meiltä Lynxistä oli joukkueet molemmissa ja samanaikaisesti Nuuksiossa kisatussa omatoimisessa Nuuksio 7:ssa ja Nuuksio 4:ssä myöskin. Nuuksiossa meillä oli erilaisia kuntojoukkueita ja näiden ryhmähenki oli ihan mieletöntä. Kisaraporttiseuranta Nuuksiosta ennen ja jälkeen -kuvineen varttuneempien naisten whatsapp-ryhmässä oli mahtavaa antia viikonloppuna.

Itse innostuin kirmailemaan sekä Karanteeni-cupissa että ppmaxeissa ihan itseäni hikeen, mutta niiden loputtua oma treenimotivaatio on ollut vähän hakusessa. Koko settien ideointi lähti alunperin ajatuksesta tukea nuoria ja vähän vanhempia tosissaan treenaavia kehityksessään & motivaatiossa, mutta kummasti niistä löytyi se kipinä myös tällaiselle sunnuntaisuunnistajalle. En edes muista, milloin olen viimeksi juossut niin, että makaan maalissa pururadan pinnassa hengästyneenä ja kaikkeni antaneena. Ppmaxeissa tein niin, ja voi sitä fiilistä kropassa sen jälkeen! Ehkä on pistettävä uusi proggis pystyyn, jos kerran muuten ei tossu lenkkipolulle vie?

Vieraskynä: Kolme viikkoa Portugalissa

Aino Mänkärlä

Päädyimme valitsemaan tämän talven leiripaikaksemme Portugalin. Usein olemme tehneet talvella kaksi erillistä kahden viikon leiriä etelään, mutta nyt halusimme välttää matkustuskertoja ja lähteä vain yhdelle leirille. Matkustaminen ei nimittäin ole mitään nautinnollisinta puuhaa taaperon kanssa 😉  

                   “Kotikylämme” Alcacer do Sal 

Leirin kokoonpanoomme kuului tällä kertaa minun lisäkseni mieheni Janne, kohta 2-vuotias poikamme ja veljeni Aapo. Myöhemmin letkaan liittyi viikoksi toinen veljeni Ape. Meidän lisäksemme Portugalissa oli samaan aikaan myös paljon muita lynxiläisiä, mm. vanhempani, tätini ja siskoni perheineen. Annan perheen tarinaa löytyykin aiemmasta postauksesta 😊.  

Leiri ei alkanut tällä kertaa ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Leirille lähtiessä itselläni oli hieman ongelmia kipeytyneen kantapään kanssa. Tuo samainen kantapää on leikattu 8 vuotta sitten ja on silloin tällöin särkenyt hetkellisesti, mutta nyt kipu ei tuntunut katoavan normaaliin tapaan. Tuo hieman tietenkin laski fiilistä ja tiesin, että on epätodennäköistä, että pystyisin juoksemaan kahta treeniä päivässä aamulenkeillä höystettynä, kuten leireillä on usein tapana. Ihan sitä jalka ei kestänytkään, mutta onnekseni se kesti kuitenkin päätreenit, joita tällä leirillä olivat kovavauhtiset suunnistukset ja kilpailut. Jalan kunnossa pysymistä edesauttoi se, että jalkaterapeuttimieheni jaksoi kehitellä erilaisia huoltotoimia, teippauksia ja teorioita siitä, mistä tuo kipu ja kiristys oikeastaan aiheutuu 😊 

Kantapääkipu ei ollut leirin ainoa ongelma. Olimme olleet vajaan viikon leirillä, kun treenipaikalta palatessa pikkumies alkoi oksentaa. Noh, mietimme, että mutkaiset tiet jne oli tähän syynä, mutta pienen potilaan vointi ei vaikuttanut helpottavan tyhjennyksestä huolimatta. Valitettavasti seuraavana päivänä Janne sai taudin itselleen, sitä seuraavana minä ja lopulta Aapo. Ape ei onneksi ollut vielä lähipäivinä tulossa pelipaikoille ja säästyi taudilta. Vaikka tauti oli aggressiivinen ja nopea, vei se voimat useammaksi päiväksi ja tämä tarkoitti tietenkin sitä, että hyviä treenisuunnitelmia oli taas muutettava 🙁 

           Treenipaikoilta löytyi aina välillä kivaa puuhaa 

Osallistuimme leirin aikana Portugal O Meetingiin (POM), johon kuului neljä kilpailua neljänä päivänä. Säät suosi ja tarjolla oli tällä kertaa hellekisoja. Oma vointini oli jo sen verran normalisoitunut, että pystyin osallistumaan kaikkiin kisoihin ja jopa juoksemaan ne ihan hyvällä vauhdilla, joskaan ihan täysillä en uskaltanut aluksi runnoa. Parissa ensimmäisessä kilpailussa oli vielä vatsan kanssa ongelmia, mutta sitten olo alkoi ollakin jo aika hyvä ja jotenkin ihmeen kaupalla palautuminenkin toimi.  Leirimme viimeisenä viikonloppuna osallistuimme vielä Arraioloksessa järjestettyihin kisoihin (The International Meeting of Arraiolos). Nämä kisat menivät hieman sateisemmissa olosuhteissa, mutta sujuivat omalta osaltani muuten ihan mukavasti.  

Omat haasteensa kisoihin toi lapsenhoito. Meidän oli tarkoitus käyttää tähän kisapaikan muksulaa, mutta POM:n ensimmäisenä kisapäivänä tuo ei mennyt ihan tuubiin. Poika oli itkenyt koko ajan ja muksulatäditkin näyttivät melko kärsiviltä, kun hain hänet pois 😮 Seuraaville päiville äitini venkslasi lähtöaikojaan siten, että hoito onnistui omasta takaa. Arraioloksen kilpailuissa tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ollut, koska vanhempani olivat jo lähteneet takaisin Suomeen. Tämäkin muksulakokemus alkoi samalla tavalla ja lähtöön juostessani oli kamalaa kuulla itkua ja äiti-huutoja takaatani. Onneksi muksulatäti oli aivan mahtava ja sanoi, ettei ole mitään hätää, itku ei haittaa ja he pärjäävät varmasti. Sain jotenkin ahdistuneisuudesta huolimatta keskittymiseni kilpailuun ja onnistuin tekemään hyvän suorituksen. Ehkä siinä oli joku alitajuntainen kiire päästä äkkiä maaliin ja pystyin siksi skarppaamaan niin hyvin 😀 Seuraavanakin päivänä mussukka oli ollut muksulassa sylivauva, mutta tällä kertaa ilman itkua. Ei se tietenkään ihme ole, että vähän hirvittää jäädä hoitoon tuntemattomille tädeille, jotka eivät edes puhu suomea! 

Pääsin pokkaamaan 

Kaiken kaikkiaan leiristä jäi vähän outo fiilis. En muista, milloin olisin ollut leirillä, jossa olisin harjoitellut näin vähän. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että sain hyviä ja laadukkaita harjoituksia tehtyä, vaikka määrää ei niin paljoa tullutkaan. Osasin myös pitää järjen mukana, enkä yrittänyt tehdä väkisin mitään.  

Kotiin oli ihanaa palata! Oma suihku tuntui suorastaan aggressiiviselta sen jälkeen, kun kolme viikkoa oli tuskaillut huonopaineisen suihkun kanssa ja yrittänyt hinkata vähällä vedellä shampoota pois hiuksista. Oma sänky tuntui myös mukavalta, kun ei tarvinnut huolehtia siitä, että patja lähtisi alta. Ja mikä kaikkein parasta, pikkumies oli onnessaan päästessään takaisin omaan kotiin omien lelujensa luokse <3 Huomattavaa oli myös se, että leirielämä oli melko rankkaa 2-vuotiaan kanssa. Hän ei ollut oikein tyytyväinen oloonsa sisätiloissa, vaan olisi halunnut olla koko ajan ulkona (luonnollisesti). Sellaista omaa hengähdysaikaa ei juuri ollut ja välillä hermotkin olivat ehkä aavistuksen koetuksella 😀. Päiväunet osui aina automatkoille, joten silloin, kun itse olisi halunnut kämpille päästessä ottaa hieman lepoa, poitsu olikin täynnä virtaa. Mulla oli mukana kaksi kirjaa, joista yhtään sivua ei tullut luettua, mutta ristikkoa tein yhtenä päivänä… Muuta touhua siis riitti ja iltaisin olin niin poikki, että oli pakko mennä ajoissa nukkumaan. Vuosi sitten leireily oli paljon helpompaa (tai sitten aika kultaa muistot😉). Toki silloin vanhempani olivat apuna, mutta tällä kertaa majoituimme eri paikoissa. Treeniolosuhteet olivat tuolla tietenkin kohdillaan ja senhän takia tuonne lähdimme. Tänä talvena on ollut Suomessakin sulaa ja siten hyvät treeniolosuhteet, mutta täällä on kuitenkin kylmä. Lämpimässä on parempi treenata, ainakin omien, hieman raihnaisten paikkojeni kanssa. Nyt vaan toivotaan, että lumet pysyisi poissa loppuun asti ja kevät ja lämpö tulisivat tännekin pian! 

                     Täällä kelpasi juosta 

-Aino

POMmailua Portugalissa

Vaikka kotimaassakin on saanut tänä talvena nautiskella lumettomista maastoista, lähdimme hiihtolomalla koko perheen voimin Portugaliin nautiskelemaan kesäisistä lämpötiloista, uusista maastoista ja kivasta kisatunnelmasta POM-rastiviikolle. Niin, “koko perheen voimin”… Eli seurana meillä kisapaikoilla olivat minun vanhempani, mieheni vanhemmat, minun kaksi tätiäni, siskoni perheineen, kaksi veljeäni ja mieheni sisko perheineen… Ja kaikki suunnistajia, kuinkas muutenkaan. Emme kyllä kaikki asuneet samassa tuvassa! Menestystäkin osa porukasta keräsi nuoriso-osaston lisäksi, sillä siskoni Aino nappasi naisten eliittisarjan mestaruuden ja mieheni siskon mies Mårten miesten eliitin hopeaa. Itse lähdin reissuun nauttimaan kesäfiiliksestä ja keräämään maastopankkia niin itselleni kuin jälkikasvullekin.

Eli jälleen kerran, loma oli täysin suunnistusta! Tällä kertaa viikon matkaan mahtui 6 suunnistuskisaa, 2 suunnistusharjoitusta ja 2 PK-lenkkiä. Lisäksi uskaliaimmat pomppivat sporttisesti myös viileässä uima-altaassa, itse en tosin näihin lukeutunut, mutta seurasin touhua kunnioittaen patiolta altaan vierestä.

Tuo suunnistuksen määrä oli aika reilu, joten osan kanssa sitä hieman justeerasimme. Kohta 5 ja 7 vuotta täyttäville neideille arvelimme kahden treenin ja neljän kisan riittävän, ja ennakkoon oletimme nuorimmaisen lisäksi jättävän osan kilpailuista kesken. Vielä mitä. Hän paineli kaikki alusta loppuun (saattaja perässään) ja höpötteli samalla omiaan, löysi kiinnostavia kiviä, kukkia ja keppejä ja luopui välillä myös kartasta, kun käsissä ei enää ollut sille tilaa.

Isosisko, syksyllä koulun aloittava vauhtimimmi meni niinikään omansa kokonaan, mutta vaati myös yhden ylimääräisen kilpailun. Kahtena kisapäivänä oli nimittäin mahdollisuus myös sprinttisuunnistaa erillisessä kaksipäiväisessä sprintticupissa, joista toinen kisoista oli pimeällä ja toinen valoisalla. Pimeän kisan ajaksi jätimme neidin lukiolaisen isoveljen hoiviin iltapuuhiin, hän kun säästeli vähän jalkojaan jättäen sprintit väliin, mutta toiseen sprinttiin jalkaa polkeva neiti oli otettava mukaan. “Miksi te saatte suunnistaa kaksi kisaa päivässä, mutta mä vaan yhen? Se on EPÄREILUA!” Omaan sarjaan – niin no, 10-vuotiaiden sarjaan siis – häntä ei saanut enää jälki-ilmoitettua, mutta lyhyeen avoimeen sarjaan kyllä. Sinne siis ja isä perään varjostamaan. Muuten sujui hienosti, mutta tyttönen oli mukulakivillä kirmatessaan pannuttanut komeasti ja sen jälkeen oli useampi rastiväli mennyt tutkiessa jalkojen haavojen tilanteen edistymistä. Jos veri ei isosti valu, kyyneleetkin tuntuvat tyrehtyvän nopeasti ja niin kävi tälläkin kertaa.

Itse en ole mikään sprinttisuunnistusspesialisti, sillä jos ihan rehellisiä ollaan, siinä yleisö ja ohikulkijat pääsevät vaikuttamaan pääni toimintaan luvattoman paljon kesken suunnistussuorituksen. Harvinaista kyllä, ilmoittauduin rastiviikon ohessa pidettyyn sprintticupiin myöskin ja tällä kertaa pääsin nautiskelemaan sprinttisuunnistuksenkin haasteista, sillä keskiaikainen katukuva, pikkukisan tunnelma ja kiinnostavat reitinvalinnat saivat unohtamaan kaiken muun. Kaupungin muurien yhteyteen oli viety rasteja hauskoille siltarakennelmille, joiden reunoilla olevista ravintoloista tuli iloista kannustusta meille juoksijoille. Löysin reittini suht onnistuneesti, isäni sen sijaan oli tuskaillut melko pitkään arvuutellessaan, missä rasti oikein on ja miten ihmeessä sinne pääsee (rasti 8, kartta alla). Käytännössä ohut käytävä oli kuin puista laituria, mutta ilmassa tukipilareiden varassa.

Metsäkisoissa maasto oli erittäin nopeakulkuista ja avointa, mikä teki ainakin itselleni suunnistuksen varsin helpoksi ja radat turhan juoksuvoittoisiksi. Aurinkoista fiilistä sekään ei lannistanut ja pakkohan se on myöntää, että jos ei juoksuvauhti riitä, niin lenkillä ei ole tarpeeksi viihdytty. Pienimpien lasten ratoja hehkutin jo Facebookin suunnistus-ryhmässä, sillä runsasrastiset, helpot suunnistusradat olivat ainakin meidän tyttöjen mieleen ja vaikka vielä isompikin tekee pohdintojaan hartaasti, hän osasi mennä radat aivan itsenäisesti. Aikaa kului yleensä kisassa puolen tunnin molemmin puolin, pikkusiskolla hiukan enemmän mutta aina kuitenkin alle tunnin. Kerran piti isosiskon saada saattaja-kummisedältä vinkkiä, kun rastia ei tienvarsiparkin autojen takaa näkynyt. Tarina ei kerro, näkikö Aapo rastin 190 cm korkeudestaan vai katsoiko kartasta, mutta rasti löytyi ja matka jatkui.

Isommat pojat meillä onnistuivat suunnistuksellisesti kivasti. Kovaa se vaan on se 18-sarjalaisten vauhti! Mitkä lie, ehkä hiekkapohja, lämpö ja pitkät kilometrit, saivat esikoisen jalkapohjat valtaville, kivuliaille rakoille, joita mumminkin toimesta reissussa hoivailtiin.  Jonkin verran jäimme jumiin piikkipensaisiin ja ainakin tämä nylkkyjä fanittava kaverimme sai katsoa peiliin asuvalintansa ja naarmujensa jälkeen – niitä naarmuja ei myötätuntoni riittänyt paijailemaan. Jos juoksee alasti, kärsii seuraukset ja niin tuo onneksi tekikin – eikä tinkinyt jatkossakaan asustaan.

Eivät ne muuten ne 14-sarjalaisetkaan hiljaa etene… Kyllä olen itse saanut talvitreeneissä lähinnä katsella selkää – paitsi isompien pummien sattuessa kohdille. Niitä ei nyt 14-vuotiaallemme tullut, paitsi sellainen oikein kohtalokas virhe, kun ensimmäisen kisan 9. rastilla hän unohti leimata! Näin jäi kokonaiskilpailun tulos saamatta, mutta muissa osakilpailuissa tuli ilahduttavan onnistuneet suoritukset, joilla sai kärkipään sijat ja lohkesi myös sprintticupin voitto, joten ei poika ihan suu mutrussa kotiin palannut. Siinä rastilla, jolla poika kävi ja leima puuttui, oli samaan aikaan nuorempi urheilija isänsä kanssa säätämässä ja tämän episodin seuranta oli vienyt ajatukset jo seuraavaan rastiväliin ja leima oli unohtunut ottaa. Sattuuhan sitä, harmillista tietysti rastiviikoilla, jolloin yhteistulosta ei voi saada. Mutta näin suunnistusvalmentajan näkökulmasta tuli aivan oiva oppimisen paikka siitä, miten keskittyminen voi hetkessä kadota ja rutiininomainen suorittaminen häiriintyä. Samantyyppisiä unohtuneita leimauksia on monille sattunut esimerkiksi juomarasteilla, minkä vuoksi on hyvä, että juomapisteet nykyisin yleisimmin sijoitetaan rastiväleille, ei itse rasteille. Selkää sain katsella myös valokuvatessani, sillä näitä nopeita jätkiä ei näin vanhoilla sormilla näköjään ehdi ruudulle ajoissa vangita!

Edellistalvina reissumme ovat kestäneet 5-6 viikkoa, joten nyt oli tällainen pikapyrähdys. Ihana hengähdyshetki arjen tohinan keskelle, mahtava treeniviikko ja upeaa aikaa perheen ja läheisten kanssa. Kelit todellakin suosivat! Viimeisenä päivänä pidimme aamupäivällä tuulitakkeja päällä, mutta muuten oli kyllä kesäkelit. Hiukan haikea oli tunnelma jo viikon kohdalla tulla takaisin, mutta kotonakin odotti aurinko ja ainakin täällä Kirkkonummella meren rannan tuntumassa aivan sulat, suunnistamaan kutsuvat metsät. Ei muuta kuin vähän pidempää hihavartta ylle ja metsäreiteille!